Päästökauppa päästää helpolla

Helsingin Sanomat uutisoi helmikuun alussa, että päästökaupassa on tarjolla lukuisia ilmaisia päästöoikeuksia. Niitä jaetaan etupäässä runsaasti saastuttaville yrityksille: näitä tukia saavat yritykset ovat vastuussa jopa 97% EU:n teollisuuspäästöistä. Tänään puolestaan uutisoitiin, että EU-parlamentti on pättänyt myöntää alennuksia niiden yritysten päästöoikeuksille, joilla katsotaan olevan riski niin sanottuun ”hiilivuotoon” eli toimintansa siirtämiseen vähemmän valvottuihin maihin. Teollisuuden lobbarit vetoavat tähän hiilivuotoon usein, mutta tieteellinen näyttö sen olemassaolosta puuttuu.

Jatkuvat uutiset yritykselle annettavista myönnytyksistä ovat huolestuttavia. Päästökaupassa tarkoitus on ohjata yrityksiä markkinaehtoisesti päästöjen pienentämiseen. Päästökaupan idea on, että muita ohjausvaikutuksia ei tarvita — eikä niitä oikeastaan päästökaupan toiminta-alueelle sallitakaan. Idea on hyvä, mutta systeemi hatara. Jos päästöoikeuksien hinta on liian matala, ohjausvaikutusta ei synny ja kaikki jää tekemättä.

Tämä on suuri sääli. Päästökaupan idea on hyvä, ja sillä voisi rahoitta valtion ilmastotoimia ja sijoittamista ilmastokompensaatioon kehitysmaille. Päästökauppa ohjaisi siihen, että tuotteen hintaan sisältyy sen ilmastovaikutus — vastuu on aiheuttajalla. Nyt näin ei ole. Päästökaupan toimimattomuus ei edes johdu satunnaisuudesta — yritystä ei ole lainkaan, sillä Suomi myöntää vielä lisäoikeuksia oman kotimaansa yrityksille. Tätä Changemaker vastusti lain lausuntokierroksella vuonna 2016, ja jopa hallituksen sisältä ihmeteltiin tuolloin, kannattaako tämän tyyppistä yritystukea maksaa.

Päästökauppa koskee vain yrityssektoria. Sen ulkopuolelle jäävät monet valtiolliset toimet. Esimerkiksi kunnilla on paljon yritystä ja pöhinää ekologisemman kaupunkirakentamisen ja infrastruktuurin ympärillä. Valtiotkin koettavat kehittää sellaisia päästökaupan ulkopuolisia sektoreja joihin ovat sitoutuneet. Olen monesti eri mieltä tahdista, mutta suunta on kuitenkin monesti oikea.

Myös yksilöt tekevät arjessaan osaansa ja tätä julkisessa keskustelussa kaikilta ”kuluttajilta” yhä enemmän edelltytetäänkin. Vähennämme lihansyöntiä, pienennämme lämmitystä, vältämme autoilua ja lentämistä, jotkut jopa lapsilukua. Ymmärrämme, että tällainen elämä on elämän puolella — emme voi riistää tulevilta polvilta.

Ei siis olisi kohtuutonta, että myös yritykset tekisivät osansa. Tällä hetkellä päästökauppa on pois meiltä rahallisesti veroina, joita jätetään keräämättä ja ulkoisvaikutuksina, jotka jäävät toisten hoidettaviksi. Se on epäreilua.