Voisi olla meidän vuoromme hävitä

Yritysten on tehtävä voittoa, näin sanotaan. Voittoa tulee myös kertyä enemmän kuin edellisenä vuonna, jotta kasvua syntyy. Myös valtiontalous pyörii tällä voiton mentaliteetilla. Kasvua on tehtävä oikeastaan hinnalla millä hyvänsä, jotta omat kansalaiset saavat enemmän kuin ennen. Tällä tiellä ollaan valmiita menemään jopa niin pitkälle, että jos kasvua ei muuten synny, niin leikataan kehitysavusta. En oikeastaan keksi mitään kohdetta, joka voisi tarvita rahojaan enemmän. Voidaanko asiaa arvioida eri mittapuulla, koska kohde ei sijaitse täällä vaan ”toisaalla”?

Maailmankauppa on täynnä epäreiluja järjestelmiä, jotka estävät köyhiä maita nousemasta köyhyydestä. Esimerkiksi tästä käy kansainvälinen verotus ja sen logiikka.

Katsoin aamu-TV:n ohjelman, jossa EK:n veroasiantuntija Virpi Pasanen keskusteli Finnwatchin Sonja Vartialan kanssa (linkki aukeaa uuteen ikkkunaan). Pasanen totesi ohjelmassa, että kehitysmaiden promotoima verotustapa jossa tuotteen arvo muodostuisi enemmän tuotannon eikä henkisen pääoman kautta, voisi vähentää Suomen verotuloja. Samaa mahdollisuutta kauhisteltiin myös Helsingin sanomien pääkirjoitussivulla 29.4: verotuksesta olisi tulossa nollasummapeli, jossa Suomen on oltava varuillaan pitääkseen kiinni omastaan.

Verotuksen lisäksi tästä käyvät esimerkkinä monet kulutushyödykkeet, joita rikkaiden maiden kansalaiset saavat elintasoaan nostamaan erittäin halvalla. Tämä kuitenkin ainoastaan, koska emme jaksa perehtyä niiden alkuperään ja tuotanto-olosuhteisiin. Vaatteet, kännykät, sertifioimaton kala: näiden taustalla on todistettavasti sotaa ja orjuutta, alipalkkoja ja köyhien maiden ruokaturvan vaarantamista luonnonvaroja ryöstämällä. Tällaisiin ongelmiin olisi täysin mahdollista puuttua EU:n tai valtioiden lainsäädännöstä käsin, ja osin näin on jo tehtykin. Tarvitsemme enemmän sääntelyä, emme norminpurkua.

Samaan aikaan kun olemme toisaalla valmiita pelaamaan säännöillä, jotka hyödyttävät meitä, olemme toisaalla taas valmiita jättäytymään koko pelistä pois, jos ne eivät meitä hyödytä. Tällaisia esimerkkejä on muun muassa agressiivisen verosuunnittelun kitkeminen, sekä ilmastonmuutoksen torjuminen (linkki aukeaa uuteen ikkunaan.) Valtio päätti kehysriihessä kannattaa argumenttia ja antaa kehitysyhteistyöhön suunnatusta päästökaupan tuottopotista yrityksille kompensaatiota, jotta pärjäämme kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. En näe sitä logiikkaa, jolla tämän argumentin seuraaminen lopulta johtaisi ilmastonmuutoksen hillintään tarpeen vaatimalla tehokkuudella.

Haluaisin nähdä politiikassa vähemmän taloudellisia perusteluja ja enemmän sellaisia, jotka kumpuavat kunniasta. Kaikki ei ole laskennallista. Talouskasvua ei voi edistää millä hinnalla hyvänsä. Menen tässä ajattelussa loppuun asti: jos reilun pelin säännöt sitä vaativat, on meidän vuoromme hävitä.

Kuva: Hanna Matikainen