Vientitukikampanjan taustamateriaali

YK:n viimeisimmän arvion mukaan 1020 miljoonaa ihmistä maailmassa näkee nälkää. Maailmassa ei kuitenkaan tarvitsisi olla yhtään nälkäistä, sillä maailmassa tällä hetkellä tuotetulla ruoalla ruokkisi kaksi kertaa maapallon väestön kokoisen ihmismäärän, mikäli ruoka jaettaisiin tasan. Nälkä on ihmisten toiminnan aiheuttamaa, ja siksi sen voi myös poistaa. Yksi nälän syistä on epäonnistunut maatalouskauppapolitiikka.

Maatalous työllistää vähiten kehittyneissä maissa yleensä yli puolet, joskus jopa 90 % väestöstä. Teollisuusmaiden maatalouskauppapolitiikka rajoittaa kuitenkin kehitysmaiden tuottajien mahdollisuuksia sekä niiden omilla että maailmanmarkkinoilla. Maatalouskaupan nykysäännöt luovat vinoutuneen kilpailuasetelman: teollisuusmaat tukevat miljardeilla omaa maatalouttaan ja myyvät ylituotantonsa kehitysmaissa polkuhintaan. Samaan aikaan kehitysmailta vaaditaan avun ja lainojen vastineena tullien ja tukien poistamista omalta tuotannoltaan.

Vientituet ovat osa epäoikeudenmukaista kauppapolitiikkaa. Vientituilla tarkoitetaan sellaisia tukia, joita maksetaan tuottajalle siitä, että hän vie tuotteensa muille markkinoille eikä myy niitä kotimaassaan. Tuki kattaa erotuksen kotimaan ja kohdemaan hintojen välillä ja mahdollistaa näin tuotteen myynnin ulkomaille halvemmalla. Vientituet ovat kehitysmaiden kannalta ongelmallisia siksi, että halvat tuotteet syrjäyttävät kehitysmaiden omat tuotteet ja näin paikallisten pienviljelijöiden elinkeino kärsii. Vientituet siis ennemminkin pahentavat nälänhätää ja kurjuutta kuin korjaavat niitä.

Suuri osa teollisuusmaiden vientitukituotteista suunnataan kehitysmaihin. Perusteena viennille kehitysmaihin pidetään sitä, etteivät kehitysmaat itse pysty tarjoamaan riittävästi ruokaa koko väestölleen. Köyhille halpa ruoka on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä asia. Ongelmallista on kuitenkin se, että tuontituotteista maksettu hinta ohjautuu ulkomaisille tuottajille ja elintarviketeollisuuden toimijoille eikä jää hyödyttämään köyhän maan kansantaloutta.

Euroopan Unioni maksaa 90 prosenttia maailman vientituista ja 40 prosenttia kaikista maataloustuista. Seuraavaksi suurimmat tukijat ovat Yhdysvallat, Japani ja Etelä-Korea. EU:sta viedään vähiten kehittyneisiin maihin erityisesti viljaa, maitotuotteita, lihaa, sitrushedelmiä ja ruokavalmisteita. EU:n yleisiä maataloustukia perustellaan lähiruuan ja tasa-arvoisen aluekehityksen tarpeella, mutta tosiasiassa tuet hyödyttävät pitkälti suurtilallisia ja maatalousbisnestä: yli 75 prosenttia tuesta päätyy kymmenelle prosentille maataloustuottajista. Vientituet eivät myöskään tue lähiruuan tuotantoa, kun koko tuen tarkoitus on se, että tuotteita voidaan viedä maan ulkopuolelle.

EU on tiedostanut vientitukien ongelmallisuuden ja pyrkinyt vähentämään vientitukien määrää mutta käyttää niitä edelleen. Changemaker katsoo, että EU:n tulee lakkauttaa maatalouden vientituet ja edistää kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa kehitysmaiden oikeutta tukea omaa tuotantoaan. EU:n kauppa- ja maatalouspolitiikan tavoitteena tulisi olla kannattava paikallinen ruuantuotanto sekä ekologinen ja kestävä lähiruoka meillä ja maailmalla. Suurimpana vientitukien maksajana juuri EU:n tulisikin tehdä selkeä aloite vientitukien lakkauttamisen puolesta.

Edelleen lisätietoa tästä teemasta löytyy Changemakerin vientitukikampanjaa varten tuottamista taustamateriaaleista.