Tiimin kokous 27.4.2020
Kokouksen muistio pdf-tiedostona (avautuu uuteen ikkunaan)
Tiimin kokous 27.4.2020 klo 17, Teams-kokous
Paikalla: Petteri Näreikkö, Anne Heikkinen, Linnea Parkatti, Joanna Slama, Essi Kurki, Oona Erkka sekä työntekijät Lauri Leivo ja Sini Tyvi. Lisäksi kokouksen alussa paikalla Aapo Heiska esittelemässä yhteistyömahdollisuutta (kohta 6a)
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen järjestäytyminen
Puheenjohtajan toimii Petteri Näreikkö. Kokouksen sihteerinä on Linnea Parkatti. Todetaan kokouksessa paikalla olevat henkilöt. Todetaan, onko kokous päätösvaltainen.
3. Esityslistan hyväksyminen
Hyväksyttiin esityslista ilman muutoksia. Kohta 6 a käsitellään heti kokouksen alussa.
4. Tiimin keskinäinen viestintä
Keskustellaan tiimin keskinäisestä viestinnästä ja sen kehittämisestä. Keskustelussa nostettiin esiin, että sähköpostin otsikossa voisi olla selkeästi merkitty jos viesti on tärkeä ja että sähköpostissa ei keskusteltaisi niin paljon jottei viestejä tule liikaa. Ehdotetaan, että pidetään erillinen kokous, jossa pohditaan ryhmädynamiikkaa. Kokouksen ajankohta päätetään doodlen avulla, jonka Lauri lähettää.
5. Changemakerin ehdotus jäseneksi KUA:n hallitukseen
Tiimin sisäinen työryhmä on nostanut esiin kolme verkostossa vaikuttanutta henkilöä, joilla voisi olla Kirkon Ulkomaanavun hallitukseen sopivaa osaamista ja siten mahdollisuus tulla valituksi, kun kirkkohallituksen täysistunto nimeää KUA:lle uuden hallituksen. Tiimi keskusteli ensisijaisesta ehdokkaasta, jota halutaan kysyä ja ehdottaa. Sini on yhteydessä mahdolliseen ehdokkaaseen ja välittää tiedon eteenpäin Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajalle.
6. Vaikuttamistoiminta
a. Nuorten globaali videotuotanto -projekti
Projektin tuottaja Aapo Heiska esitteli tiimille hankkeen, jossa tavoitteena on tehdä Suomessa ja ulkomailla videohaastatteluja nuorista oman alansa osaajista ja tulevaisuuden tähdistä. Hankkeeseen etsitään yhteistyökumppaneita, jotka voisivat rahoittaa sen toteuttamista.
Päätettiin, että Changemaker ei lähde hankkeeseen mukaan koska meidän ei ole mahdollisuutta antaa verkoton toimintaan tarkoitettuna avustuksina saatua rahaa eteenpäin ulkopuolisille tahoille, ja Changemakerille ei olisi tästä yhteistyöstä myöskään suoraa hyötyä. Petteri Näreikkö ilmoittaa tästä videotuottajalle.
b. Anni Valdenin Youtube -projekti
Päätettiin että Oona ottaa yhteyttä Anniin ja liittyy projektiin, niin että se linkittyy paremmin Changemakerin muuhun toimintaan.
7. Kansainvälinen toiminta
a. Seuraava International Changemaker Network -kokous ja puheenjohtajaehdokkuus
Päätetään, että ei asetuta ehdokkaaksi koska Suomen Changemaker on äskettäin ollut puheenjohtajana.
8. Hallinto ja talous
a. Jäsenkokouksen päätökset ja tiimin toimenpiteet niiden edistämiseksi
Käydään läpi jäsenkokouksen päätökset ja todetaan, miten tiimi lähtee edistämään niiden toteutumista ja seurantaa. Pidetään kokous, jossa keskustellaan siitä, miten strategia toteutetaan.
b. Changemakerin painopisteet vuodelle 2021
Changemakerin ensimmäiset rahoitushakemukset vuoden 2021 toiminnalle palautetaan jo toukokuun aikana. Niiden kirjoittamiseksi tarvitaan tiimin päätös, mitkä asiat nostetaan verkoston toiminnan painopisteiksi ja tärkeimmiksi tavoitteiksi tulevalle vuodelle. Painopisteiden valinnassa pohjana toimii voimassa oleva strategia (juuri hyväksytty), jonka strategisten tavoitteiden joukosta tai perusteella painopisteet muotoillaan.
Keskustelussa todetaan, että Changemakeriin mukaan tulemisesta halutaan tehdä aiempaa helpompaa linkittämällä paikallistoiminta paremmin valtakunnalliseen toimintaan sekä järjestämällä tempauksia ja pitämällä globaalikasvatusta esillä. Painopisteiksi valitaan innostava globaalikasvatus ja ruohonjuuritason vaikuttaminen. Sini lähettää vielä keskustelun pohjalta tarkemman ehdotukset tiimille, miten painopisteitä voidaan konkreettisesti toteuttaa, jotta kaikki pääsevät vaikuttamaan tarkkaan sanoitukseen.
c. Tiimin kevään viimeisen kokouksen ajankohdan muuttaminen
Sinillä olisi toinen kokous 8.6. illalla, jolloin on tarkoitus järjestää kevään viimeinen tiimin kokous. Koska tiimin kokouksista sovittiin tammikuussa mutta viime aikoina on ollut jopa haasteita saada päätösvaltaa osaan kokouksista, ehdotetaan, että tarkistetaan ainakin 8.6. ja mahdollisesti myös 18.5. kokouksen tilanne, moniko tiimin jäsen silloin pääsee paikalle ja onko kokouksia siirtää paremmin sopivaan ajankohtaan.
Sini lähettää doodlen, jossa sovitaan uudet ajankohdat.
d. Tiimiviikonlopun ajankohta
Koska kevään tiimiviikonloppu jouduttiin koronan takia perumaan, voisi
elokuulle sopia uuden tiimiviikonlopun. Sini lähettää doodlen tästäkin.
9. Koulutus ja vierailut
10. Tapahtumat
11. Paikallisryhmät ja jäsenasiat
12. Ruotsinkielinen toiminta
a. Osallistutaan syksyllä Höstdagarna -tapahtumaan
13. Viestintä ja tiedotus
14. Globalisti
15. Ilmoitusasiat
a. Tiimin edellisen kokouksen jälkeen käydyn sähköpostikeskustelun perusteella päätettiin, että osallistutaan vuoden 2021 Educa-messuille.
b. Tiimin edellisen kokouksen jälkeen käydyn sähköpostikeskustelun perusteella päätettiin, että ei muuteta Globalistin nimeä.
c. Jäsenkokouksessa päätettiin, että tiimille annetaan valtuudet täydentää tarvittaessa vaalitoimikuntaa.
16. Muut esille tulevat asiat
a. Oona on yhteydessä Finnwatchiin 430-kampanjaan liittyvän Changemaker-illan osalta.
17. Kokouksen päättäminen
Kokous päätetään ajassa 18.50.