Lupauskampanja

Lupauskampanjan telttaleiri Helsingin Rautatientorilla 2006

Pitääkö lupaus? – Telttakampanjalle jatkoa vuonna 2006

Kahden euron kampanja vuonna 2005 oli Changemakerin toiminnan suuri alkusysäys. Hallitusta haluttiinkin muistuttaa kevään 2006 budjettiriihen aikaan uhkaavasti jo tehdystä lupauksesta – nostaa kehitysapu 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä. “Uusi telttakampanja korosti, että olimme kehitysapuvaatimuksemme kanssa tosissamme”, kertoo kampanjan aktiivi Marjo Tuovinen.

Changemakerin vapaaehtoisia

Changemakerin vapaaehtoisia

Omaperäinen tempaus herätti jälleen suurta kiinnostusta – taustalla edellisvuoden Kahden euron -kampanja, joka oli kerännyt valtavan mediasuosion. Luvassa oli juhlallinen alku, kun kansanedustaja Anni Sinnemäki saapui telttakylään avaamaan kampanjan. Viikosta haluttiin tehdä jälleen elävä kansalaisten foorumi keskelle talvista Helsinkiä: oli luvassa päivittäin vaihtuvaa ja monipuolista ohjelmaa, keskustelutilaisuuksia, lukuisia vierailijoita ja vauhdikkaita iltatapahtumia. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa oli myös edelleen verkoston ajatuksena: kampanjaa tukivat Kepa, Unifem, Plan, sekä SASK.

Kehitysapua lähestyttiin lisäksi nyt uudesta näkökulmasta: punaisena lankana olivat naisten oikeudet. Tällä haluttiin viestittää, että naisten oikeuksien takaaminen ja tyttöjen koulutus ovat parhaaksi koettuja tapoja edistää rauhaa ja tasa-arvoisuutta. Viikon aikana telttakylässä olikin mahdollisuus kulkea läpi naisen elämänkaari kehitysmaassa syntymästä vanhuuteen.

Päivittäin vaihtuvissa työpajoissa riitti vilinää aamusta iltamyöhään. Teltassa käyvien oli eri päivinä mahdollista muun muassa testata tietonsa ihmisoikeuspelillä, kokeilla ” hikipajatyötä” ja rakentaa pahvista oma unelmakämppä, pienoismalli slummiasumuksesta. Viihteelliset iltatilaisuudet olivat varsinaisia yleisömagneetteja: rauha-aiheinen improvisaatio leikkimielisine tuomaristoineen ja jännitysmusiikkeineen houkuttelivat väkeä siinä missä erään illan jazzkonsertti. “Tunnelma oli upea: kiireetön, yhteisöllinen, voimaannuttava”, kuvaa aktiivi Marjo Tuovinen.

Presidentti Tarja Halonen vieraili Changemakerin Lupauskampanjan telttaleirissä

Presidentti Tarja Halonen vieraili leirissä osoittamassa tukensa

Viikon aikana telttakylässä oli mahdollisuus nähdä lisäksi monia julkisuudesta tuttuja kasvoja. Mielipiteensä kehitysyhteistyön tärkeydestä kävi ilmaisemassa muun muassa vihreiden puheenjohtaja Heidi Hautala, entinen valtioneuvos Harri Holkeri, piispa Eero Huovinen ja rauhankasvattaja Helena Kekkonen. Niin ikään presidentti Tarja Halonen kävi paikan päällä ilmaisemassa tukensa kampanjalle. Vierailulla Halonen totesi karun tosiasian: “Suurimpana esteenä kehitysavun nostamiselle on poliittisen tahdon puute.”

Kansalaismielipide välittyi päättäjien korviin, kun aktiivit keräsivät ohikulkijoiden ja vierailijoiden, mukaan lukien ulkomaankauppa- ja kehitys ministeri Paula Lehtomäen, kirjoittamia viestejä pyykkinarulle ripustettaviin kangastilkkuihin. Aktiivit ompelivat tilkuista tyynyliinoja, jotka luovutettiin ministereille ennen budjettineuvotteluja. “Ajatuksena oli vedota suoraan ministereiden omaantuntoon”, kertoo Marjo Tuovinen.

Ohjelman ja puuhastelun ohessa ohikulkijoissa riitti keskusteluintoa. “Oli ilahduttavaa, että suurin osa ihmisistä antoi positiivista palautetta toimintaideasta”, kertoo koordinaattori Minna Mannert. “Monet olivat myös tyrmistyneitä Suomen avun vähäisyydestä esimerkiksi Ruotsiin verrattuna”, aktiivi Tiina Keinänen jatkaa.

Toisaalta, suomalaisilla on kielteisiä mielikuvia kehitysyhteistyöstä perustuen usein vuosikymmenten taakse – eniten 70-luvun kestämättömimpiin projektimaisiin avustuksiin. Keskustelemalla ohikulkijoiden kanssa aktiivit halusivat korjata näitä mielikuvia tuomalla esille kehitysyhteistyön onnistumisia ja monipuolisempaa kuvaa siitä, millaista kehitysyhteistyö nykyään on. “Silti yleisötapahtumia vielä tärkeämpänä asiana oli vedota mediaan ja kansanedustajiin”, huomauttaa aktiivi Inka Lindroos.

Lupauskampanjan leirissä vierailleet kirjottivat vetoomuksia kehitysavun puolesta

Telttaleirissä vierailleet kirjottivat vetoomuksia kehitysavun puolesta

Aktiivisen poliittisen keskustelun aloittaminen onkin Changemakerin jatkuvana tavoitteena, ja tehtäväsarkaa riittää. “Jostain kumman syystä kehityspolitiikka ja kehitysyhteistyö eivät ole mediaseksikkäitä aiheita suomalaisessa politiikassa”, aktiivi Tiina Keinänen harmittelee.

Kuitenkin valoa näkyy tunnelin päässä: eduskunnassa käytiin keväällä 2006 pitkä keskustelu kehitysyhteistyöstä ja kehitysavun määrästä. “Emme tietenkään voi tietää, saiko kampanjamme tämän aikaan. Joka tapauksessa se on ilahduttavaa, sillä kehitysyhteistyöstä on käyty uskomattoman vähän keskustelua eduskunnassa siihen nähden, miten suuresta rahamäärästä on kysymys”, kommentoi Marjo Tuovinen.

Entä millaisen jälkimaun tapahtuma jätti aktiiveille? “Valmisteluista on jäänyt mieleen se ääretön luovuus ja innostus, jolla toimintaa ideoitiin”, muistelee koordinaattori Minna Mannert. Hän myös huomauttaa verkoston omalaatuisen luonteen: “Changemakerin ideassa tärkeää on nuorisotyön uusi asetelma: päätösvalta on ohjaajan sijaan osallistujilla”, koordinaattori jatkaa.

Lupauskampanjan leirissä nähtiin myös pahvinen Eero Heinäluoma

Lupauskampanjan leirissä nähtiin myös pahvinen Eero Heinäluoma

Aktiivi Tiina Keinänen muistelee omaa tietään Changemakerin toimintaan: “Vaikka en vielä 2 euron kampanjaan uskaltautunutkaan mukaan, niin vierailin teltalla ja seurasin tapahtumia sivusta. Energinen asenne ja uusi, iloinen tapa muuttaa maailmaa teki minuun suuren vaikutuksen. Pikkuhiljaa uskaltauduin Helsingissä lukupiiriin ja saamani upeat uudet ystävät vetivät minut lopullisesti mukaansa. Sydämeni oli lopullisesti myyty Changemakerille.”

Palataksemme aikaan hieman ennen kampanjan alkua, Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksessa Brasilian Porto Alegressa puhuttiin aktivismin uudesta tuulesta: Kansalaisyhteiskunta on astunut kirkkoon. Pitääkö lupaus -kampanja osui tässä naulan kantaan: “Changemaker on osa tätä marssia, johon osallistuminen on tuonut minulle suunnattomasti iloa”, kertoo koordinaattori Mannert. “Keskustelut kirkkojen roolista globalisaatiossa saivat aivan omanlaistaan väriä, kun kerroin mitä meidän vapaaehtoisemme Suomen talvessa parhaillaan suunnittelivat.”

Toisen kerran Changemaker toteutti sen, mihin se vahvasti uskoo: “Ihmiset ovat maailman rakentaneet sellaiseksi kuin se on, ja ihmiset voivat sen myös muuttaa”, vakuuttaa Marjo Tuovinen.

Lue lisää kampanjan teemasta.