Mitä tulevaisuus tuo suljetun maan nuorille?

Eritrea on Afrikan sarven valtio, joka itsenäistyi 25 vuotta sitten Etiopiasta kolmikymmenvuotisen itsenäisyyssodan jälkeen. Tätä virstanpylvästä maassa nyt juhlitaan näyttävästi.
Sodan muisto ja sissisodan selviytymisen henki ovat tärkeitä tekijöitä eritrealaisessa kansallistunteessa, ja ne määrittävät valtiossa edelleen jokapäiväistä elämää. Eritrean ja Etiopian rajan paikasta on yhä epäselvyyttä, ja tilanne on räjähdysherkkä. Tämä tekijä tuntuu olevan kaiken politiikan taustalla oleva ajatus. ”Olemme sodassa.”

Monien maata eteenpäin vievien asioiden odotetaan tapahtuvan sitten, kun ongelmat Etiopian kanssa ovat ratkenneet. Esimerkiksi maan presidentti Isaias Afwerki on hallinnut maata koko itsenäisyyden ajan tukeutuen sota-ajan poikkeustilaan. Maassa ei ole lehdistönvapautta, vaan vain yksi sallittu lehti ja yksi sallittu tv-kanava; hankaliin aikoihin vedoten kansalaisilta myös vaaditaan asepalveluksen lisäksi kansalaispalvelusta eli valtion määräämää työtä yhteiskunnan hyväksi.

Matkalla sosialistisessa diktatuurissa

Kirkon Ulkomaanapu tarjosi nuorille kansalaisjärjestöjen edustajille mahdollisuuden lähteä tähän maahan, johon vain harvaa päästetään. Paikallinen nuorisojärjestö oli kutsunut meidät tutustumaan maahan ja keskustelemaan eritrealaisten nuorten kanssa. Kutsuun sisältyi myös tarjous, jollaista kukaan länsimainen ennen meitä ei ollut saanut vastaanottaa: pääsemme tutustumaan Sawaan, sotilastukikohtaan, jossa järjestetään nuorisofestivaalit.

Sota-ajan henki ja asepalveluksen arvostus näkyivät Sawassa. Sawa on maan nuorison yhteinen kokemus: Sawa pyrkii kokoamaan tasa-arvoisesti yhteen koko ikäluokan: naiset ja miehet, eri alueet ja heimot sekä eri yhteiskuntaluokat. Sawan päätti tänä vuonna 14 000 nuorta. Se on eritrealaisen peruskoulun viimeisen vuoden ja neljän kuukauden sotilaskoulutuksen yhdistävä vuoden mittainen koetus.

Seitsemänsiin, kahden vuoden välein järjestettäviin nuorisofestivaaleihin oli panostettu valtavasti: puitteet olivat kunnossa ja ohjelma oli runsasta. Festivaalit olivat värikäs yhdistelmä suomalaiseen sotilasvalatilaisuuteen verrattavaa marssimista ja diskovalojen välkkeessä bailaamista Afrikan yössä. Oli maaginen hetki, kun tuhannet aamun juhlatilaisuudessa marssineet nuoret juoksivat tilaisuuden loputtua kohti katsomoa: työ oli tehty, vapaus koitti ja kauan kaivattu perhe odotti kenties katsomossa halausta. Illalla olisi tiedossa bileet.

Eritrealaisten nuorten työ ei kuitenkaan todella ole Sawan myötä tehty, sillä kansalaispalvelus on eritrealaisen elämän seuraava vaihe. Tämä määräytyy Sawan loppukokeiden perusteella: n. 2000 ihmistä 14 000:sta pääsee jatkamaan kolmen vuoden korkeakouluun ja sen jälkeen kansalaispalvelukseen, muut siirtyvät suoraan kansalaispalvelukseen. Loppukokeen tulokset tulevat Sawalaisille nuorille aivan tämän blogin julkaisun päivinä.

Järjestelmän ongelma on, että kansalaispalvelus ei pääty säännönmukaisesti, eikä välttämättä ollenkaan. Delegaatiomme kuuli Sawassa tarinoita siitä, kuinka kansalaispalveluksessa on oltu jo yli kymmenen vuotta, eikä loppua näy.

Kansainvälinen yhteisö on vahvasti painostanut Eritreaa asiasta, ja Eritrea on luvannut, että kansalaispalvelus rajoitetaan puoleentoista vuoteen. Tämän periaatteen siirtämisestä käytäntöön ei kuitenkaan ole viitteitä.

Kansalaispalveluksen ongelmat ovat vakavia. Eritrealaisten oikeus määrätä elämästään, olinpaikastaan tai tulevaisuutensa suunnasta eivät toteudu. Kansalaispalvelus on niitä tekijöitä, joiden vuoksi Eritreasta pakenee vuosittain yhtä paljon ihmisiä kuin suunnilleen samankokoisessa Suomessa lapsia aloittaa peruskoulun. Maa menettää nuoriaan tasaiseen tahtiin.

Festivaaleilla meillä oli mahdollisuus puhua läheisesti sawalaisten nuorten kanssa. Tämä oli Sawan tärkein anti. Suurimpana tekijänä keskusteluissa heijastui huoli tulevaisuudesta. Nuorilla on pian edessään päivä, joka päättää pahimmassa tapauksessa koko loppuelämästä. Eräs nuori puhui hyvin kauniisti koulutuksen tärkeydestä: se on arvostettavaa, se on avain elämässä eteenpäin. ”Olen lukenut koko vuoden, kaiken vapaa-aikani. Haluaisin kovasti korkeakouluun. Nyt en voi enää tehdä muuta kuin odottaa tuloksia. Ei minua jännitä. Olen antanut kaikkeni. Jos on antanut kaikkensa, ei niin harmita, jos ei onnistukaan. Uskon kyllä, että onnistun.”

Vaikka Sawassa on ongelmia, on myös hyvää ja arkipäiväistä. Yhteishenki korostuu rankan koulutuksen aikana, ja tasa-arvon ja isänmaallisuuden henki tuntui olevan aitoa. Vaikka Sawan olosuhteet eivät täytäkään länsimaisia standardeja, se kuitenkin kouluttaa ja ruokkii köyhässä maassa elävää nuorta väestöä valtion kustannuksella. Sawa on myös mahdollisuus päästä eteenpäin. Jos nuori elää yhteiskunnan laitamilla eikä pääse Sawaan, hänellä ei ole tätä yhtä mahdollisuutta hankkia itselleen korkeakoulutusta.

Youth: the core of the turning point

Nuorissa on Eritrean potentiaali, sanovat plakaatit Asmaran kaduilla. Tämän huomasimme Sawan innovaatiokeskuksessa, jossa eri alojen opiskelijat esittelivät keksintöjään. Nuorilla olisi hyviä ideoita kehittää maataan, mutta taloudellisten mahdollisuuksien kenttä on hyvin kapea. Köyhällä valtiolla ei ole varaa rahoittaa muutosta itse, ja ulkomaisten investointien on vaikea tavoittaa maata lainsäädännön ailahtelevuuden ja hallinnon nihkeyden vuoksi.

Vaikka Eritreassa tarvittaisiinkin monenlaisia muutoksia, niin osa muutoksista olisi vain päätöksestä kiinni: antaa mennä, antaa ihmisten edistää omaa ja maansa hyvinvointia. Taloudellisessa avautumisessa maata voisi jälleen verrata samankokoiseen Suomeen: meille ei tulisi edes mieleen yrittää selvitä tässä maailmassa itse, ilman eurooppalaista ja kansainvälistä kauppaa ja yhteistyötä. Eritreankaan ei tarvitsisi yrittää ratkaista ongelmiaan yksin.

Yksi mieleen tuleva bisnesidea maalle olisi turismi: Eritrea on täynnä vanhaa arkkitehtuuria niin turkkilaisen, italialaisen kuin brittiläisenkin siirtomaavallan ajalta, luonto on kaunista ja koskematonta ja rikollisuustilastot ovat poikkeuksellisen alhaiset koko maailmankin mittakaavassa. Pääkaupunki Asmarassa voi vaikka kävellä yksin keskellä yötä, jos haluaa. Voisiko Eritrea avata ovensa turisteille?

Ertirealaiset ja erityisesti eritrealaiset nuoret tulisi päästää osallistumaan täysipainoisesti maansa kehittämiseen. Nuoret lähtevät sankoin joukoin pois kotimaastaan, jonka tarjoamat tulevaisuuden mahdollisuudet katsovat riittämättömiksi. Kansallistunnetta ja tahtoa maan kehittämiseen löytyy. Jos tälle ei kuitenkaan anneta mahdollisuuksia, nuoret valitsevat ulkomaat ja oman elämänsä kehittämisen.

Kirjoittaja Ronja Karkinen on Changemaker-verkoston puheenjohtaja, joka osallistui Kirkon Ulkomaanavun järjestämälle vierailulle Eritreaan heinäkuussa 2016.