Mikä auttaa maailmantuskaan?

Luulenpa, että jos on ollenkaan maailmanmuuttajahenkinen, aina välillä iskee maailmantuskan kärsimisen päivä. Joskus tilanteeseen ei edes auta, vaikka kevätaurinko paistaa täydeltä terältä, vaan ahdistuksen tunteeseen on ainakin itselläni taipumusta jäädä vellomaan. Olo on voimaton, kun uutisvirrassa tuntuu olevan paljon enemmän pahaa kuin hyvää. On pakkopalautuksia, terroritekoja ja epäoikeudenmukaisia poliittisia linjanvetoja. Ihminen on pieni, maailma on suuri, ja sen ongelmat ovat usein valtioiden ja byrokratian rakenteissa. Sodat, pelko ja nälkä tuntuvat olevan uusiutuva luonnonvara. Herää kysymys, voinko minä vaikuttaa mihinkään ja missä määrin?

Kärsimätön luonne yhdistettynä maailmantuskaan on aika huono yhdistelmä. Maailman muuttaminen on hidasta puuhaa. Järjestötoiminnan ja vaikuttamistyön tulokset eivät näy päivässä tai viikossa, eikä aina kuukaudessa tai vuodessakaan. Joskus pahimpina tuloksettomuuden ja konkretian puutteen hetkinä haluaisin mennä ulos ja pyytää kaikki laitapuolen kulkijat meille suihkuun tai edes maksaa jonkun ruokaostokset. Mutta en minä uskalla. En minä yksin pysty.

Eräänä päivänä maailmantuska ei omalta osalta ottanut laantuakseen. Se ajoi minut kysymään kahvipöydässä eräältä tutulta diakoniatyöntekijältä: ”Miten sinä kestät sitä, että maailma on niin epäreilu?” Hänen vastauksensa auttoi ja helpotti minua, ja siksi haluan jakaa sen teille: Maailman epäreiluuden kestämisessä voi auttaa, että sen sijaan, että keskittyisi siihen, mitä ei voi tehdä, keskittyykin siihen, mitä voi tehdä. Sitten yrittää tehdä siinä asiassa parhaansa, ja katsoo, mihin se riittää. Vaikeiden asioiden kanssa vastakkain joutuessa täytyy myös muistaa, mitkä asiat omassa elämässä ovat hyvin. Usein hyviä asioita löytyy enemmän kuin huonoja. Myös niiden ihmisten kohdalla, joiden elämä tuntuu olevan pelkkää sekasotkua, surua ja murhetta ja vaikeutta vaikeuden perään, on jotakin hyvää. Sitten pitää auttaa niitä ihmisiä näkemään hyvyyttä omassa elämässään ja pääsemään eteenpäin.

Keskustelusta parhaiten mieleeni jäi seuraava lause, jonka voisi hyvin ylentää jokaisen maailmanmuuttajan motoksi: ”Minä en voi päättää muusta kuin omasta elämästäni. Toisten ihmisten elämä on niiden oma, ja minun elämäni on minun oma. Minä olen vain yksi ihminen. En minä pysty paljoon. Ei minulla varsinaisesti ole mitään merkitystäkään. Mutta samalla, minulla on merkitys. Minä pystyn johonkin. Ja jos sen seurauksena, mitä minä voin tehdä, yhdenkin ihmisen elämä muuttuu, koko maailma on muuttunut.”

On lohdullista, että maailmaa ei tarvitse yksin muuttaa, vaan on olemassa joukkioittain ihmisiä, jotka eivät suostu antamaan periksi eivätkä olemaan välittämättä. Yhdessä ihmisissä on enemmän voimaa, kuin yksin. Esimerkiksi se saattaa olla asia, joka saa ihmiset kiinnostumaan Changemakerista ja tulemaan mukaan toimintaan: joukossa on voimaa. Jokainen suuri muutos on alkanut hitaasti ja pienesti. Kuitenkin esimerkiksi moni YK:n kehitystavoitteista on toteutunut: 1990-lukuun verrattuna äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on puolittunut, lapsikuolleisuus on vähentynyt huomattavasti, ja naiset ovat nousseet päättäviin asemiin. Maailma muuttuu hitaasti, mutta toivoa on. Pienistä puroista kasvaa suuri virta.

Kirjoittaja on Joensuulainen teologian opiskelija ja Changemakerin tiimin tiedotusvastaava.