Kulutustavaroiden tuotanto globaalissa maailmassa

Pallo on pyöreä – näytelmä otti kantaa yritysten toimintaan kehitysmaissa. Näytelmä toi myös konkreettisella tavalla esiin sen, millä tavalla esimerkiksi eurooppalainen kuluttaja liittyy kehitysmaiden ongelmiin.

1900-luvun alkupuolella tuotannolle oli tyypillistä se, että koko tuote valmistettiin alusta loppuun yhdessä paikassa ja tuotanto tapahtui lähinnä teollisuusmaissa. Globalisaation myötä tuotantotavat ovat kuitenkin kokeneet perustavanlaatuisia muutoksia.

Nykyisellään tuotannolle tyypillistä on sen hajaantuminen ympäri maailmaa. Yritysten tehtävä on tuottaa voittoa, eli käytännössä tuottaa tai ostaa tuotteensa mahdollisimman halvalla ja myydä ne kuluttajille mahdollisimman kalliilla. Ne yritykset, joilla on omia tehtaita, ovat siirtäneet niitä köyhempiin maihin, koska näissä maissa palkat ovat matalia. Kehitysmaissa työlainsäädäntö on usein myös kehittymättömämpää, tai sen noudattamista ei juuri valvota. Tästä syystä työntekijöillä voidaan muun muassa teettä pitkiä päiviä, heille ei tarvitse tarjota terveydenhuoltoa tai muita palveluita eikä irtisanomista ei tarvitse perustella.

Vapaatuotantoalueilla kustannusten painaminen alas korostuu. Vapaatuotantoalueet ovat sellaisia alueita, joissa tavallisesti kyseisen maan alueella pätevät lait eivät päde. Tämä tarkoittaa sitä, että työlainsäädäntöä ei käytännössä ole ollenkaan, vaan yritykset voivat toimia miten haluavat. Lisäksi valtiot myöntävät vapaatuotantoalueilla toimiville yrityksille verovapauksia houkutellakseen yrityksiä jäämään alueelle.

Globalisoituneessa maailmassa massatuotannolle tyypillistä on myös alihankkijoiden määrän hurja lisääntyminen. Tämä tarkoittaa sitä, että yritykset ostavat (puoli)valmiita tuotteita muilta yrityksiltä, jotka taas ovat ostaneet keskeneräisiä tuotteita muilta, jotka ovat ostaneet niitä muilta jne. Tuotantoketjujen piteneminen tarkoittaa muun muassa sitä, että suuryritysten ei tarvitse lain edessä kantaa vastuuta siitä, mitä tapahtuu alihankkijoiden tehtaissa. Tosiasiassa yrityksillä on kuitenkin merkittävää valtaa suhteessa alihankkijoihinsa. Suuryritykset voivat esimerkiksi kilpailuttaa alihankkijoita, ja näin pakottaa niitä painamaan hintojaan yhä alemmas, usein työntekijöiden kustannuksella. Koska yritykset pyrkivät löytämään mahdollisimman halvalla tuottavia ja myyviä alihankkijoita, on tuotteiden valmistus maantieteellisesti hajautunut. Esimerkiksi yhtä nukkea varten vartalo voidaan valmistaa yhdessä paikassa, vaatteet toisessa, kengät kolmannessa, nukke kootaan neljännessä paikassa ja maalataan viidennessä. Läheskään aina näin lyhyt ketju ei kuitenkaan riitä. Tuotteiden osien lähettely ympäri maailmaa tarkoittaa tietenkin kasvavia kuljetusmääriä ja sitä kautta saasteiden lisääntymistä.

Yksi yritys torjua työläisten sortamista on Reilun kaupan järjestelmä. Järjestelmä takaa työntekijöille esimerkiksi lainmukaisen palkan, työajat ja ylityökorvaukset. Lisäksi taataan muun muassa oikeus järjestäytyä ammattiyhdistyksiin. Nämä tuntuvat itsestään selviltä työntekijöiden oikeuksilta, mutta ovat valitettavasti monin paikoin kaukana todellisuudesta.