Välittääkö Suomi?

Välittääkö Suomi? -kampanja syntyi reaktiona meneillään olevalle sisäänpäin kääntymiselle: juuri kun globaalit ja monisyiset kriisit ravistelevat maailmaa ja kansainvälistä yhteisöä, Suomi on kääntymässä sisäänpäin, sulkemassa rajojaan ja leikkaamassa kehitysyhteistyöstä ja ilmastorahoituksesta.
20-vuotista taivaltaan juhliva Changemaker-nuorisoverkosto nosti juhlavuoden kampanjassaan esiin Changemakerin vanhoja kampanjateemoja, jotka koettiin edelleen ajankohtaisiksi. Kampanja ei kuitenkaan katsonut vain taaksepäin vaan myös eteenpäin ja esitti tärkeän kysymyksen: minkälainen maa Suomi haluaa olla? Changemaker haluaa vastustaa tätä suuntausta, sillä verkoston nuoret uskovat, että tämä aika vaatii sisäänpäin käpertymisen sijaan rohkeita toimia, avoimuutta ja kansainvälistä yhteistyötä globaalien ongelmien ratkaisemiseksi.
“Kansainväliset kriisit vaikuttavat Suomeen, halusimmepa sitä tai emme. Siispä niiden ratkaisemiseksi on tärkeää tehdä aktiivisesti yhteistyötä sen sijaan, että työntäisi pään pensaaseen kuvitellen, ettei mitään ongelmia olekaan. Reippaalla otteella vaikutuksiakin voidaan hallita” Changemakerin puheenjohtaja 2024 Lauri Heikkinen totesi.
Kampanjassa nostettiin esiin Changemakerin vanhoista kampanjateemoista kolme teemaa, jotka ovat edelleen ajankohtaisia: ilmasto, kehitysyhteistyön rahoitus, sekä pakolaisuus.
Kampanja näki päivänvalon Maailma kylässä -festivaaleilla, jossa kampanjan vapaaehtoiset keräsivät festivaaleilla postikortteja, jotka Changemaker lähetti syksyllä pääministeri Petteri Orpolle. Postikorteissa luki kysymys ”Välittääkö Suomi ______?”, johon pisteellä kävijät saivat kirjoittaa oman kysymyksensä, esimerkiksi ”Välittääkö Suomi ihmisoikeuksista?”. Lisäksi korttien taakse sai kirjoittaa myös pidemmät terveiset päättäjille.

Changemakerin vapaaehtoiset keräsivät Maailma kylässä -festivaaleilla postikortteja, joihin kävijät saivat kirjoittaa omia terveisiään päättäjille.
Vuoden 2024 aikana Suomen hallitus leikkasi sekä ilmasto-, että kehitysyhteistyörahoituksesta ja asetti poikkeuslain, joka on kansainvälisten pakolaisoikeuksien kanssa räikeässä ristiriidassa. Changemaker-verkosto koki, että tämänlainen vastuun välttely ei tule ratkaisemaan niitä suuria haasteita, joita näiden aiheiden taustalta löytyy. Changemaker muistutti somekampanjoinnillaan turvapaikanhaun olevan perustavanlaatuinen ihmisoikeus, jota Suomen pyrkimykset loukkaavat. Lisäksi Changemaker vetosi pakolaisuuden juurisyihin puuttumisen puolesta, pakolaisten liikkuvuuden rajoittamisen sijaan.
Syksyllä Changemaker järjesti ”Kuullaanko meitä?” -keskustelutilaisuuden, jossa eri järjestöissä aktiiviset nuoret jakoivat kokemuksiaan nuorten viakuttamismahdollisuuksista Suomessa. Lisäksi syksyllä koottiin ”Nuorten teesit tulevaisuuden Suomelle” -pamfletti, johon oli tiivistetty Changemakerin näkemykset siitä, minkälainen olisi kestävä ja vastuuta kantava Suomi. Teesit koottiin avoimella kyselyllä, jota levitettiin nuorten ja vaikuttamisen kanssa toimiville järjestöille. Nuorten teesit lähetettiin joulukuussa kaikille kansanedustajille, jotta nämä muistaisivat nuorten haluavan Suomelta kansainvälistä vastuunkantoa.