Kaapparit kuriin! – taustatietoa kampanjateemasta

Mitä on maakaappaus?

”Maakaappaus on poliittinen käsite, jota käytetään yleisesti alleviivaamaan laajamittaisen maanhankinnan epälegitiimiyttä.” (Kaapattu maa – Globaalin maanostoryntäyksen voittajat ja häviäjät)

Maakaappaus-käsite kuvaa laajamittaista maanhankintaa alleviivaten sen epälegitiimiyttä. Poliittisella maakaappaus käsitteellä halutaan siis kiinnittää huomiota laajamittaiseen maanhankintaan, jolle ei ole oikeutusta. Täydellisen kuvan saamista maakauppauksesta vaikeuttaa ilmiön monimutkaisuus: se, mikä paikallisen viljelijän näkökulmasta on maakaappaus, joka vie hänen elantonsa tai ajaa hänet pois sukunsa vuosisatoja käyttämiltä mailta, voi sijoittajan näkökulmasta olla normaalia maanhankintaa, jonka isäntämaan viranomaiset ovat siunanneet ja jossa ei siksi pitäisi olla mitään ongelmallista.

Maakaappaus-käsitteellä viitataan etenkin niihin ihmisiin, joihin investoinneilla on suoria vaikutuksia. Pienviljelijöiden käsistä on siirtynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana kuusinkertaisesti Suomen kokoinen alue (yli 200 miljoonaa hehtaaria) ulkomaisille sijoittajille. Tutkijoiden mukaan ennennäkemättömän maakaappausilmiön ovat aiheuttaneet yhdessä suuret tuotantoinvestoinnit teollisen mittakaavan maankäyttöön sekä spekulatiivisten sijoittajien tulo hyödyke- ja maamarkkinoille.

Usein käytetyn määritelmän mukaan maakaappaus on maan tai sen käyttöoikeuden pitkäaikainen hankinta tai vuokraus, jossa yksi tai useampi alla olevista esiintyy:

ihmisoikeusloukkaukset, myös naisten yhtäläisten oikeuksien loukkaukset;
vaikutusten kohteena olevien maankäyttäjien vapaaehtoinen ja tietoon perustuva ennakkosuostumus puuttuu;
sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristövaikutuksista ei huomioida tai niiden perusteellinen arvio puuttuu;
sopimus ei ole läpinäkyvä, eikä määrittele selkeitä ja sitovia kuvauksia toiminnoista, työllisyysvaikutuksista ja hyötyjen jakamisesta;
sopimusta ei ole tehty demokraattista suunnittelua, riippumatonta valvontaa ja ih-misten aitoa osallistumista toteuttaen.

Maailmassa on käynnissä globaali kilpajuoksu vähiin käyvien maaresurssien perässä. Julkisuuteen on noussut maakaappaustapauksia, joissa suuren mittaluokan investointien jalkoihin on jäänyt pienviljelijöiden toimeentulo, köyhien ihmisten ruokaturva, maankäyttöoikeudet ja maaseudun naisten asema. Maanostoryntäyksessä aktiivisimpia tahoja ovat olleet viljelymaita hankkivat Aasian ja Lähi-idän valtiolliset yritykset sekä maatalous-, biopolttoaine-, metsä- ja kaivosalalla toimivat monikansalliset yrityksiä ja pääomarahastot. Rahoitusta maanostotoimintaan on löytynyt erilaisista rahastoista, joukossa on niin kehitysrahoittajia, pankkeja kuin eläkerahastojakin.

Maanhankintakilpa aiheuttaa hallitsemattomia seurauksia ainakin seuraavilla tavoilla: Maakaappaukset aiheuttavat konflikteja, kuten kiisteltyjen maahankintojen ja sisällissotien yhteys Sudanissa, Liberiassa ja Sierra Leonessa osoittaa. Toinen maankaappauksen seuraus ovat ruokamellakat, joita nähtiin useissa maissa ruuan hinnan noustessa rajusti vuosina 2007-2008. Maailman ruokaohjelma WFP arvioi elintarvikkeiden nousevien hintojen ja talouskriisin yhteisvaikutus lisänneen kroonisesti aliravittujen määrää 115 miljoonalla.

Käytännössä maanostokilvalla on haitallisia vaikutuksia köyhien ihmisten ruokaturvaan, maanomistukseen ja maankäyttöoikeuksiin, sukupuolten väliseen tasa-arvokehitykseen sekä niiden kahden miljardin ihmisen tulevaisuuteen, jotka saavat toimentulonsa pienviljelystä. Väestönkasvu ja viljelymaan teollista käyttöä edellyttävät kulutustavat lisäävät maainvestointien tuotanto-odotuksia, mistä seuraa maanomistuksen näyttäytyminen sijoittajille houkuttelevana pitkän aikavälin sijoituskohteena. Tyypillisesti maa-ala siirtyy sijoittajan omistukseen kokonaan tai hallintaan vuosikymmenien ajaksi. Maanostoryntäykseen johtanut viljelykelpoisen maan niukkuus on uusi ilmiö maapallolla ja onkin syytä arvioida, onko enää edes olemassa sellaista ”käyttämätöntä” maata, johon kaupallista viljelyä voitaisiin laajentaa niin ettei toiminnalla olisi negatiivisia kehitysvaikutuksia.

Esimerkkejä suomalaistoimijoista maakaappaustapauksissa

Neste Oil on biopolttoainetuotannon pioneeri, jonka omistamat maailman suurimmat bio-polttoainejalostamot käyttävät raaka-aineenaan pääasiassa palmuöljyä. Yhtiön ainoalla tiedossa olevalla alihankkijalla, malesialaisella IOI:lla, on kytköksiä maakaappaustapauk-siin.

Metsäsektorilla toimiva suomalais-ruotsalainen Stora Enso on laajentanut viljelyksiään Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa sellutehtaitaan varten. Moderni sellutehdas tarvitsee raaka-ainetuotantoonsa yli 80 000 hehtaaria maata. Maakonflikteja on esiintynyt Brasiliassa ja Kiinassa. Yrityksen yhteiskuntavastuujohdon mukaan viljelysten laajentamisessa esiintyvät konfliktit eivät ole vältettävissä.

Myös puusektorilla toimiva Fenno Caledonia on investoinut Etelä-Sudaniin vuonna 2010 hankkeellaan, joka kattaa 160 000 hehtaaria maata. Kaupan pituudesta ja summasta ei ole tietoa. Yli 1300 kotitaloutta on häätöuhan alla hankkeen vuoksi eikä tiedetä, maksaako yritys minkäänlaista kompensaatiota paikallisille.

Mistä säännöt peliin?

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n raportti Responsible Governance of Tenure antaa yleispätevät ohjeet siitä, miten maahankinnat tehdään ruokaturvaa tai ihmisoikeuksia vaarantamatta. Sen suunnitteluun ja toteutukseen on osallistunut yli 1000 ihmistä 130 maasta yli kolmen vuoden ajan. Raportti käsittelee lähinnä maata hallinnoivan valtion roolia, mutta siinä on myös ohjeita maata hankkiville yrityksille sekä näiden kotimaille.

Raportin keskeinen sanoma on, että legitiimejä maanhallintaoikeuksia on kunnioitettava. Legitiimillä tarkoitetaan siis myös sellaisia oikeuksia, jotka eivät synny dokumentoitavissa olevasta maan omistuksesta vaan jostain muusta, kuten alkuperäisestä asumisesta alueella.

Raportin mukaan maata hallinnoivien valtioiden tulisi aktiivisesti edistää legitiimien maanhallintaoikeuksien toteutumista, esimerkiksi varmistamalla todellinen mahdollisuus väärinkäytösten ratkaisemiseen oikeuden edessä. Legitiimejä maanhallitsijoita valtioiden tulisi suojella uhilta, kuten pakkohäädöiltä ja muilta mielivaltaisilta oikeuksien menetyksiltä. Hallintaoikeusriitojen syntymistä tulisi ehkäistä ja syntyneiden muuttumista väkivaltaisiksi torjua.

Yritysten velvollisuutena on kunnioittaa lakia ja välttää ihmis- ja maanhallintaoikeuksien rikkomista ”asianmukaisella ahkeruudella.” Yritysten tulisi tarjota mahdollisuuksia valittamiseen ja korjauksiin, kun ne ovat rikkoneet edellä mainittuja oikeuksia. Yritysten tulee arvioida kaikki rikkomukset, joita ne ovat mahdollisesti tehneet.

Yritysten kotimaiden tulisi auttaa yrityksiä ja isäntävaltioita varmistamaan, etteivät yritykset syyllisty rikkomuksiin. Kotimaan roolin tulisi olla vahvempi ihmis- ja maanhallintaoikeuksien suojelussa, mikäli yritys on valtion omistuksessa, ohjauksessa tai saa siltä merkittävää avustusta.

Miksi Suomen valtio on avainasemassa?

Monista suomalaisista jättiyrityksistä Suomen valtio omistaa osuuden. Suomen valtion omistaessa osan yhtiön osakkeita osakkeet voivat olla joko suoraan Suomen valtion omistuksessa tai valtion omistaman osakeyhtiö Solidiumin osakesalkussa. Suomen valtiolla on omistajaosuuksia suuryrityksiin kummallakin tavalla. Esimerkiksi Suomen valtio omistaa suoraa 50,1 % Neste Oilin osakkeista ja Solidiumin osakesalkussa on noin 12 % kaikista Stora Enson osakkeista. Stora Enson osakejärjestelmän takia Solidiumin osakesalkun sisältö vastaa neljäsosaa käytettävissä olevasta kokonaisäänioikeudesta.

Solidiumilla on oma hallitus, ja tämä hallitus käyttää osakkeiden suomaa valtaa pörssiyhtiöissä. Solidiumin hallituksen nimeää Suomen omistajaohjauksesta vastaava ministeri. Tällä hetkellä tämä ministeri on Heidi Hautala.

Niissä osakeyhtiöissä, joissa Suomen valtion omistusosuus on yli 50 %, nimeää valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri yrityksen hallituksen. Esimerkiksi Neste Oilin hallitus on Hautalan nimitettävissä ja myös vaihdettavissa.

Koska valtiolla ja etenkin valtion omistajaohjauksesta vastaavalla ministerillä on valtaa päättää ne henkilöt, jotka tekevät yritysten puolella päätöksiä, on järkevää lähteä maakaappauksen vähentämiseksi liikkeelle valtion periaatteiden teroittamisesta. Valtion sitoutuessa noudattamaan FAO:n ohjeistusta maanhallinnasta on valtion omistamien yritysten myös sitouduttava ohjeistukseen.

Lähteet:

KEPAn julkaisu Kaapattu maa – Globaalin maanostoryntäyksen voittajat ja häviäjät (http://www.kepa.fi/tiedostot/julkaisut/kaapattu-maa.pdf)

FAO:n julkaisu Voluntary Guidelines on the Responsible Governance of Tenure of Land, Fisheries and Forests in the Context of National Food Security (http://www.fao.org/docrep/016/i2801e/i2801e.pdf)

http://www.solidium.fi/sijoitukset/salkku (katsottu 3.4.2013)

http://www.nesteoil.fi/default.asp?path=35,52,107,392,3021 (katsottu 3.4.2013)

Linkit aukeavat uusiin ikkunoihin.