Jäsenmetsästystä ja soijanakkeja
Kirpeänä joulukuun lauantaipäivänä kokoontui yli kymmenpäinen joukko Changemakerin yhteyshenkilöjä ja aktiiveja keskelle talvista Tamperetta. Myrskyuhasta huolimatta junaraiteet toivat osallistujat onnistuneesti perille, kevään teemasta jatkaen pohtimaan jäsenrekrytoinnin saloja. Mistä saada lisää innokkaita maailmanmuuttajia Changemakerin toimintaan?
Changemakerin rantautumista Suomeen voidaan mielestäni kutsua menestystarinaksi. Norjasta lähtöisin oleva verkostomme aloitti toimintansa vuonna 2004, mistä lähtien se on jatkanut huimaa kasvuaan: juurikin tällä hetkellä Suomessa on melkein 1200 Changemakerin jäsentä. Uusia potentiaalisia maailmanmuuttajia lymyää varmasti mitä moninaisissa onkaloissa ja koloissa, joita aktiivit yrittävät urheasti metsästellä. Perinteisten tapahtumien rinnalle verkosto yrittääkin löytää yhä uusia kanavia, joiden avulla tavoittaa uusia jäseniä. Kuluneena vuonna Changemaker on näkynyt monipuolisesti aina edellisten vuosien tapaan rippikoulujen esittelyissä ja tutuissa kesätapahtumissa, kouluissa ja tempauksissa, rantautuen niin ikään aivan uusille vesille, muun muassa Maata Näkyvissä ja Tuska-festivaaleihin.
Koskaan ei voi tietää, mistä sattuu löytymään uusi aarre: uusi innokas changemaker. Tiimiläisenä on myös ollut upeaa huomata, miten rohkeasti verkoston jäsenet uskaltavat sukeltaa uusiin tilanteisiin kertomaan toiminnastamme. Ehkä salaisuus tähän piilee niin vahvasta halusta ja uskosta muuttaa maailmaa paremmaksi mutta usein myös silkasta luonnollisesta asiasta: hyvää ”juttua” tai uutista on vaikea olla kertomatta eteenpäin!
Jäsenten rekrytoinnin lisäksi yhteyshenkilöpäivässä pohdittiin myös pieniä ja suurempia tehtäviä, ”soijanakkeja”, joita paikallisryhmässä voi mahdollisuuksien mukaan toteuttaa. Kuten monia muitakin ilmiöitä, myös vapaaehtoistoimintaa kohtaan tuntuu yhteiskunnassamme vaivaavan sitoutumiskammo. Ehkä ajatuksena piilee pelko hallitsemattomuudesta: ”Jos annan pikkusormen, se vie koko käden.”
Tässä kohtaa seuraa pieni varoitus: väite saattaa joskus pitää paikkaansa. Alkujaan Changemakerin toimintaan mukaan lähdettyäni en olisi arvannut, että kesäkiertuetta valmisteleva askarteluilta johtaisi saman vuoden lopussa kahden vuoden jäsenyyteen tiimissä. Huomattakoon silti, että tiimiläisyys, kuten kaikki asiat vapaaehtoistoiminnassa, on ollut oma valintani. Ja aivan yhtä arvokasta kuin tiimiläisyys, on Changemakerissa niin toimintaamme houkuttelevan paperin kiinnittäminen ilmoitustaululle, kahvin keittäminen paikallisryhmän teemailtaa varten, tempauksessa vartin verran tomaattina tanssiminen tai vaikkapa kesäkiertueella tunnin päivystäminen ständillä. Tärkeintä on, että jokainen Changemakerissa toimiva voisi löytää itsellensä sopivan kokoisen ”soijanakin”. Maistiaisiksi yhden tai nälkäisemmälle koko pussillinen, miten kullekin sillä hetkellä maistuu.
Tietoisen jäsenten metsästyksen lisäksi on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään sitä, mitä kullakin paikallisryhmällä on jo olemassa. Kahden vuoden tiimin jäsenyyden aikana olen saanut tutustua ympäri Suomen toimiviin valtavan hienoihin ja juuri niin upean uniikkeihin paikallisryhmiin. Eri tavoin ryhmissä puuhataan ja pohditaan, työstetään ja tempaistaan, kokkaillaan ja kikkaillaan, lopulta silti yhden ja saman jaetun mission, paremman maailman puolesta. Juuri toiminnan monipuolisuus tekee uskoakseni Changemakerista houkuttelevan lähteä rakentamaan juuri omannäköistä palettia ja paikallisryhmää. Maailmanparannuksen alla vain taivas on kattona luovuudelle, mistä verkostomme myös hyvin tunnetaan!
Mitä tulee jäsenten metsästykseen ja soijanakkeihin, yhteyshenkilöpäivässä pulppusi uusia ideoita ja visioita. Päivässä itselleni vielä mieleenpainuvampaa oli tavata jälleen jo ennestään tuttuja aktiiveja sekä nähdä sähköpostiviestien kerrotun takana olevan ihmisen kasvot. Kuulumisten vaihto ja virkistäytyminen ovat niin ikään tärkeitä asioita Changemakerin muun toiminnan ohessa. Tulipa samana päivänä Tampereella nähtyä uusia paikkoja ja koettua uusia elämyksiä, tällä kertaa värikkäässä ympäristössä joogamatoilla venytellen ja Vohvelikahvilan lämpimästä tunnelmasta ja ihanista herkuista nauttien. Kiitos siis kaikille upeasta päivästä!
Niin, ja kaikkia sitoutumiskammoisia ja Changemakerin toiminnasta kiinnostuneita haluan rohkaista lähtemään mukaan toimintaan. Et tule häviämään: Näitä soijanakkeja kannattaa maistaa!