Veroparatiisimatkat

Veroparatiisimatkat

Vuonna 2014 Changemaker oli mukana usean järjestön yhteisessä Veroparatiisimatkat-kampanjassa. Kampanjan tavoitteena oli kitkeä suuryritysten verovälttely ja estää verovarojen katoaminen veroparatiiseihin. Yritysten verovälttely murentaa pohjaa hyvinvoinnilta kaikkialla maailmassa.

Kehitysmaista virtaa rahaa veroparatiiseihin yhdeksänkertaisesti koko maailman kehitysyhteistyövarojen verran. Suomessa yritysten verovälttely aiheuttaa vuosittain vähintään 320 miljoonan euron verotappiot. Kampanjassa vaadittiin yrityksiä raportoimaan kirjanpitonsa avoimesti jokaisesta maasta, jossa ne toimivat. Läpinäkyvyys toisi veronmaksun vapaamatkustajat esiin.

Vapaaehtoisia esittämässä nukkuvaa

Verontarkastajat taitavat nukkua – yritykset pääsivät luikahtamaan paratiisiin.

Osana yhteistä kampanjaa, Changemaker toteutti oman postikorttikampanjan, jolla verkosto haastoi kolme suomalaista suuryritystä – KONEen, Stora Enson ja UMP-Kymmenen – julkaisemaan maakohtaiset talousraporttinsa. Postikorttikampanjalla kannustettiin näitä kolmea yritystä olemaan edelläkävijöitä ja näyttämään esimerkkiä muille suomalaisille yrityksille maakohtaisessa talousraportoinnissa.Changemaker järjesti vuoden aikana kampanjasta luovia tempauksia ja nosti veroparatiisiongelmaa suomalaiseen keskusteluun. Kesällä kampanja kulki mukana Changemakerin kesäkiertueella ympäri Suomea. Lisäksi paikallisryhmissä järjestettiin kampanjatoimintaa teemaan liittyen.

Changemakereita esittelemässä Veroparatiisimatkat-kampanjan materiaaleja

Suomen sääolosuhteet eivät aina muistuttaneet paratiisia, mutta se ei estänyt kampanjointia.

Postikortteja lähetettiin yrityksille pitkin kampanjakautta. Changemaker keräsi kortteja yhteensä 3182 kappaletta, joista 1047 oli osoitettu KONEelle, 1194 Stora Ensolle ja 941 UPM-Kymmenelle. Kampanjakauden aikana Changemakerin kampanjaryhmä tapasi myös kaikkien kolmen yrityksen edustajia ja keskusteli heidän kanssaan maakohtaisesta talousraportoinnista.

Lisää kuvia Changemakerin kampanjoinnista löydät galleriastamme.

Veroparatiisimatkat-kampanjaan voi tutustua tarkemmin kampanjan verkkosivuilla www.veroparatiisimatkat.fi.

Veroparatiisimatkat -kampanjassa olivat mukana: Attac ry, Eettisen kaupan puolesta ry, Finnwatch ry, Globbarit, Kepa ry, Kehys ry, Pelastakaa lapset ry sekä Changemaker-verkosto.

Find out more about the campaign (opens in a new window)