Changemaker Educassa
Viime perjantaina ja lauantaina Changemaker oli Kirkon Ulkomaanavun kanssa yhteisellä ständillä Educa-messuilla. Opetus- ja koulutusalan ammattilaisille tarkoitetut messut olivat suositummat kuin koskaan ennen: paikalla kävi yli 12 000 alan ihmistä.
Changemaker ja Ulkomaanapu olivat osana Kansalaisvaikuttamisen toria, yhdessä lukuisien muiden kansalaisjärjestöjen kanssa. Monilla järjestöillä on tarjota välineitä opettajille esimerkiksi kansainvälisyyskasvatukseen – kuten myös meillä. Ständillä vierailleet kävijät ottivat mielellään mukaansa materiaalia, jota voi käyttää monipuolisesti omassa työssä.
Kansalaisvaikuttamisen tori oli mielenkiintoinen paikka ainakin omasta, järjestäjän näkökulmasta. Oli hienoa, että niin monet toimijat olivat yhdessä mukana. Toisaalta taas kerran heräsi kysymys yhteistyön mahdollisuuksista. Niin nomi tekee todella hyvää työtä, mutta onko voimavaroja mahdollista myös yhdistää, ja saada yhdessä aikaan vielä jotain suurempaa?
Hiljattain kuulimme ilouutisen, että yksi yhteistyön muoto, globalisaatiokasvatuksen hanke, jossa olemme mukana Nuorten akatemian, Repun ja Maan ystävien kanssa, sai rahoituksen toiminnan jatkolle. Hanke on toiminut jo muutamia vuosia, ja jatkuu siis edelleen ainakin pari vuotta rahoituksen turvin. Tällaisia yhteistyöprojekteja tarvitaan!
Jos haluat mukaan hankkeen globalisaatiokasvattajaksi, kouluvierailujaksi, seuraile ilmoittelua näillä sivuilla, tai ota yhteyttä minuun.