Velkaryhmässä sovittiin kampanjan aikataulusta
Tampereella 19.5. pidetty velkaryhmän tapaaminen oli varsin innostava ja aikaansaava. Kokouksessa suunniteltiin lobbausta sekä hahmoteltiin velkakampanjoinnille alustava aikataulu, jonka mukaan kampanjaa lähdetään rakentamaan. Toiminta on tarkoitus pyöräyttää käyntiin heti lokakuussa, jolloin aloitetaan lobbaaminen. Kevätpuolella changemakerit suuntaavat toivottavasti sankoin joukoin vaalipaneeleihin ja eduskuntavaaliehdokkaiden kahvitilaisuuksiin toreille ja turuille ympäri Suomen. Ennen vaaleja järjestetään myös ensimmäinen tempaus.
Ennen kampanjointia on kuitenkin valmistauduttava huolella. Seuraavaksi tehdäänkin kampanjamateriaalit sekä lobbausohjeet. Materiaalien valmistelu tapahtuu kesän aikana Kylä-foorumilla ja siihen voivat osallistua kaikki aiheesta kiinnostuneet. Lisää kampanjakärjeksi valitusta Costa Rican sairaalalaitetapauksesta sekä velkateemasta yleisesti löytyy kampanjavastaava Aleksin blogista sekä velkaryhmän kokoamasta taustamateriaalista.