Tutkimus: kalan alkuperän piilottaminen on helppoa

Jopa viidennes maailman kalansaaliista on laitonta kalaa – ja Länsi-Afrikka on tämän tragedian päänäyttämö. On arvioitu, että laittoman kalastuksen osuus on kolmanneksen ja puolen välillä alueen koko saaliista. (Africa progress panel)

Yksi merkittävä tapa harjoittaa laitonta kalastusta on kalan siirtäminen kalastusaluksista suuriin pakasterahtialuksiin keskellä merta, valvonnan ulottumattomissa. Tähän päätelmään tuli Overseas Development Instituten tutkimus, joka analysoi laivojen liikkeitä satellittipaikannusjärjestelmän avulla. Vaikka kalan siirtäminen merellä onkin suurimmaksi osaksi laillinen ja yleinen käytäntö, väärinkäyttö on yleistä. Kun kalaa siirretään raportoimattomissa ja valvomattomissa olosuhteissa, laillinen sekä laiton kala sekoittuvat pakasterahtialuksissa. Näin on mahdotonta jäljittää kalan alkuperää.

Pakastusrahtialukset ovat kalojen reitti maailmankauppaan. Tutkimus seurasi 35 pakastusrahtialuksen liikkeitä, ja laski, montako kiloa ne parhaimmillaan pystyivät viemään eteenpäin Länsi-Afrikan vesiltä. Tuo määrä vastasi vain 16% arvioiduista Länsi-Afrikan kalastusmääristä. Näin ollen tutkimus siis arvioi, että lähes kaikki loppu kalan viennistä kulkeutuu konteissa.

Tämä on ongelmallista sikäli, että laittoman kalastuksen ehkäisemiseen tähtäävät toimet, kuten esimerkiksi EU:n lainsäädäntö, eivät koske konttituontia. Kalaa sisältäviä kontteja siis kohdellaan pitkälti kuin mitä tahansa muuta tavaraa sisältäviä kontteja. Tämä muodostaa ammottavan porsaanreiän siihen säätelyyn, jolla laitonta kalastusta pyritään ehkäisemään.

Tutkimus suosittaa, että konttikauppa merkittävänä kalan tuontimuotona otetaan valvonnassa ja lainsädännössä huomioon. Se suosittaa myös, että merellä tapahtuva kalan siirtäminen aluksesta toiseen kiellettäisiin kokonaan: vaikka siirtäminen olisikin laillista, avomerellä tapahtuva kaupankäynti on heikon valvonnan valtioissa lähtökohtaisesti hyvin epäilyttävää toimintaa. Siirtäminen muualla kuin satamassa on jo lailla kielletty Senegalissa ja Norsunluurannikolla. Myös satamien valvontaa tulisi tehostaa, ja maiden tulisi yhä laajemmin ottaa käyttöön FAO:n Port State Measures Agreement (PSMA), jolla pyritään estämään satamiin pääsy ja palvelut laittomasta kalastuksesta epäillyiltä aluksilta. Kuitenkin Länsi-Afrikan alueella vain Gabon ja Guinea-Bissau kuuluvat sopimuksen piiriin.

Tutkimuksessa huomioidaan lisäksi niitä laajempia ongelmia, joita Länsi-Afrikan kalastus kohtaa. Raportissa toivotaan laajempaa kehitysrahoitusta kalastuksen valvontaan ja Afrikan oman kalateollisuuden kehittymiseen, sillä pienkalastus on niin elinkeinon kuin ruokaturvankin kannalta olennainen asia. Monet liika- ja laittoman kalastuksen ongelmat myös linkittyvät suoraan pääoman puutteeseen, kun esimerkiksi valvoviin viranomaisiin ja näiden veneisiin sekä valvontajärjestelmiin ei ole varaa.

Kalastuksen potentiaali kehityksen kärkenä ja toimeentulon takaajana on huomattava. Jos Afrikan valtiot luopuisivat kahdenvälisistä kalastussopimuksista ja panostaisivat niiden tulot voisivat lisääntyä huomattavasti. Nykyisellään iso osa Afrikan kalanviennin hyödyistä välittyy alueelle ulkopuolisille myytyjen kalastuoikeuksien kautta. Ne tuottavat FAO:n mukaan noin 400 miljoonaa dollaria alueelle vuosittain. Saman arvion mukaan Afrikan valtiot voisivat saada kahdeksan kertaa yhtä paljon eli 3,3 miljardia, jos niiden kansalliset laivueet kalastaisivat vesillä ulkomaisten sijaan.

Tutkimus arvioi, että oikeanlaisella, kestävällä kalastuspolitiikalla voitaisiin luoda jopa 300 000 uutta työpaikkaa, jos kalastuksen tuotot ja jatkojalostuksen tuotot tulisivat paikallisesti hyödyksi.