Tempausterveiset Jyväskylästä
Terveiset talvisesta Jyväskylästä
Mekin täällä keski-Suomessa tempaisimme Joulun kuuminta korttia tuossa 11.12. Kovat alkuvalmistelut oli tehtynä ja kaikenlaista materiaalia ja hurjaa aktivisti mieltä oli kerättynä valmiiksi kun Jyväskylän keskustan kävelykadulla alkoi tapahtua siinä puoli kahden aikaan. Joukko innokkaita ja vielä sulia changemakereitä kasaili edellisenä päivänä etsityn hienon pöydän, taustajulisteensa, postisäkin ja muun olennaisen ihmettelevien silmien seuratessa vierestä.
Ihmisiä oli oikein mukavasti liikenteessä koko iltapäivän ja varsinkin siinä neljän maissa oli porukkaa oikein ruuhkaksi asti kirjoittelemassa joulukortteja kansanedustajille ja väittelemässä tästä päivän kuumimmasta puheenaiheesta. Ihminen on siitä jännä olento, että vastuksia yksinkertaiseen kysymykseen”kiinnostaako?” voi löytyä hyvin monia. Keskusteluja käytiin monen laisia puiden erikoisesta kasvamisesta naapurimaa Venäjään ja energiatehokkaisiin kodinkoneisiin. Myös satunnaisesti vaihtuva ihmisnukke kuivaa joulua-julisteen edessä tuotti mielenkiintoa, hyviä kysymyksiä ja kokemuksia. Ohikulkijan kommenttina ”Hui se elää!” ja siinä istuneen performanssitaitelijan kommenttina ”Ei tässä ookkaan niin kylmä kolme takkia päällekkäin”.
Kun sitten kuuden paikkeilla me syväjäässä olleet tempaajat aloimme purkaa settiä, niin fiilis oli todella positiivinen onnistuneen oloisesta tempauksesta. Tavarat pakattuamme siirryimme sisätiloihin sulamaan, nauttimaan glögistä ja laskemaan yhteen ne reilut 130 korttia, jos nyt muistan oikein. Ilman sen kummempaa ylpeyttä taisimme päästä toiselle sijalle korttien määrässä, että kyllä Jyväskylässä ihmisiä kiinnostaa. Hauskaa oli ja kylmä tuli. Jyväskylä kuittaa.