Rauha vaatii kompromisseja – pitkittyneet konfliktit puhuttivat panelisteja

Changemakerin Pitkittyneet konfliktit -tilaisuus herätti aktiivista keskustelua rauhasta, sen menettämisestä ja siihen palaamisesta.

Euroopan rauhaninstituutin tuore puheenjohtaja Pekka Haavisto avasi keskustelun kertomalla kokemuksistaan rauhanvälittäjänä. Hän korosti Suomen ainutlaatuisia mahdollisuuksia toimia rauhan puolesta: Suomea ei koeta uhkaavana missään eikä meihin liitetä kolonialismin historiallista painoa. Kun puhutaan pitkistä konflikteista, Suomenkaan historia ole mitenkään rauhanomainen, Pekka Haavisto muistutti: sata vuotta sitten Suomessakin käytiin veristä sisällissotaa. Rauhaan on kuitenkin onnistuttu palaamaan, vaikka se on vaatinut kompromisseja ja uhrauksia.

Suomalaisten on helppo lähestyä kaikkia, Haavisto kertoi omista kokemuksistaan rauhanvälittäjänä: ”Suomessa ministerille ja bussikuskille puhutaan samalla tavalla.” Kehitysyhteistyöleikkausten jälkeen suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin joutuneet vetäytymään alueilta, joissa olisimme ensiarvoisen tärkeitä välittäjiä. Myös koventunut ilmapiiri Euroopassa on mietityttänyt ulkomailla. Haavisto kertoi, kuinka Afrikassa siirtomaa-aikojen keinotekoisia valtionrajoja on haluttu Euroopan integraation esimerkin mukaan avata, mutta nyt ihmetelläänkin EU:n halua rakentaa uusia raja-aitoja.

Pekka Haaviston avauksen jälkeen Kansainvälisen solidaarisuustyön Joonas Kinnunen kertoi Länsi-Saharan tilanteesta. 1970-luvulla päättyneen espanjalaisen siirtomaavallan jälkeen alueen hallinnasta ovat kiistelleet Marokko, Mauritania sekä itsenäisyyttä ajava Polisario. Lukuisista neuvottelukierroksista, lupauksista ja rauhansopimuksista huolimatta nykypäivän Länsi-Saharan jakaa kahtia yli 2700 kilometriä pitkä muuri, joka erottaa toisistaan Marokon ja Polisarion hallitsemat alueet. Pitkittynyt umpisolmu turhauttaa ihmisiä, muistutti Joonas Kinnunen. ”Nuoret miettivät, pitäisikö heidän tarttua aseisiin, kun neuvottelut eivät ole vuosikymmeniin edistyneet.” Lisäksi Kinnunen huomautti, että terroristijärjestöt etsivät uusia alueita ja levittäytyvät juuri sinne, missä ihmiset kokevat ulkopuolisuuden ja toivottomuuden tunteita.

Läntisestä Afrikasta siirryttiin valtameren toiselle puolelle Kolumbiaan, jonka rauhanprosessista kertoi Crisis Management Initiativen Elisa Tarnaala. Hän muistutti Etelä-Amerikan konfliktien pohjaavan yhteiskunnassa tapahtuneisiin murroksiin, joihin vastattiin reformien sijasta asein: ”Demokratian ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksiin Etelä-Amerikassa on 1940-luvulta lähtien reagoitu järjestään protestien väkivaltaisella tukahduttamisella.” Kun kansalaiset eivät ole päässeet osallistumaan yhteiskuntaan, sodan ja rauhan kysymykset ovat jääneet poliitikkojen ja kenraalien neuvoteltaviksi: näiden yllättykseksi kansa hylkäsikin neuvotellun sopimuksen äskettäin Kolumbiassa. Sotaa käyneiden hallitusten on myös ollut hankala hyväksyä entisiä sissejä tekemään parlamentaarista oppositiopolitiikkaa avoimessa yhteiskunnassa. ”Molempien osapuolten on sitouduttava väkivallattomuuteen ja ymmärrettävä, ettei politiikkaan kuulu enää tappaminen”, Elisa Tarnaala kiteytti tulevaisuuden haasteen. Kolumbian tilannetta hankaloittaa entisestään huumekauppa ja muu järjestäytynyt rikollisuus, jotka raaistuttavat yhteiskuntaa.

Suomen Somalia-verkoston varapuheenjohtaja Abdulkadir Abdi avasi puolestaan Somalian historiaa ja konfliktia. Hän korosti puheenvuorossaan Somalian konfliktiin liittyviä monia ulottuvuuksia: alueellisia eroavaisuuksia elinkeinojen ja elämäntapojen osalta, kylmän sodan suurvaltapolitiikkaa sekä klaanien välisiä ristiriitoja ja pitkäaikaista historiaa. Rauhankasvatuksen haasteena on palata pitkästä vihanpidosta rauhanomaiseen yhteiskuntaan: työ vaatii paitsi pääsemistä yli vuosikymmenten sisällissodasta, myös paikallisten konfliktien selvittämistä.

Alustuksia seuranneessa vilkkaassa keskustelussa pohdittiin rauhan saavuttamisen ongelmia sekä haastetta sovittaa erilaiset näkökannat toisiinsa: esimerkiksi Kolumbiassa rauhansopimuksesta järjestettyyn kansanäänestykseen liittyi myös muita poliittisia kysymyksiä. Abdulkadir Abdi puolestaan muistutti, että yhteiskunnalliseen toimintaan on vaikea osallistua ennen kuin yhteiskunta pystyy tarjoamaan elämisen perusedellytykset: turvallisuuden ja toimeentulon. Jos ihmiset ovat riippuvaisia hyväntekijöistään, päädytään helposti klientilismiin ja korruptioon. Jos osallistuminen kansalaisyhteiskunnan toimintaan ei ole aikaisemmin ollut mahdollista, vaaditaan toimia marginaaliin pudonneiden ihmisten nostamiseksi poliittisiksi toimijoiksi.

Lämmin kiitos panelisteille ja kaikille tilaisuuteen osallistuneille!