Radikalisaatio-paneeli: tarvitaan kohtaamista ja vastuunkantoa

Changemaker-viikonlopussa pidetyssä Radikalisaatio-aiheisessa paneelissa peräänkuulutettiin ennakkoluulotonta, avointa kohtaamista, omien velvollisuuksien ymmärtämistä sekä oman maailmankuvan avartamista tiedonhaun kautta.

Ikaalisten Rajalan leirikeskuksessa lauantaina pidetyssä paneelissa keskustelivat vapaa toimittaja Ruut Luukkonen, oppilaitospastori ja EAPPI-vapaaehtoinen Laura Kajala, Syyriasta lähtöisin oleva kolumnisti ja kansainvälisen ihmisoikeuden maisteri Osama Al Aloulou sekä entinen skinhead, nykyinen freelance-kouluttaja Onni Sarvela. Keskustelua luotsasivat Ulla-Sisko Jauhiainen sekä Rauhanradikaali -kampanjavastaava Aino Tiitta.

Rauhanradikaali-kampanjan tavoitteena on saada nuoret mukaan rauhanomaiseen vaikuttamistoimintaan, vaihtoehtona väkivaltaiselle radikalisoitumiselle. Väkivaltaisessa radikalisoitumisessa voimakeinojen käyttö hyväksytään oman ryhmän etujen ajamiseksi. Läheskään kaikkeen radikalismiin ei kuitenkaan liity väkivaltaa. Paneelin tarkoituksena oli esittää ajatuksia siitä, minkälaisia konkreettisen vaikuttamisen keinoja nuorilla on vaihtoehtoina väkivaltaiselle radikalismille.

Väkivalta harvoin tietoinen valinta

Sarvela näkee tämän hetkisen radikalisaatiokeskustelun oman 90-luvun Hervannassa vietetyn nuoruutensa kautta: – Yksilöt reflektoivat aina omasta näkökulmastaan. Kun ensimmäiset pakolaiset saapuivat Hervantaan, oli joka syksy joukkotappelussa vastakkain vietnamilaiset ja suomalaiset, ei tarvinnut olla skinhead, että oli mukana väkivallassa.

Yhteisö ja siinä eläneet nationalismin tarinat juurruttivat nuorukaiseen ajatuksen, että väkivalta oli normaalia. Kesti pitkään, ennen kuin oma näkökanta laajeni ja tajusi, etteivät kaikki ajattele niin. Siihen tarvittiin vaihtoehtoisia ajatusmalleja, joita tarjosi muun muassa väkivaltaa vastustanut tyttöystävä.

Al Aloulou puolestaan kuvailee nuoruuttaan Syyriassa, jossa oli mahdotonta tietää, kokiko kukaan muu diktatuuria ja sensuuria yhtä uuvuttavana kuin hän. Al Aloulou itse muutti 19-vuotiaana Turkkiin opiskelemaan ja etsimään vapautta.

– Diktatuuri on tarkoittanut 40 vuotta aivopesua. Ihmiset uskovat sen, mitä hallitus sanoo, Al Aloulou kertoo.

Tällaisessa ympäristössä väkivalta voi vaikuttaa ainoalta mahdollisuudelta muuttaa sortavia rakenteita. Miten ihmisen voi herättää kyseenalaistamaan jotain, mitä pitää itsestään selvänä?

– Mitä vähemmän ihmisryhmällä on vapautta ja mahdollisuuksia tulla kuulluksi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä väkivaltaisuus nähdään vaihtoehtona. Varsinkin, jos ei ole toisia toimintamalleja, kuvailee Kajala.

Harva ihminen tekee todellista valintaa harjoittaa väkivaltaa ja siksi sen torjumisessa pitää varoa ilmiön liikaa älyllistämistä.

– Parasta tapa auttaa on kohdata väkivaltaisesti radikalisoitunut ihminen ja sen kohtaamisen myötä raottaa mahdollisuutta toisenlaiseen todellisuuteen, selittää Sarvela. Väkivaltaa on vaikeaa jättää taakseen, ellei ole vaihtoehtoja. – Tuttu tuntuu turvalliselta. Kenenkään ulkopuolisen on turha sanoa, että väkivalta on väärin, jos ei ole mitään, mitä tarjota tilalle, Sarvela jatkaa.

Väkivaltaisen radikalisoitumisen estämiseen tarvitaankin konkreettisia vaihtoehtoja ja rauhallisia tapoja vaikuttaa.

Sananvapaus tarkoittaa myös vastuuta

Panelistit kokevat ongelmalliseksi väkivaltaisen radikalisaation ympärillä käytävän julkisen keskustelun, joka usein on hyvin polarisoitunut toisaalta oikeistoaktivistien, toisaalta islamisaation ympärille. Luukkonen on tutkinut musliminuorten kokemuksia mediassa käytävästä radikalisaatiokeskustelusta. Vastaavaa tutkimusta, jossa musliminuoret itse ovat aktiivisesti mukana, ei Luukkosen mukaan ole tehty aiemmin Suomessa. Ulkopuolisten onkin helppoa tehdä yleistyksiä ihmisryhmästä.

– Eräs mieleenpainunut kommentti oli: ulkomaalaisuus, ihonväri ja maahanmuuttajuus ovat kaikki identiteettejä, jotka meille annettiin, Luukkonen kertoo.

Mediaan onkin hiipinyt puhetapoja, jotka olisi aiemmin koettu rasistisesti latautuneiksi tai leimaaviksi.

– Onneksi nyt valtamediassa on herätty siihen, että kaikenlaista keskustelua ei voida suvaita, Luukkonen jatkaa. – Toisaalta samalla näemme esimerkkejä siitä, miten nykyisin on normaalia esittää mielipiteitä, jotka vastustavat ihmisoikeuksia. Sananvapautta käytetään sitten keppihevosena siinä rinnalla.

Panelistit ovatkin yhtä mieltä siitä, ettei julkisessa keskustelussa aina peräänkuuluteta sananvapauden käytöstä juontuvaa vastuuta. Ihmiset keskittyvät oikeuksiinsa, mutta niiden mukana tulevia velvoitteita pitää myös ajatella.

Mikä lääkkeeksi?

Parasta lääkettä väkivaltaista radikalisaatiota vastaan ruohonjuuritasolla on kohdata ihmiset aidosti ja olla läsnä toisen ihmisen kanssa. Se voi olla myös vaikeaa, koska se vaatii molempia osapuolia avautumaan toisen ajatuksille ja maailmankuvalle.

– Pitää voida sanoa, että hyväksyn sinut ihmisenä, vaikka en voikaan hyväksyä sitä, mitä teet, Sarvela kiteyttää.

Silti on myös siltoja, joita ei enää voi rakentaa uudelleen. Tästä todellisuudesta muistuttaa Al Aloulou, joka ei enää usko Syyrian nousevan – ei ainakaan moneen sukupolveen.

– Kun samasta suvusta ja samasta perheestä lähdetään taistelemaan ISIS:in, Al-Qaidan ja Assadin puolella, ja satojatuhansia kuolee, eivät nämä ihmiset enää koskaan voi asua yhdessä, Al Aloulou pohtii surullisena.

Kotiin ei enää ole paluuta, onneksi Suomessa on vielä mahdollisuuksia vaikuttaa.