Hae Globalisti-lehden päätoimittajaksi tai toimitusihteeriksi vuodelle 2021!
MUOKKAUS: Hakua jatkettu 29.11. asti
Kirkon ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker tuottaa Globalisti-lehteä, joka kertoo monipuolisesti maailman asioista ja siitä, kuinka niihin voi vaikuttaa. Haluaisitko olla mukana tekemässä tätä laajalevikkistä julkaisua? Etsimme päätoimittajaa ja toimitussihteeriä vuodelle 2021!
Globalistin tavoite on lisätä tietoa kehityskysymyksistä ja innostaa nuoria toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Lehteä tehdään vapaaehtoisen toimituskunnan voimin. Kullekin lehdelle kootaan oma toimituskunta, joka suunnittelee lehden sisällön ja toteutuksen. Toimituskunta kokoontuu säännöllisesti ja tekee yhteistyöllä monipuolisen julkaisun.
Nyt haettavat päätoimittaja ja toimitussihteeri koordinoivat lehden toimintaa vuonna 2021. Kevätkaudella tehdään lehti, joka ilmestyy kesäksi numerolla 2/2021 ja syyskaudella tehtävä lehti 1/2022 ilmestyy vuodenvaihteessa.
Päätoimittajan tehtävä on ohjata toimituskunnan työtä ja kehittää lehden sisältöä. Päätoimittajalta odotetaan aiempaa kokemusta lehtityöstä, etenkin kirjoittamisesta, sekä hyvää suomen kielen hallintaa ja kykyä toimittaa tekstejä. Häneltä odotetaan myös hyviä motivointi- ja tiimityöskentelytaitoja sekä kykyä ohjata toimituskuntaa juttujen tekemisessä ja kuvasuunnittelussa. Innostus kehityskysymyksiä kohtaan ja taito ideoida ajankohtaisia temaattisia sisältöjä ovat myös tärkeitä.
Toimitussihteerin tehtävä on avustaa päätoimittajaa tehtävässään ja vastata osaltaan lehden aineiston hallinnasta. Häneltä odotetaan hyvää suomen kielen taitoa, kykyä oikolukea ja toimittaa tekstejä sekä ohjata myös toimituskuntaa näissä tehtävissä. Aiempi kokemus lehtityöstä on eduksi, mutta ei välttämätöntä. Päätoimittaja ja toimitussihteeri tekevät työparina työt.
Sekä päätoimittajan että toimitussihteerin toivotaan olevan Changemakerin jäseniä tai liittyvän verkostoon (jäsenyys ei maksa mitään, liity täältä). Changemakerin ja Globalistin tunteminen entuudestaan helpottaa tehtävissä toimimista. Globalistin päätoimittajan ja toimitussihteerin työtä tukevat Changemakerin työntekijä sekä vapaaehtoiset.
Päätoimittajan ja toimitussihteerin toimikausi on 1.1.–31.12.2021. Tehtäviin perehdyttäminen tapahtuu nykyisen päätoimittajan ja toimitussihteerin toimesta vuoden 2020 lopulla.
Päätoimittajalle ja toimitussihteerille maksetaan lehtikohtainen 200 euron palkkio, 100 euroa per henkilö.
Vapaamuotoiset hakemukset tehtäviin lähetetään Changemakerin puheenjohtajalle (puheenjohtaja@changemaker.fi) 13.11.2020 mennessä. Kerro hakemuksessa nimesi ja ikäsi, asuinpaikkakuntasi ja puhelinnumerosi. Kerro myös haetko päätoimittajan vai toimitussihteerin paikkaa, millaista kokemusta sinulla lehtityöstä sekä miksi olisit sopiva hakemaasi tehtävään.
Päätoimittaja ja toimitussihteeri valitaan Changemakerin jäsenkokouksessa 14.11.2020.
Tutustu Globalisti-lehteen täällä.
Lisätietoja antaa nykyinen päätoimittaja Aino Saarenmaa (paatoimittaja@changemaker.fi).