EU:n kalastuspolitiikka aiheuttaa pakolaisuutta
Helsingissä Kirkon talossa käytiin mielenkiintoinen keskustelu liikakalastuksesta torstaina 12.5.2016. Paneelissa kalataloustieteen professori Hannu Lehtoselta, tietokirjailija ja kansanedustaja Emma Karilta, Greenpeacen luonnonsuojelubiologi Laura Melleriltä ja Kirkon Ulkomaanavun asiantuntija Ulla Sarasalmelta kysyttiin: Tyhjenevätkö meret kalasta?
Paneelin juontajana toiminut Changemakerin puheenjohtaja Ronja Karkinen vertasi nykyistä kalastustoimintaa sodankäynniksi mereneläviä kohtaan. Karkinen esitteli myös meneillään olevaa Kadonneet eväät -kampanjaa, ja totesi EU:n ja kehitysmaiden välisten kalastussopimusten olevan sekä sosiaalisessa että ekologisessa mielessä kestämättömiä. Ongelmia on esimerkiksi Afrikan länsirannikolla liian suurten kalastuskiintiöiden ja ylitehokkaiden kalastusmenetelmien vuoksi.
Heti keskustelun aluksi kalastuspolitiikka yhdistyi siirtolaisuuteen. Emma Kari totesi, että EU:n kalastussopimukset ja paperittomat liittyy yhteen. ”Ryöstökalastus vie ihmisiltä mahdollisuuden toimeentuloon.” Kari kertoi ystävänsä tutkija Kukka Rannan haastatelleen paperittomia senegalilaisia Maltalla. Nämä ihmiset usein paljastuivat entisiksi kalastajiksi, jotka olivat menettäneet kalakantojen romahtamisen seurauksena toimeentulonsa.
Kalataloustieteen professorina yli 20 vuotta toiminut Hannu Lehtonen totesi tietyn kalalajin liikakalastuksen vaikuttavan muihin kalalajeihin. Kysymys on ravintoketjuista. Luonnon ekosysteemissä kaikki vaikuttaa kaikkeen. ”Nykyiset troolarit ovat valtavia laitoksia. Kalakannat eivät enää kestä nykyistä kalastusta”, Lehtonen sanoi. ”Uhanalaisten tonnikalalajien rauhoittaminen tuntuu olevan uskomattoman vaikeaa. Maalaisjärjellä luulisi olevan itsestään selvää, että sukupuuton partaalla olevaa lajia ei viedä kaupan hyllylle”, säesti Kari.
Emma Kari kertoi myös olleensa professori Hannu Lehtosen opissa.
Kalavale -kirjan toinen kirjoittaja Emma Kari sanoi painoilla toimivien pohjatroolarien tuhoavan pohjakasvillisuutta ja sivusaalista massiivisesti. Hänen mukaansa ”se on rikos meriluontoa ja alueen väestöä kohtaan”. Pohjatroolarit ovat myös Greenpeacen mukaan kalastuksen suurin ongelma. ”Kuitenkin menetelmästä riippumatta kalastuskiintiöt ovat liian suuria”, totesi biologi Laura Meller. Greenpeacen tavoitteena on, että teollisen mittakaavan kalastus ei etenisi historiallisesti jään peittämälle alueelle.
Kirkon Ulkomaanavun Oikeus toimeentuloon -asiantuntija Ulla Sarasalmi nosti esiin todellisuutta Länsi-Afrikasta. ”Sierra Leonessa pienkalastajien verkkokokoja on helppo valvoa. Rannoilla on kasoittain kiellettyjä ja käytöstä poistettuja verkkoja. Sen sijaan suurten troolarien toimintaa on vaikeampaa valvoa, eikä siihen ole resursseja”, Sarasalmi sanoi. Hän myös totesi kalastuksen olevan yhteydessä sekä kalastavien miesten, että kalaa käsittelevien naisten elinkeinoon.
Greenpeacen Laura Meller ja Kirkon Ulkomaanavun Ulla Sarasalmi keskusteluun uppoutuneina.
Kasvatettu kala on Lehtosen mielestä kaksipiippuinen asia. Aasiassa tapahtuva karppilajien kasvattaminen voi olla ihan järkevää, koska nämä kalat ovat kasvissyöjiä. Tonnikalan, kuten muidenkin petokalojen, kasvattaminen taas on hyvin ongelmallista. Tonnikala ei lisäänny altaissa, vaan altaisiin otetaan tonnikalan poikasia merestä. Petokalat myös ruokitaan muilla pyydystetyillä kaloilla.
Kari peräänkuulutti myös kalakuluttajan suurta vastuuta. Hänen mukaansa kalaa syövien tulisi hyödyntää suomalaisten kalastajien kalastamia pieniä kaloja. Jos välttää kaukaa tuotua kalaa, voi erittäin todennäköisesti välttää syömästä uhanalaisia lajeja ja tukemasta epäeettisiä työoloja.
Myös ilmastonmuutos liittyy kalakantojen mahdollisuuksiin selviytyä. Karin mukaan suurin ilmastonmuutoksen seuraus mereneläville on merien happamoituminen. Tästä on monenlaisia seurauksia. Muun muassa simpukoiden on vaikea selviytyä, sillä niiden kuori liukenee veteen. Samoin kalojen lisääntyminen vaikeutuu. Veden lämpeneminen aiheuttaa myös kalakantojen siirtymistä kohti maapallon napoja, lisäsi Lehtonen. On todennäköistä, että jään sulaessa napa-alueilla kalastus siirtyy yhä uusille aluevesille.
Valoa on kuitenkin tunnelin päässä. Kehitystä on nimittäin tapahtunut, erityisesti pohjolassa. Nykyään Suomessa ja Itämerellä uskotaan tutkijoiden suosituksia. Myös EU:n saralla on tapahtunut myönteisiä asioita. Joillakin alueilla kalastuskiintiöitä on kiristetty ja menetelmiä rajoitettu. Myös Arktiksen merialueita pyritään suojelemaan.
”Edistystä ei voi estää”, kiteytti kansanedustaja Emma Kari paneelikeskustelun päätökseksi.
Tyhjenevätkö meret kalasta? -paneeli oli osa nuorten Changemaker-vapaaehtoisten toteuttamaa liikakalastusaiheista kampanjaa. Kampanjan nimi on Kadonneet eväät, ja nimi viittaa sekä kadonneisiin eväkkäisiin että globaalisti liikakalastuksesta aiheutuvaan ruokaturvan heikkenemiseen. Jokainen voi osallistua kampanjaan allekirjoittamalla vetoomuksen, joka luovutetaan marraskuussa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle. Vetoomuksen vaatimus on, että Suomen tulee puuttua liikakalastusongelmaan painostamalla Euroopan unionia kirjaamaan kahdenvälisiin kalastussopimuksiinsa sitovat enimmäispyyntimäärät.
Kuvat: Konsta Naumi / Changemaker.
Lataa painokelpoiset kuvat täältä.