Blogi: Liian pieni vaikuttamaan?

Kansainväliseen keskusteluun yritysvastuusta liittyy läheisesti YK:n kestävän kehityksen tavoitteet eli Agenda 2030. Tavoitteita on kritisoitu muun muassa puutteellisesta yritysten sitouttamisesta huolimatta siitä, että yksikään tavoite tuskin toteutuisi ilman yrityksiä. Esimerkiksi voidaan kysyä, onko ihmisarvoisen työn ja vastuullisen kuluttamisen tavoitteet tulevaisuudessa saavutettavissa ilman, että talousjärjestelmään tehdään radikaaleja muutoksia. Työ ja kuluttaminen kun ovat saman kolikon kaksi puolta, jotka tapaavat johtaa kuluttamisen lisääntymiseen.

Yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä oikean ajoituksen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Viime vuosina yritysvastuulakikeskustelu on monissa maissa kiihtynyt entisestään ja kyseinen laki onkin säädetty muun muassa Ranskassa ja Sveitsissä. Myös Euroopan talouden mahtimaassa Saksassa kyseinen laki on valmistelussa. Viimeaikainen keskustelu pohjaa YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevan päätöslauselman huolellisuusvelvoitteeseen.

Yritysvastuuseen sitoutumalla Suomi voisi tukea jo virinnyttä kehitystä ja osaltaan estää sitä pysähtymästä. Usein kuulee epäiltävän Suomen olevan liian pieni ja syrjäinen maa vaikuttaakseen globaaleihin kehityskulkuihin. Kuitenkin olemme osa Euroopan Unionia ja euroaluetta, jotka huomattavasti rajaavat viitekehystämme ja ovat samalla varsin voimakas osa globaalia taloutta. Tämän lisäksi Suomi on myös vientivetoinen kansantalous, jonka yritykset toimivat globaalisti. Esimerkiksi metsäteollisuutemme kuuluu maailman suurimpiin.

Metsäteollisuus on samalla esimerkki alasta, joka on usein ihmisoikeuskiistojen keskiössä. Tämän voi nähdä johtuvan siitä, että toiminnassa liikkuu varsin suuret rahasummat, sen toimintaympäristöinä ovat usein niin sanotut heikot yhteiskunnat ja sen toiminnan vaikutukset ulottuvat laajalle alueelle yhteiskunnassa. Edellä mainitut tekijät tarkoittavat käytännössä sitä, että metsäteollisuuden tuotantoketjut koostuvat lukemattomista alihankkijoista ja sidosryhmistä. Olisikin tärkeää, että yritys tekisi toiminnastaan yhteiskunnallisia vaikutuksia koskevan riskianalyysin. Tätä tarkoittaa edellä mainittu huolellisuusvelvoite ja tähän yritysvastuulaki olisi yksi uusi työkalu lisää.

Tuotantoketjun avaaminen takaisi kuluttajalle vapauden valita, millaista toimintaa haluaa tukea ja myös arvioida ostamansa tuotteen laadukkuutta. Lainsäädäntö ei kuitenkaan riitä ihmisarvoisen työn eikä vastuullisen kuluttamisen toteutumiseen, vaan tarvitaan yhä tiiviimpää vuorovaikutusta yrityksen ja kuluttaja-kansalaisen välille. Tämä olisi tärkeää erilaisten tarpeiden kohtaamiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Tämä myös auttaisi yritysten sitouttamisessa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen.

Kriittinen tekijä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisen tiellä on rahoitus. Viime vuosina siitä on tullut yhä häilyvämpi, kun valtioilla on yhä suurempi paine leikata tavoitteiden toteutumiseen varattuja määrärahoja. kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttaminen ei olekaan mahdollista ilman valtion, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyötä. Tästä yhteistyöstä on jo hyviä kokemuksia v. 2015 päättyneiden niin sanottujen vuosituhattavoitteiden toteuttamisessa, kun uuden vuosituhannen puolella oli saatu muun muassa absoluuttinen köyhyys puolitettua, puhtaan veden saatavuutta parannettua, koulutusta ja koulutuksen tasa-arvoa edistettyä, vähennettyä lapsikuolleisuutta sekä laajennettua terveydenhuoltoa.

Yritysvastuun toteutuminen onkin tärkeä osa kestävien yhteiskuntien rakentamista luoden pohjaa yhteistyölle ja kumppanuudelle. Tämä korostuu erityisesti tulevaisuudessa, kun yhteiskunnat kohtaavat uudistuspaineita ilmastonmuutoksen ja ympäristökriisin edessä. Suomessa yritysvastuun toteutumisella olisi kokoaan suurempi merkitys.

 

Petteri Näreikkö

Changemakerin vaikuttamistoiminnan vastaava