Valokeilassa vapaaehtoinen 12/2014
Tällä palstalla esitellään kuukausittain joku eri puolilla Suomea asuvista ja eri tavoin Changemakerin toiminnassa mukana olevista vapaaehtoisista.
Kuka olet?
Olen Aicha Niquen Maula, 23-vuotias tanssinopiskelija Helsingistä.
Kerro muutama asia itsestäsi?
Olen puoliksi perulainen (isä) ja puoliksi suomalainen (äiti).
Olen käynyt kolmeatoista eri koulua, muun muassa sirkuslukiota Tukholmassa.
Vuoden sisällä suunnitelmissa on muuttaa Peruun ja aloittaa kansainväliset sairaanhoitajaopinnot.
Lähiperheeseen kuuluu, ja on kuulunut jäseniä Turkista, Italiasta, Sveitsistä, Ruotsista ja tottakai Perusta ja Suomesta.
Miksi olet changemaker?
Haluan uskoa, että jokainen meistä voi omalla panoksellaan luoda maailmaan hiukan enemmän iloa ja hyvinvointia.
Kenelle suosittelisit verkostoa ja miksi?
Suosittelisin Changemakeria kaikille! Täällä voit oppia paljon osallistumalla toimintaan ja vaikuttaa maailmaamme omalla tavallasi. Lisäksi ihmiset CM:ssä ovat todella sydämellistä porukkaa. On kuin olisi tullut kotiin.
Jos saisit päivän ajan olla kuka tahansa, kuka olisit ja miksi?
Taitaisin kyllä olla ihan oma itseni, sillä olen oppinut rakastamaan ja arvostamaan elämääni juuri sellaisena kuin se on. Jos jonkun silti valitsisin, niin olisi se ns. joku ”valaistunut henkilö”. Hänen työkaluillaan takoisin kommunikaation taitoja, iloa ja ymmärystä ihmisten välille.
Terveisesi muille changemakereille?
Tämä lause on auttanut minua monessa, joten jaan sen: ”It’s not what happens to you, but how you react to it that matters” -Epictetus
Changemaker on todella inspiroiva ja lämminhenkinen vaikuttamisverkosto. Kiitos siitä teille kaikille!