Valokeilassa vapaaehtoinen 1/2014

Kuukauden vapaaehtoinen Riikka Piri

Tällä palstalla esitellään kuukausittain joku eri puolilla Suomea asuvista ja eri tavoin Changemakerin toiminnassa mukana olevista vapaaehtoisista.

Kuka olet?

Olen Riikka, 24-vuotias Helsingissä asuva opiskelija.

Millä viidellä sanalla kuvailisit itseäsi?

Sisukas, rohkea, avoin, rehellinen ja unelmoija.

Minkälaisessa toiminnassa olet mukana Changemakerilla?

Tulin Changemaker-toimintaan keväällä 2012 harjoittelijaksi kesäkiertueelle. Sen jälkeen olen toiminut Oulun paikallisryhmässä ja tällä hetkellä olen tiimin kampanjavastaava.

Mitä odotat kampanjavuodelta?

Paljon innostavia kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa sekä mieleenpainuvia tempauksia ja tapahtumia. Tänä vuonna kampanja on erityisen ajankohtainen ja muutoksia tapahtuu suuntaan ja toiseen. Tulossa on varmasti jännittävä kampanjavuosi!

Paras kokemuksesi tai muistosi Changemakerista?

Tempauksiin osallistuminen ja ihmisten into! Erityisesti syksyn 2012 viikonloppu oli hieno kokemus monella tapaa, mm. muiden maiden verkostojen jäseniin tutustuminen oli inspiroivaa.

Kenelle suosittelisit verkostoa ja miksi?

Changemaker sopii kaikille nuorille aikuisille, jotka ovat kiinnostuneet kehityskysymyksistä ja globaaliin oikeudenmukaisuuteen liittyvistä asioista. Mukaan mahtuu laidasta laitaan erilaisia tyyppejä ja jokaiselle on tilaa.

Terveisesi muille changemakereille?

Olette kaikki huipputyyppejä, teiltä oppii paljon aina. Tehdään tästä vuodesta ikimuistoinen!

 

Changemaker on vuonna 2014 mukana järjestöjen yhteisessä Veroparatiisimatkat-kampanjassa. Tutustu kampanjaan täällä.