Kuukauden changemaker 3/2011
Tällä palstalla esitellään kuukausittain joku eri puolilla Suomea asuvista ja eri tavoin Changemakerin toiminnassa mukana olevista vapaaehtoisista.
Kuka olet?
– Olen Outi, 21-vuotias kulttuurituottajaopiskelija Helsingistä. Tai Espoosta. En ole ihan varma.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
– Luen, askartelen, taiteilen, teen käsillä.
Kerro vielä kolme asiaa itsestäsi
– Olen vasenkätinen, minulla on kesyrottia ja omistan muinaisen Nokian 3310-kännykästän, josta en ikinä luovu.
Miksi olet changemaker?
– Maailmassa on paljon asioita, jotka sekä aiheuttavat että lisäävät eriarvoisuutta ja ovat epäreiluja. Tietoisena tästä faktasta ei voi vain seistä tumput suorina vaan on toimittava. Changemaker tarjoaa koulutusta, samanhenkisiä ihmisiä ja matalan kynnyksen mahdollisuuksia maailman muuttamiseen. Verkosto on innostava ja siihen kuuluu mahtavia tyyppejä. Tempauksissa on käytetty paljon luovuutta, mikä tekee Changemakerista mielestäni vielä kiinnostavamman. Lisäksi Changemakerissa voi olla mukana juuri sen verran kuin haluaa itsestään antaa, mikä ainakin itselleni on ollut tärkeää silloin, kun koulu- tai työkiireet ovat painaneet päälle.
Miten olet osallistunut verkoston toimintaan?
– Olen muun muassa ollut keräämässä nimiä Tuska-festivaalilla Kännykkäsi todellinen hinta? -vetoomukseen, tanssinut tomaattina Vaasan torilla vientitukitempauksessa, soutanut kumiveneellä Kolmen sepän aukiolla Joulun kuumin kortti -tempauksessa ja viimeisimpänä osallistuin Velan vangit -kampanjan lanseeraustempaukseen. Toki olen osallistunut myös muutamaan koulutusviikonloppuun ja välillä kampanjavalmisteluihin esimerkiksi banderolleja maalaamalla. Viime aikoina olen myös yrittänyt aktivoitua paikallisryhmätoimintaan paremmin.
Mikä on paras muistosi tai kokemuksesi Changemakerissa?
– Koulutusviikonlopuissa ja tempauksissa on aina hauskaa. Mieleenpainuvinta on varmaan kuitenkin ollut tuo Tuska-feissaus. Siellä oli oikein hyvä meininki, kaunis sää ja ihmiset suhtautuivat kampanjaan hyvin, mutta välillä kysyessään ”tiedätkö mistä kännykkäsi on peräisin?” sai melko mielenkiintoisia vastauksia… ”No meidän kännykät tulee tietty sieltä Salosta, missä pienet punaiset miehet tekee ne antimateriasta, siis me pussitetaan niille hiekkaa josta ne sit tekee kännyköitä!” Aivan, juuri näin.
Miksi kannattaa tulla mukaan Changemakeriin?
– Changemakerissa pääsee jo pienellä panoksella vaikuttamaan asioihin. Porukalla maailmaa parantaessa tuntee hienoa voimaantumisen tunnetta! Ja meidän kampanjalaulumme ovat parhaita ikinä 🙂
Mitä odotat keväältä?
– Aurinkoa, lumen sulamista, mahtavaa harjoittelupaikkaa! Niin ja että vaalit olisi jo ohi.
Jos voisit olla päivän ajan kuka tahansa, kuka olisit ja miksi?
– Tämäpä on vaikea kysymys! Haluaisin olla jokin pieni ötökkä Muumilaaksossa, koska voisin mennä vierailulle muumitaloon ja saisin maistella Muumimamman tekemiä herkkuja. Tottakai vasta sitten, kun muumit ovat heränneet talviunilta.
Terveisesi muille muutoksentekijöille?
– Muistakaa äänestää vaaleissa nyt ja aina!