Ruokaturva – mistä on kyse?

Ruokaturva on varmuutta huomisesta

Ruokaturvan käsitteen alle mahtuu paljon, eikä pelkkä ruoan määrä ole sen kannalta ainoa tekijä: tulva-alueen maanviljelijällä voi olla hetkittäin runsaastikin satoa käytettävissään, mutta jos yhteiskunnan hätäapuverkot eivät toimi peltojen tulviessa, voi hän silti nähdä nälkää. Ruokaturvan onkin määritelty rakentuvan neljän pilarin varaan: ruokaa on oltava riittävästi saatavilla, ihmisillä täytyy olla mahdollisuus ja varallisuus hankkia sitä, ruokaa pitää olla saatavilla myös kriisien aikaan ja sen on oltava laadukasta, turvallista ja ravitsevaa.

Jos yksikin näistä pilareista horjuu, ruokaturva vaaraantuu. Liikakalastus voi tyhjentää kalavedet ja vaikuttaa saatavissa olevan ruoan määrään. Aseellinen konflikti saattaa katkaista muuten toimivat tuotanto- ja jakeluketjut. Kasteluveteen päätyneet teollisuuskemikaalit voivat tehdä viljelykasveista vaarallisia syödä. Köyhyys ylipäänsä voi estää ihmistä pääsemästä käsiksi ruokaan, vaikka sitä muuten olisikin tarjolla.

Ruokaturvan lisäksi kansainväliseen keskusteluun on yrittänyt tehdä tuloaan ruokasuvereniteetin käsite, joka korostaa haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen, kuten pienten valtioiden, oikeutta omaan ruoantuotantoonsa. Esimerkiksi rikkaan teollisuusmaan tehotuottama ja avokätisillä vientituilla tuettu ruoka voi syrjäyttää kehittyvässä taloudessa paikallisten pienviljelijöiden tuotteet, jolloin ruokaa on kyllä saatavilla, mutta samalla syntyy riippuvuussuhde. Myös parannelluille maataloustuotteille, esimerkiksi erityisen runsassatoiseksi jalostetulle siemenviljalle, myönnetyt patentit on nähty ruokasuvereniteetin kannalta vaarallisena mahdollisuutena kansainvälisille suuryrityksille hallita maailman ruoantuotantoa.

Köyhyys tuo nälän, nälkä tuo köyhyyden

Kehittyvien maiden maaseudulla elävät muodostavat suurimman ryhmän maailman nälkäänäkevistä: maailman nälkäisistä noin puolet on viljelijöitä, runsas viidennes maaseudun työttömiä, viidennes kaupunkilaisia ja viimeinen vajaa kymmenys luonnonvaraistaloudessa eläviä. Määrällisesti eniten nälkäisiä on Aasiassa, mutta suhteessa koko väkimäärään pahiten nälästä kärsii Saharan eteläpuolinen Afrikka. Kehittyneiden teollisuusmaiden väestöstä vain puolitoista prosenttia on varsinaisia nälkäisiä: syytä onkin hahmottaa erot absoluuttisen ja suhteellisen köyhyyden välillä, sillä absoluuttisesti köyhä joutuu tinkimään ruoan määrästä, kehittyneiden talouksien vähävarainen taas etupäässä laadusta.

Nälkä ja köyhyys ovat vahvasti yhteydessä ja ne ruokkivat toinen toistaan: nälkäisellä ja varattomalla on vähemmän voimia ja resursseja parantaa omaa asemaansa, ja jos ruoantuotanto tai -jakelu syystä tai toisesta vaarantuu, ensimmäisenä siitä ovat todennäköisimmin kärsimässä köyhimmät ilman ostovoimaa ja turvaverkkoja.

Lisäksi nälkään ja köyhyyteen punoutuvat väkivaltaiset konfliktit, jotka horjuttavat erityisesti jo ennestään epävakaita alueita. FAO:n arvion mukaan vuonna 2017 maailman nälkäisistä noin 489 miljoonaa eli maissa, joissa oli käynnissä jonkinasteinen aseellinen konflikti, ja peräti kolme neljäsosaa nälästä kärsivistä alle viisivuotiaista eli konfliktin keskellä. Aseellisen väkivallan muodoista viime vuosina ovat lisääntyneet erityisesti maan sisäiset konfliktit erilaisten kilpailevien sotilaallisten ryhmien välillä, mikä usein vaikuttaa vakavalla tavalla koko yhteiskunnan rakenteiden toimivuuteen. Myös konfliktien aiheuttama pakolaisuus on merkittävä ruokaturvan heikentäjä.

Lupauksista ei ole pidetty kiinni

Suuret nälänhädät ovat ruoan puutteen hälyttävin ja huutavin muoto. Ne saavat usein medianäkyvyyttä ja kansainvälistä huomiota, mutta valitettavasti unohtuvat, kun akuutein vaihe on ohi. Kun keväällä 2017 Afrikan sarven valtiot julistivat vuoronsa perään hätätilan nälänhädän takia ja kansainvälisellä yhteisöllä oli kiire ehtiä vastaamaan katastrofiin, tilanne ei ollut mitenkään uusi: vain muutamaa vuotta aikaisemmin, vuonna 2011, vastaavanlainen kriisi oli koetellut tismalleen samaa aluetta ja surmannut pelkästään Somaliassa yli neljännesmiljoona ihmistä. Silloin kansainvälinen yhteisö vannoi, ettei samanlaista tragediaa enää pääsisi tapahtumaan.

Jo vuonna 1996 maailman ruokahuippukokous tähtäsi ylevästi puolittamaan nälkäisten absoluuttisen määrän vuoteen 2015 mennessä verrattuna vuoteen 1990. YK:n vuosituhattavoite puolestaan laimensi hieman tavoitetta pyrkimällä puolittamaan maailman nälkäisten osuuden samaan vuoteen mennessä. Molemmat tavoitteet epäonnistuivat.

Tahtoa juhlallisiin julistuksiin on riittänyt, mutta niiden toteuttaminen on jäänyt puutteelliseksi. Ruokaturvan tapauksessa helpoimmat ratkaisut ovat vain väliaikaisia, sillä hätäapuna toimitettu ruoka on pian syöty, kun taas nälän syiden korjaaminen vaatisi puuttumista paljon syvemmällä oleviin ongelmiin.

Ruokaturvan parantamiseksi työtä tekevät järjestöt ja tahot ovatkin peräänkuuluttaneet, että avun tulisi olla pitkäjänteistä ja kärsivällistä ja rahoituksen vakaata. Esimerkiksi Suomen oma maatalouden ja ruokaturvan kehityspoliittinen linjaus vuodelta 2010 korosti ruokaturvaa parantavan toiminnan johdonmukaisuuden tärkeyttä ja ehdotti tätä tukevaksi toimenpiteeksi “maatalouteen ja tuokaturvaan ohjattavan kehitysyhteistyörahoituksen hallittua lisäämistä” — mutta myöhempien kehitysyhteistyöleikkausten myötä on käytännössä päädytty tekemään juuri päinvastaisesti.

Nälkä on nujerrettavissa

Nälkä ei ole kuitenkaan ylivertainen vastustaja. Itse asiassa siihen on mahdollista puuttua monella tavalla. Koska köyhyys ja nälkä ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa, köyhyyden torjuminen on usein myös työtä ruokaturvan puolesta. Esimerkiksi naisten yhteiskunnallisen aseman parantamisella on arvioitu olevan merkittävä vaikutus koko perheen toimeentuloon ja ravinnon saamiseen. Myös rauhantyö ja ilmastonmuutoksen torjunta parantavat haavoittuvien yhteisöjen ruokaturvaa.

Myös jo se, että nälästä puhutaan, on hyödyksi: kun ruokakriisit eivät unohdu uutissyklin vaihtuessa, poliittisilla toimijoilla on painetta pitää kiinni lupauksistaan. Usein tietoisuus tuo myös tarvittavaa tahtoa. Lisäksi voimme myös omilla valinnoillamme vaikuttaa ruoan reilumpaan jakautumiseen: esimerkiksi lihan korvaaminen kasvisproteiineilla on henkilökohtainen valinta, jolla itse kukin voi edistää kestävämpää luonnonvarojen käyttöä. Lopulta myös ruokahävikin vähentäminen meillä rikkaissa ja hyvinvoivissa maissa on yksi osa ratkaisua — ja tapa arvostaa enemmän ruokaa, jonka riittävyydestä omassa elämässämme voimme olla kiitollisia.

LÄHTEET:

• FAO: How close are we to #ZeroHunger : a state of food security and nutrition in the world 2017.
• Karttunen, Kihlström & Taivalmaa: Nälkä ja yltäkylläisyys : ruokaturva maailmassa. Gaudeamus 2014.
• Vehkasalo, Veera: Maailmanpankki: Afrikan sarven nälänhätä ihmisen aiheuttama. Maailma.net 24.8.2011
• Costello, Tim: After The Last Famine in Africa The World Said ‘Never Again’. Yet Here We Are, Again. Huffington Post 4.6.2017
• Ulkoasiainministeriö: Kehitysmaiden ruokaturva vahvistuu politiikkalohkojen yhteistyöllä. Ruokaturvapilotti osana kehityspoliittisen toimenpideohjelman toimeenpanoa. Loppuraportti, 2013.
• Ulkoasiainministeriö: Maatalouden ja ruokaturvan kehityspoliittinen linjaus. 2011.
• Karkinen, Ronja: Nälkä on aina yhteiskunnan virhe. Changemaker 10.2.2016.

Juttu on ilmestynyt Globalistin numerossa 1/2018, jonka teemana on ruokaturva.