Kun Maailma saapui Suvilahteen – Vapaaehtoisena Maailma kylässä -festivaaleilla
Suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestön Fingon järjestämä, Ulkoministeriön tukema, Maailma kylässä -festivaalit pidettiin 27.–28. toukokuuta Helsingin Suvilahdessa. Koko perheen tapahtuma veti arviolta lähes 50 000 kävijää ja se myös näkyi festaripäivinä. Tapahtuma piti sisällään musiikkiesityksiä, keskustelutilaisuuksia, monipuolisesti erilaisia järjestöjä sekä myynti- ja ruokakojuja.
Olen jo monta vuotta halunnut päästä Maailma kylässä -festareille. Festareille minua veti mahdollisuus päästä tutustumaan erilaisten järjestöjen toimintaan. Tänä vuonna pääsin vihdoin osallistumaan festareille Fingon paikalliskoordinaattoreille tarjoaman opintomatkan muodossa, sillä olen järjestämässä syksyllä Joensuun Mahdollisuuksien toria. Fingon koordinoimia Mahdollisuuksien toreja järjestetään ympäri Suomea joka vuosi tuoden yhteen järjestöjä, vapaaehtoisia, esiintyjiä sekä aktiivisia kansalaisia.
Maailma kylässä -festareiden valmistelu on ympärivuotista eli kyse on aivan toisen mittakaavan tapahtumasta verrattuna paikallisiin Mahdollisuuksien toriin. Oli kuitenkin mielenkiintoista päästä näkemään mitä kaikkea iso tapahtuma vaatii toimiakseen. Pääsimme myös kyselemään kokeneilta tuottajilta ja järjestäjiltä vinkkejä tapahtumien järjestämiseen liittyen, mistä tulee olemaan todella paljon hyötyä oman tapahtuman järjestämisessä. Ehdin jutella myös muiden paikkakuntien vapaaehtoisten kanssa heidän tavastaan järjestää mahdollisuuksien toria.
Viikonlopun vietin vapaaehtoisena lasten alueella. Lapsille oli järjestetty monenlaista toimintaa kuten satutuokioita, postikorttien maalaamista kasviväreillä, soittopajoja, breakdance- ja sirkusesityksiä, arabialaisen kalligrafitaiteen sekä kukkatatuointityöpajoja. Lasten alueella, jossa vietin suurimman osan ajastani, autoin lähinnä alueen käytännön asioissa sekä työpajoissa tarvittaessa.
Festarialue oli täynnä erilaisia ruokakojuja, joihin pääsin tutustumaan taukojen aikana. Maistelin muun muassa nigerialaista ja senegalilaista ruokaa. Ehdin myös taukojen lomassa puhelavalle kuuntelemaan keskustelua yritysvastuudirektiivistä. Aiheesta keskustelivat meppi Sirpa Pietikäinen sekä Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér. Euroopan parlamentti valmistelee tällä hetkellä uutta lakia yritysvastuusta, joka pyrkii varmistamaan ympäristötavoitteiden sekä ihmisoikeuksien toteutumisen yritysten arvoketjuissa. Kuuntelijoita kannustettiin myös aktivoitumaan ja ottamaan yhteyttä meppeihin direktiivin läpimenemiseksi.
Festareiden yhteydessä olevalla Mahdollisuuksien torilla ehdin pysähtyä tutustumaan parin eri järjestön toimintaan ja saamaan vinkkejä miten omalta osaltani voisin edistää järjestön asiaa. Oikeutta eläimille -esittelypisteellä kuulin menossa olevasta kansalaisaloitteesta, joka pyrkii saaman eläinten oikeudet perustuslakiin. Nakuran lapset ry:n pisteellä, pääsin kuulemaan kummitoiminnasta. Yhdistys tukee lasten ja nuorten koulutusta Keniassa esikoulusta jopa ammattiin asti.
Viikonloppu oli sukellus globaaliin maailmaan, jossa pääsin myös oppimaan uutta tapahtumien järjestämisestä.
Artikkeli löytyy Globalisti-lehden numerosta 2/2023