Kolumbian nuoriso vaatii muutosta

Vuoden 2021 mielenosoitukset Kolumbiassa saivat myös laajaa kansainvälistä huomiota. Suuri osa mielenosoittajista oli nuoria. Monet näkevät mahdollisuutensa heikkoina ja ovat menettäneet uskonsa maan instituutioihin.

“Nuorilla on merkittävä rooli Kolumbian politiikassa, mutta sille ei anneta tarpeeksi tunnustusta. Esimerkiksi vuoden 2016 rauhansopimuksessa nuoret nähdään uhreina”, sanoo 25-vuotias bogotalainen valtiotieteilijä ja opiskelija-aktiivi Paulina Farfán.

Nuorten jalkautuminen kaduille ei ole Kolumbiassa uusi asia. Kaikki äänekkäät eivät ole Farfánin tavoin järjestäytyneitä nuorisoaktiiveja, mutta opiskelijaliikkeen ja -aktiivien rooli niin nuorten osallistamiseksi, koulutusmahdollisuuksien edistämiseksi ja ihmisoikeuksien puolustamiseksi on ollut merkittävä jo siirtomaa-ajoista asti.

Farfán muistelee oman nuorisoaktiiviutensa alkaneen vajaa 10 vuotta sitten: “Muistan videon, jolla eräs mies sai (poliisin) kyynelkaasua intiimialueelleen. Se silpoutui. Se oli vuotta 2013, niin kutsuttujen agraarimielenosoitusten aikaa. Näin silloin paljon väkivaltaa, ja samoihin aikoihin minusta tuli poliittisesti aktiivinen.”

Väkivalta puhututtaa Kolumbiassa edelleen, mutta nuorten äänekkyyden taustalla on paljon muitakin syitä. Vuoden 2021 mielenosoitusten aikoihin toteutetun kyselytutkimuksen mukaan nuoria huolestuttavat varsinkin työttömyys, köyhyys, korruptio, turvattomuus, eriarvoisuus sekä pääsy terveyspalveluihin ja yliopisto-opintoihin.

Vastaajista jopa 74 prosenttia sanoi olevansa huolissaan työttömyydestä, 53 prosenttia köyhyydestä ja 41 prosenttia korkeakouluun pääsystä. Kolumbian tilastokeskuksen mukaan 14–28-vuotiaiden työttömyysprosentti on 20 prosenttia – keskimääräistä selvästi korkeampi. Koulutusta on siirretty enenevästi yksityisen sektorin piiriin, mikä tekee siitä monille liian kallista: vuonna 2020 Kolumbian väestöstä 42,5 prosenttia eli köyhyydessä ja 15,1 prosenttia äärimmäisessä köyhyydessä.

Koronapandemia pudotti noin 3,5 miljoonaa kolumbialaista lisää köyhyysrajan alle ja oli jo itsessään viimeinen pisara, jonka päälle viime vuonna ropisi poliisien voimankäyttö tavallisia kansalaisia vastaan. Monen tyytymättömyys räjähti käsiin.

Nuoret uskovat demokratiaan, mutta eivät instituutioihin

Vuonna 2021 jopa 74 prosentilla 18–25-vuotiaista kolumbialaisista oli kielteinen kuva maan presidentistä Iván Duquesta (2018–2022). Mielenosoitusten aikaan toteutetussa kyselytutkimuksessa epäluottamusta presidenttiä, kongressia, poliittisia puolueita ja poliisia kohtaan ilmaisi noin 90 prosenttia vastaajista.

Tulevaisuutta halutaan kuitenkin rakentaa demokratian kautta: jopa 87 prosenttia haastatelluista nuorista näki demokraattiset vaalit ja äänestämisen hyvänä väylänä vaikuttaa Kolumbian tulevaisuuteen.

Vuoden 2022 maaliskuussa järjestettyjen parlamenttivaalien sekä toukokuun presidentinvaalien kohdalla on selvää, että monet odottavat niiden tuovan muutoksia nykytilanteeseen.

Paulina Farfán kiteyttää toiveensa vaalien lopputuloksen suhteen seuraavasti:

“Haluan hallituksen, joka luo kansalle mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksiin ja ympäristöön. Hallituksen tulee panostaa terveydenhuoltoon, koulutukseen ja työllisyyteen. Kunnollisiin asuntoihin. Minusta toiveemme eivät ole millään tavoin radikaaleja. Pikemminkin elämän perusjuttuja.”

Farfán näkee, että erityisesti vuoden 2016 rauhansopimuksen implementointiin pitäisi jatkossa panostaa enemmän, koska tähän asti sopimuksen edistystä on sepitetty.

“Rauhansopimuksen kautta voitaisiin ottaa ensimmäisiä askelia kohti rakenteellisempia muutoksia. Siihen sisältyy paljon samoja asioita, mitä mielenosoituksissa on vaadittu, esimerkiksi työ-, koulutus- ja vaikuttamismahdollisuuksista.”

Väkivallan kulttuuri ja epätasa-arvo rehottavat

Yleisen turvallisuustilanteen parantumisen myötä Kolumbian nykynuoriso on kasvanut vapaammassa yhteiskunnassa kuin vanhempansa. Niin kutsuttu cultura de violencia, väkivallan kulttuuri, on silti edelleen vahvasti läsnä.

Esimerkiksi pelkästään viimeisten 10 vuoden aikana mielenosoituksissa on rekisteröity useampi tuhat poliisiväkivaltatapausta. Vuoden 2016 rauhansopimuksen jälkeen yhteiskunnallisesti aktiivisia henkilöitä sekä ihmisoikeuspuolustajia on murhattu satoja. Maassa on edelleen useita aseellisia ryhmittymiä.

Kolumbia on Latinalaisen Amerikan suurimpia talouksia, mutta samaan aikaan se kuuluu maailman taloudellisesti epätasa-arvoisimpien maiden joukkoon. Kolumbia on suurimmat tuloerot omaava OECD-maa ja Brasilian jälkeen toiseksi suurimmat tuloerot omaava valtio Latinalaisessa Amerikassa.

Sekä Kolumbian nuorten että ylipäänsä kansalaisten turhautuminen on ollut nähtävissä pitkään.

“Ihmisten elinolosuhteet ovat kurjat. Mutta jos lähdet kadulle osoittamaan mieltä, kohtaat sortoa. Kyseessä on noidankehä. Vuoden 2021 mielenosoituksiin yllyttäneellä verouudistuksellakin olisi vain kerätty varoja heikommassa asemassa olevien kustannuksella. Kolumbiassa tarvitaan kokonaisvaltaisempia uudistuksia”, sanoo Farfán.

 

Paulina Farfán, 25, Bogotá

• Valtiotieteilijä, Universidad Pedagógica Nacional/Universidad Nacional de Colombia.
• Opiskelija-aktiivina edustanut myös kansallisella tasolla muun muassa koulutuspolitiikasta päättävissä pöydissä.
• Työskentelee rauhan, nuorten ja ihmisoikeuksien puolesta.
• Perheeseen kuuluu vanhemmat, veli ja kissa.
• Harrastaa lukemista, juhlimista, tanssimista ja maalaamista.

 

Millaisen Kolumbian haluaisit?

Santiago, 22
“Toivoisin, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet koulutukseen ja nuoret näkisivät Kolumbiaan jäämisen mieluisana vaihtoehtona. Haluaisin kaikille samat mahdollisuudet työelämässä, politiikka saisi olla inklusiivisempaa ja koko järjestelmä saisi olla inklusiivisempi. Haluan nähdä korkeissa asemissa monenlaisia henkilöitä.”

Gabriela, 25
“Haluaisin maan täynnä opiskelu- ja työmahdollisuuksia. Oikeudenmukaisuutta, kunnioitusta ja virheistä oppimista. Haluan eroon sovinismista sekä pelosta lähteä kaduille poliisiväkivallan takia. Haluan maan, jossa ei ole epätasa-arvoa. Maan, joka tarjoaa kaikille terveyspalveluita, koulutusmahdollisuuksia ja kulttuuria. Maan ilman institutionaalista väkivaltaa, sortavaa järjestelmää, katoamisia, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja murhia.”

Artikkeli on julkaistu Globalisti-lehden numerossa 1/2021