Jälleenrakennusavusta leikkauksiin

Syyskuussa 2015 useat kansalaisjärjestöt osallistuivat Me välitämme -mielenilmaukseen, jolla vastustettiin hallituksen päätöstä leikata kehitysyhteistyövaroista. Kuva: Teemu Silván

Suomen kehitysyhteistyön historiaa

Suomen kehitysyhteistyö sai alkunsa sotien jälkeisestä jälleenrakennusavusta, joka on sittemmin muuttunut Suomen antamaksi kehitysavuksi ja lopulta kehitysyhteistyöksi. Suomi on 1970-luvulta lähtien pyrkinyt kohti Yhdistyneiden kansakuntien tavoitetta, joka kehottaa valtioita antamaan 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön. Vuonna 2015 tehdyt määrärahojen leikkaukset näyttävät kehitysyhteistyölle uuden suunnan.

Suomen kehitysyhteistyö alkoi 1940-luvulla, kun sodissa kovia kärsinyt Suomi sai apua päästäkseen jaloilleen. Suomi oli köyhä maa, joka vastaanotti talvisodassa menettämästään Karjalasta 400 000 pakolaista. Heidät asutettiin eri puolille maata.

Apua saatiin muun muassa Ruotsista ja Yhdysvalloista rahana, vaatteina ja ruokatarpeina. Kirkon Ulkomaanapu, joka nykyään on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö, perustettiin vuonna 1947, ja sen tehtävänä oli helpottaa avun vastaanottamista.

Suomi muuttui avunsaajasta sen antajaksi 1960-luvulla, kun kehitysyhteistyö otettiin osaksi Suomen ulkopolitiikkaa. Kehitysavun tuli olla YK:n tavoitteiden mukaista, ja tapahtua yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa. Kansalaisjärjestöt olivat kuitenkin tehneet työtä tällä saralla jo ennen 1960-lukua.

Kehitysavusta kehitysyhteistyöhön

Vuonna 1970 Suomi sitoutui nostamaan kehitysapubudjettinsa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Tavoitteeseen ei kuitenkaan koskaan päästy kuin väliaikaisesti 1990-luvulla. Koska kehitysyhteistyö on osa ulkopolitiikkaa, sillä on ollut muitakin tavoitteita kuin vähentää köyhyyttä ja parantaa tasa-arvoa. Etenkin 1970-luvulla muiden Pohjoismaiden kanssa yhdessä tehty kehitysyhteistyö oli viesti siitä, että Suomi oli osa Pohjoismaita, eikä kuulunut Neuvostoliiton piiriin. Myös ulkomaankaupan vahvistaminen ja taloudelliset intressit ovat olleet osa kehitysyhteistyötä.

Kehitysyhteistyöbudjetti kasvoi nopeasti 1970-luvun lopulta aina 1990-luvun alkuun asti. Toimintamuodot alkoivat vakiintua 1980-luvulla, ja myös kansalaiset heräsivät ottamaan kantaa kehitysyhteistyön puolesta. Syntyi prosenttiliike, jonka kannattajat lahjoittivat prosentin tuloistaan kehitysyhteistyöhön.

Laman myötä 1990-luvulla Suomi joutui lopulta leikkaamaan kehitysyhteistyövaroja. Vuonna 2010 määrärahojen osuus oli suurin sitten vuoden 1992, kun kehitysyhteistyötä varten varattu budjetti oli 0,55 prosenttia bruttokansantulosta.

Suunnanmuutos

Tällä hetkellä Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka näyttää muuttavan suuntaansa, sillä hallitus on tehnyt mittavia leikkauksia kehitysyhteistyömäärärahoihin. Leikkaukset johtuvat Suomen heikosta taloustilanteesta, joten julkisia menoja pyritään supistamaan.

Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön on esitetty 498,1 miljoonaa euroa vuodelle 2016, mikä on noin 300 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2015. Suomen kehitysyhteistyömenojen arvioidaan olevan vuonna 2016 yhteensä noin 713 miljoonaa euroa – määrä on noin 0,35 prosenttia bruttokansantulosta. Leikkaukset vaikuttavat paljon etenkin kehitysyhteistyöjärjestöihin, joiden varoista leikataan 43 prosenttia.

Kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestön Kepan puheenjohtajan Elina Vuolan mukaan leikkaukset ovat ennennäkemättömiä suomalaisen kehitysyhteistyön historiassa sekä määrällisesti että laadullisesti.

”Puhe 0,7 prosentin tason saavuttamisesta sitten joskus näyttäytyy vielä aiempiakin vuosia tyhjemmältä ja hurskastelevammalta”, Vuola kommentoi tilannetta.

Tulevaisuus ei hänen mukaansa näytä kovin valoisalta.

”Tulevaisuudenusko on aina ollut järjestökentän toimijoiden moottori ja motivaatio. Se on nyt koetuksella. Totta kai pyrimme vaikuttamaan siihen, että tilanne olisi parempi vaikkapa viiden vuoden päästä, mutta mitään takeita tästä ei ole.”

Vastuutonta politiikkaa

Mitä ikinä tulevaisuudessa tapahtuukaan, se rakentuu nyt tehdyille päätöksille. Vuola peräänkuuluttaa vastuullisuutta ja toteaa, että useat päätökset eivät ole hyvän hallinnon mukaisia – esimerkiksi toimijoiden pakottaminen hankkeiden päättämiseen ilman minkäänlaista siirtymäaikaa.

”Kaikki on yhtä aikaa dramaattista ja epämääräistä. Rapatessa roiskuu -meininki ei ole vastuullista politiikkaa”, Vuola kommentoi.

Suomen kehitysyhteistyö on osa ulkopolitiikkaa ja paljolti riippuvainen määrärahoista ja poliittisista päätöksistä. Tulevat kehityskulut muotoutuvat tämän päivän ratkaisuissa. Muutoksien alla tehtäväksi jää uusien suuntien löytäminen ja keinojen keksiminen.

 

Lähteet: Kirkon Ulkomaanapu, Kepa, Ulkoministeriö

Juttu on ilmestynyt Globalistin numerossa 1/2016, jonka teemana on globaali köyhyys.