Voidaanko maailman ruokakriisi ratkaista dyykkaamalla?

Olen asunut ja opiskellut nyt kaksi lukukautta Uppsalassa ja päässyt opiskelijakulttuurin lisäksi tutustumaan myös paikalliseen dyykkauskulttuuriin. Kuten Suomessa, Ruotsissakin dyykkaus on laitonta ja useimmat kaupat pitävätkin roskiksensa visusti lukkojen takana. Tästä huolimatta Uppsalan suurimman opiskelija-asuntola-alueen lähistöllä olevan supermarketin kauppias on jo vuosia jättänyt roskakatoksensa tarkoituksella auki. Siispä joka päivä viisitoista minuuttia kaupan sulkemisajan jälkeen opiskelijoilla on ollut tapana rynnätä suurin joukoin hamstraamaan poisheitettyjä vihanneksia ja muita tuotteita.

Dyykkauksesta onkin monelle opiskelijalle tullut tapa joka rytmittää arkea. Siinä missä kaupassa käydessä voi vapaasti valita mitä syö, dyykatessa seuraavien päivien ruoat määräytyvät sen mukaan mitä roskiksesta sattuu löytymään. Eräs vaihto-opiskelijaystäväni eli käytännössä koko lukukauden pelkästään dyykatulla ruoalla ja kehui kokemusta kovasti. ”Mitähän sitä tänään söisi” -pohdiskelujen sijaan ruoanlaitossa pääsi käyttämään luovuuttaan niillä aineksilla joita kunakin päivänä sattui olemaan tarjolla.

Monille tiedostaville ihmisille dyykkaus on tapa elää epäoikeudenmukaisen systeemin ulkopuolella. Useimmat dyykkaajat joiden kanssa olen keskustellut, kokevat globaalin ruokahävikin ongelmaksi, jonka he omalta osaltaan ratkaisevat etsimällä ruokansa roskiksesta. Toiset taas haluavat vain säästää rahaa.  Suomalainen kirjailija Tomi Astikainen eli periaatteesta neljä vuotta ilman rahaa ja käytännössä dyykkasi kaiken ruokansa tai kiersi ravintoloissa kysymässä ylijäämäruokaa. Toisaalta järjestelmä, jossa kaikki tekisivät näin, kaatuisi omaan mahdottomuuteensa.

Joillekin dyykkaus tai vaikkapa food-sharing voi olla vastaus ruokahävikkiongelmaan, tai ainakin tapa pitää oma omatunto puhtaana maailmassa, jossa 1,3, miljardia tonnia ruokaa päätyy vuosittaan roskikseen. Dyykkaaminen ei kuitenkaan ratkaise ruokahävikkiongelmaa. Ongelma on rakenteissa. Me olemme niin tottuneet siihen, että kaupan hyllyt notkuvat yltäkylläisyydessä, että kauppiaiden on pidettävät vihanneshyllyt täytenä, vaikka he tiedostavat, että suuri osa noista elintarvikkeista on esillä vain kuluttajia houkutellakseen, ja päätyy lopulta roskikseen. Ja joissakin onnellisissa tapauksissa dyykkaajien ruokapöytään.

Se, että länsimaissa niin paljon ruokaa menee meidän kulutustottumusten vuoksi roskikseen, on vain yksi osoitus siitä, kuinka epätasaisesti maailman ruokavarat jakautuvat. Maailmassa tuotetaan ruokaa tarpeeksi kaikille maailman ihmisille, mutta se jakautuu järkyttävän epätasaisesti. Dyykkaamalla oman ruokansa yksilö voi olla ottamatta osaa globaaliin järjestelmään, jossa ruoka jakautuu epätasaisesti, mutta vaikka tuohon kapinaan osallistuisikin suuri määrä ihmisiä, se yksinään ei riitä.

Monesti rakenteelliset muutokset ja yksilöiden valinnat kytkeytyvät ristikkäin toisiinsa. Jos yksilöt haluavat pyöräillä enemmän, mutta yhteiskunta ei halua rakentaa tai kehittää pyöräilyreittejä, ei yksilöiden halulla ole suurtakaan merkitystä. Samoin, mikäli yksilöt haluaisivat syödä hävikkiruokaa, mutta lainsäädäntö tekee hävikkiruoan tarjoamisen mahdottomaksi tai liian hankalaksi, joutuvat ihmiset hankkimaan hävikkiruokansa laittomasti dyykkaamalla. Ja toisaalta yksilöiden toimilla ja asenteilla on pitkällä tähtäimellä vaikutusta siihen, minkälaisia päätöksiä yhteiskunnassa tehdään, ja minkälaiseen toimintaan laeilla kansalaisia kannustetaan. Lisäulottuvuuden ruoan epätasa-arvoiseen jakautumiseen tuo se, että kyse ei ole kansallisesta vaan kansainvälisestä ongelmasta. Miten joku suomalainen vois siis vaikuttaa globaaliin ruokakriisiin?

Ruokaturva ja sen yhtenä oireena näkyvä hävikkiruoka ovat monimutkaisia ongelmia, jotka eivät ratkea yksilön valinnoilla, vaan vaativat konkreettisia kansainvälisiä toimia. Changemakerin Nälkä kasvaa syömättä -kampanja vaatii, että Suomi toimii kehitysyhteistyöpolitiikassaan johdonmukaisesti, turvatakseen että maailman ruokavarat jakautuisivat tasaisemmin. Lisää vetoomuksesta voit lukea täältä.

Omia kulutustottumuksia muuttamalla voi näyttää esimerkkiä muille ja pitää omalla elämäntavallaan ruokaturvaan liittyviä ongelmia esillä. Tällä tavalla voidaan vaikuttaa ihmisten asenteisiin, joita on myös muutettava, jotta globaaleihin rakenteellisiin ongelmiin voi puuttua. Dyykkaaminen ja tiedostava kuluttaminen ovat siis osa ratkaisua, mutta eivät ratkaisu itsessään.

Kirjoittaja on Changemakerin vaikuttamistoiminnan vastaava