Tarinoita perheenyhdistämisestä

Perheenyhdistämistä on kiristetty viime aikoina. Kiristyksiä on tullut tulorajoihin ja myös uudet aikarajakäytänteet hankaloittavat perheenyhdistämistä. Etenkin yksin maahan tulleille alaikäisille nämä rajoitukset tuntuvat vaikeilta. Kenellä on oikeus perheeseen?

Alaikäisenä yksin Suomeen

Syksyllä 2010 Habat oli 14-vuotias ja hän oli matkannut pitkän matkan Somaliasta aina Suomeen saakka. Yksin. Tuolloin nuori Habat oli juuri saapunut Ingaksen vastaanottokeskukseen Harjulinnaan.

Ääri-islamistiset ryhmät olivat vahvistaneet asemiaan Habatin kotiseudulla, eivätkä ne suhtautuneet kevyesti useita kieliä puhuvaan nuorukaiseen, joka tulkkasi arabiaa ja englantia paikallisessa leirikeskuksessa. Huhut lähtivät liikkeelle: Habat on liian länsimainen ja puhuu turhan paljon muita kieliä. Tilanne kiristyi, ja Habatin turvallisuuden vuoksi piti pakata laukut ja etsiä salakuljettaja. Alueelta oli lähdössä viisi muutakin vainon kohteeksi joutunutta nuorta. Habatin perheellä ei ollut varaa panostaa pakomatkaan, mutta Habat pääsi matkaan sopimalla. Salakuljettaja otti matkaan “yhden ekstran”. Siitä alkoi matka, joka muutti koko nuoren pojan elämän. Ensin nuorukainen matkusti tätinsä luo, sitten Dubaihin ja lopulta Suomeen. Toisten salakuljettajan matkaan saattaneiden nuorten matka päättyi Ruotsiin.

Suomessa asui ennestään isoveli, joka oli jo aloittanut perheenyhdistämisprosessin. Perheenyhdistäminen osoittautui kuitenkin mahdottomaksi monesta syystä. Yksi syy oli, että sen perheenjäsenen, joka on Somaliassa, pitää mennä Etiopiaan tai Keniaan konsulaattiin. Tämä käytäntö pätee kaikkialla. Asiat pitää hoitaa virallista polkua, ja usein jo siihen menee monta rajanylitystä. Nämäkin reissut voivat olla vaarallisia, mutta vähintään ne ovat kalliita ja hankalasti järjestettäviä. Habatin äiti saatiin Etiopian puolelle, mutta hän ei voinut jäädä paikalle odottamaan päätöksiä pitkäksi aikaa. Nuorukaiset kustansivat matkan Suomesta käsin hyvin pienistä tuloistaan. Muutoinkin he pyrkivät auttamaan kotiin jääneitä perheenjäseniään mahdollisuuksiensa mukaan.

Päätös perheenyhdistämiselle oli kielteinen. 14-vuotias Habat sai sopeutua elämään ilman vanhempiaan ja pienempiä sisaruksiaan. Syyksi katsottiin, että Habatin isoveli, juuri 18 vuotta täyttänyt, ei tarvitse vanhempiaan. Habat ei sen sijaan tarvinnut myöskään vanhempiaan, koska hänellä on isoveli. Tosin isoveljeä ei katsottu sopivaksi huoltajaksi, niinpä veljet joutuivat elämään erillään.

Kielteinen päätös perheenyhdistämiseen tuntui pahalta ja perustelut ontuvilta. Veljekset tekivät valituksia, mutta ne eivät muuttaneet mitään. Nuorena tuntui vaikealta, olla ilman vanhempien tukea. Kaikkia ajatuksia ei voinut jakaa ohjaajan kanssa. Olo oli pettynyt ja silti piti olla hiljaa. Toisaalta ainoaksi vaihtoehdoksi jäi päästä yli surusta.

Habat päätti perustaa nuorena oman perheen. Hän haluaa nyt olla vaimonsa ja lapsensa tukena. Se on auttanut pääsemään kiinni elämään ja tuntuu merkitykselliseltä. Habat on nyt 20-vuotias koulut käynyt perheenisä. Elämä on mallillaan, mutta paljon on myös elettyä elämää takana.

Perheen hajoaminen

Sagal joutui pakenemaan kiristyvää tilannetta Somaliasta vuonna 1990. Sagal oli tuolloin 14-vuotias. Hänen isänsä oli tapettu aiemmin väijytyksessä, eikä perhe ollut enää turvassa. Isä oli ollut korkea-arvoinen sotilas. Sagal vietti kuukauden verran sota-alueella, eikä hän olisi halunnut poistua kotoaan silloinkaan vielä. Hänellä oli juuri koulun lopputentit tulossa. Äiti, joka odotti 11. lastaan, sanoi kuitenkin tiukkaan sävyyn, että nyt on lähdettävä. Vaihtoehtoja ei ole. Äiti pelkäsi kostonhimoa perheen edesmenneen isän työn takia.

Mogadishusta oli lähdössä viimeinen lentokone Moskovaan. Lapset piti saada matkaan, mutta tilaa oli vain viidelle. Äidin oli valittava. Hän päätti, että vanhemmat viisi lasta saavat mennä. Sisarukset olivat 10–17-vuotiaita. Samaan matkaan lähti myös lasten 19-vuotias täti. Koneeseen nousseet eivät tienneet minne olivat menossa, ja äiti sekä viisi nuorempaa sisarta jäivät Somaliaan.

Myöhemmin selvisi, että suurin osa pakolaisista oli aikeissa mennä Ruotsiin. Sinne myös sisarukset ajattelivat menevänsä muiden perässä. Suomen rajalla kuitenkin sanottiin, että he voivat hakea turvapaikkaa myös Suomesta. Näin he myös tekivät. Juna jatkoi kohti Helsinkiä ja lopulta Turkuun. He päätyivät Perniön vastaanottokeskukseen ja olivat samalla ensimmäiset somalit maassa. Vuotta myöhemmin heille myönnettiin kuntapaikka Turusta.

He aloittivat perheenyhdistämisprosessin. Tukenaan heillä oli SPR:n “äiti” sekä sosiaalityöntekijöitä. Muu perhe saatiinkin Suomeen perästä.

Keniasta pakolaisleiriltä Suomeen

Sagalin pikkusisko Habiba oli jäänyt raskaana olevan äitinsä sekä neljän sisaruksensa kanssa Somaliaan. Somaliaan ei kuitenkaan ollut turvallista jäädä, niinpä he matkasivat pakolaisleirille Keniaan suoraan Mogadishusta, jonne olivat saattaneet vanhemmat sisarukset. Pakolaisleirillä meni muutama vuosi. Habiba oli vasta neljävuotias tuolloin. Olo leirillä oli raskasta. Siitä ei oikeastaan ole jäänyt muistikuvia Habiballe.

Vanhemmat sisaret hakivat perheenyhdistämistä Suomesta käsin. Perhe piti yhteyttä yllä puhelimitse. Vuonna 1992 perhe sai perheenyhdistämispäätöksen. Habiba lähti matkaan äitinsä ja viiden sisaruksensa kanssa kohti uutta kotimaata. Keniasta tuli suora lento Helsinki-Vantaalle. Pienet pakolaisleirillä kasvaneet lapset ihmettelivät liukuportaita ja -ovia. Tunnelma oli ihmeellinen. Maassa oli lunta. Se oli vuodenvaihteen aikaa.

He pääsivät suoraan asuntoon. Oikeastaan asuntoja oli kaksi kun näin suuri perhe oli kyseessä. Vanhemmat sisarukset asuivat toisessa ja pienemmät toisessa äidin kanssa, mutta asunnot olivat vierekkäin. Vanhemmat sisarukset olivat saaneet kasvaa jo nuorena aikuisen vastuulliseen rooliin.

Perheen merkitys

Perhe on ihmisen koti. Ilman perhettä on vaikea kasvaa ehjäksi. Kun perhe hajoaa, molemmat osapuolet joutuvat olemaan jatkuvasti huolissaan. Sota-alueilla jääneiden puolesta pelätään. Koskaan ei tiedä milloin pommi osuu kohdalle. Yksin pakoon lähtevät lapset ovat alttiita hyväksikäytölle ja jopa ihmiskaupalle. Monilla on traumoja takanaan. Perheen tuki ja turva auttaisi eheytymään. Tätä kehitystä, että perheet saavat olla yhdessä, olisi myös yhteiskunnan viisasta tukea. Perheitä rikkomalla saadaan aikaan rikkinäisiä ihmisiä, joiden on vaikeampi ponnistaa täysivaltaiseen elämään.

Juttu on ilmestynyt Globalistin numerossa 1/2017.