Tiedote – Pakkopalautukset Irakiin ja Afganistaniin lopetettava

Pakkomatkat-kampanjan postikortti

Pakkopalautukset Irakiin ja Afganistaniin lopetettava

Pakolaispäivän kunniaksi Changemaker kutsuu ihmiset allekirjoittamaan sähköisen vetoomuksen pakkopalautusten lopettamiseksi. Sähköinen vetoomus on osa Changemakerin Pakkomatkat-kesäkampanjaa. Pakkopalautustenvastainen adressi viedään pääministeri Sipilälle sekä sisäministeri Risikolle kesäkampanjan päätteeksi. Kampanja on perustettu nostamaan esiin hallituksen kestämätön pakolaispolitiikka ja antamaan kansalaisille mahdollisuus sanoa vastalauseensa hallitukselle.

”Kesäkampanjan lähtökohtana on, että jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Kampanjan vaatimus on, että Afganistaniin ja Irakiin suuntautuvat pakkopalautukset lopetetaan välittömästi ja näiltä alueilta tuleville myönnetään kansainvälinen suojelu. Ketään ei pidä palauttaa pakolla paikkaan, jossa henki on uhattuna”. toteaa Changemakerin puheenjohtaja Matias Uusisilta.

Suomen on kannettava kansainvälinen vastuunsa ja annettava suojelua sitä tarvitseville. Vuonna 2016 lähes 3 500 afganistanilaista siviiliä menetti henkensä ja yli 7 900 loukkaantui väkivaltaisuuksissa. Samana ajanjaksona Irakissa kuoli lähes 7 000 siviiliä ja yli 12 000 loukkaantui. Jo nämä luvut kertovat karua kieltään kyseisten maiden turvattomuudesta. Myös ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista molempiin maihin.

Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun nuorisojärjestö. Changemakerin tavoitteena on antaa nuorille mahdollisuuksia vaikuttaa oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Lisätietoja:

Matias Uusisilta, Changemakerin puheenjohtaja, puh. 050 3008764
Jonas Biström, Changemakerin koordinaattori, puh. 0440216668

Vetoomus-sivu löytyy täältä.