Maailmanmuuttajan elämysmatka riparille

Tänä kesänä ilmat ovat suosineet leireileviä rippikoululaisia. Ainakin täällä Turun seudulla on saatu riittämiin aurinkoa, lämpimät uimavedet ja vain vähän ötököitä. Kuluvan kesän rippilapset ovat siis saaneet valmistautua aikuisuuteensa varsin otollisissa olosuhteissa. Omasta rippikoulukesästäni on kulunut jo yli kymmenen vuotta, mutta tänä kesänä pääsin imemään itseeni riparitunnelmia Changemakerin rippikouluvierailijana.

Loppukeväästä sain Changemakerin Turun ryhmän sähköpostilistan välityksellä kutsun tekemään rippikouluvierailuja ja rohkaistuin ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi. Neljä kesän kuluessa tekemääni rippikouluvierailua ovat olleet minulle aivan uudenlainen kesäkokemus. Nyt, syksyn ja opiskelun jatkumisen uhkaavasti lähestyessä, katselen tätä kesää jo kuin mennyttä aikaa. Tähyillessäni kesääni taaksepäin rippikoulukeikat näyttävät kuuluvan kesäni Isojen Tapausten joukkoon.

Rippikoulukeikkailu on ollut opettavainen kokemus paitsi globaalien kysymysten käsittelemisessä nuorten kanssa, myös kotiseuduntuntemuksessa (ei näköjään tarvitse lähteä kovin kauas kotikaupungistaan ollakseen äärimmäisen altis eksymään!) ja jännityksen sietämisessä (ei ole ihan helppoa hypätä puskista käsittelemään isoja kysymyksiä itselleen täysin tuntemattomien murrosikäisten kanssa, mutta ei se mahdotontakaan ole!). Opettavainen kokemus voi olla myös elämyksellinen: rippikouluvierailut olivat minulle nostalgiamatka oman aikuistumistaipaleeni varhaisvuosiin.

Neljällä rippikoululeirillä vieraillessani taisin kohdata lähes sata 14–15 -vuotiasta nuorta. Seuratessani näiden nuorten toimintaa ryhmässä ja kuunnellessani heidän juttujaan totesin itsekseni, että ihmissuhteet ja ihmisenä kasvaminen olivat aivan vuosituhannen alussa aivan samanlaista kuin nykyään. Ja vaikka toisaalta uskon nyt, elämää pian 30 vuotta kokeneena olevani ihan oikeasti aikuinen, en toisaalta tunne olevani kovin erilainen kuin tuolloin rippikoululaisena. Näkemykseni ihmisyydestä ja maailmasta ovat toki kehittyneet vuosien varrella, mutta niiden lähtökohdat ovat yhä samat.

Kaikki 15-vuotiaat eivät tietenkään tunne suurta paloa pohtia globaalin vastuun kysymyksiä tai etsiä vaikuttamismahdollisuuksia globaalien ongelmien ratkaisemiseksi. Changemakerin Rippikoulupaketista nousi kuitenkin esille joitakin teemoja, jotka joko herättivät jokaisen kohtaamani ryhmän keskustelemaan tai vetivät meidät kaikki hetkeksi hiljaisiksi. Take a step forward -harjoitteeseen otin joka kerta mukaan roolikortit 16-vuotias tyttö Kongosta ja 8-vuotias poika Sierra Leonesta, ja joka kerta näiden hahmojen tarinat pysäyttivät. Huoneessa oli hetken käsinkosketeltavan hiljaista, kun joku nuorista kertoi: ”Olen 16-vuotias tyttö Kongosta. Äitini ja veljeni on tapettu ja isäni pidätetty. Aseelliset levottomuudet jatkuvat kotimaassani. Olen raskaana ja aivan yksin.” tai ”Olen 8-vuotias poika Sierra Leonesta. Minut siepattiin sissijoukkoon 6-vuotiaana. Olen usein usein huumattuna, jotta pystyisin tappamaan vihollisia”.

Keskustelua ja pohdintaa ripareilla herättivät erityisesti kysymykset siitä, voimmeko todella vaikuttaa kaukana maailmalla tapahtuviin vääryyksiin tai siitä, miksi meidän piäisi ja kannattaisi yrittää puuttua niihin. Kosketuspintaa köyhyyden, ihmisoikeuksien ja syrjinnän teemoihin löytyi meidän kaikkien elämästä. Rippikoululaisilla oli selvästi paljon painavia ajatuksia syrjinnästä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Tänä kesänä taisin toitottaa omia ajatuksiani niin täysillä, etten ehkä huomannut antaa riittävästi tilaa rippikoululaisten omille ajatuksille. Kun ensi kesänä menen rippikouluvierailulle, aion puhua vähemmän ja kuunnella enemmän.