Vapaaehtoinen köyhäily haastaa kulutuskulttuurin

Yhteiskuntamme perustuu rahan kiertoon ja kuluttamiseen. Maapallon kestokyky ei kuitenkaan kasva samaa vauhtia maailmantalouden kanssa. Ympäristötietoisuus onkin saanut aikaan vaihtoehtoisia tapoja elää.

Köyhyys on ainoa asia, joka pakottaa ihmisen todella elämään ilman rahaa. Köyhällä varallisuus riittää hädin tuskin tarvittaviin hyödykkeisiin, ruokaan ja asumiseen. Hän pyrkii maksimoimaan varoistaan saamansa hyödyn tavoitellessaan kohtuullista elämänlaatua.

Vähävaraisuus usein rajoittaa ihmisen osallistumista yhteiskunnan toimintoihin, sillä suurin osa kuluttamisesta on tavaraa, ja se kaikki maksaa. Koska yhteiskuntamme on rakentunut kuluttamisen ympärille, tahdosta riippumaton köyhyys voi saada yksilön tuntemaan ulkopuolisuutta ja syrjäytyneisyyttä.

Ympäristötietoisuuden kasvu on kuitenkin lisännyt kiinnostusta harkittuun kuluttamiseen. Kulutusvalinnoissa puntaroidaan tuotteiden ympäristövaikutuksia sekä tuotantoprosessien eettisyyttä. Myös toistuvat talouskriisit saavat pohtimaan vaihtoehtoja rahataloudelle. Tarvitsemmeko kaikkea tätä?

Vaihtoehtoja rahalle

Rahataloudelle vastapainoksi on kehitelty menetelmiä, jotka ovat tuttuja ajalta ennen rahan keksimistä, kuten vaihdanta- ja solidaarisuustalouden keinoja. Rahan sijaan jaetaan omaa osaamista ja aikaa. Tavaran lainaaminen kaverille vähentää tarvetta ostaa uutta.

Rahankäyttöön voi vaikuttaa omilla valinnoilla, mutta myös konkreettisia irtautumisia rahankäytöstä ja kulutusyhteiskunnasta nousee ajoittain julkisuuteen. Oravanpyörästä hyppääjät lopettavat suuren varallisuuden tavoittelun ja luopuvat omaisuudestaan, he jopa syrjäytyvät vapaaehtoisesti hyvinvointivaltion hoivasta.

Maailmalla matkaaville nomadeille kulkurielämä voi olla kritiikkiä jatkuvaa talouskasvua ja kulutusyhteiskuntaa kohtaan. Materiasta irtautuminen on myös käytännön pakko. Kun pysyvää asuntoa tai osoitetta ei ole, koko omaisuus kulkee jatkuvasti mukana.

Toisten varassa

Äärimmäiset kokeilut irtautua rahataloudesta ovat lähinnä johtaneet riippuvaisuuteen kanssaihmisistä. Rahaton voi hankkia tarvitsemansa muun muassa dyykkaamalla ja turvautumalla toisten vieraanvaraisuuteen. Onnistuneimmat kokeilut irtautua rahasta on usein tehty lämpimissä matalan hintatason maissa.

Kautta aikain tutkimusmatkailijat, pyhiinvaeltajat ja kulkurit ovat kiertäneet ympäri maailmaa ja keränneet toimeentulonsa matkan varrella. Nykymaailmassa kiertelijät kohtaavat kritiikkiä verojen välttelystä ja jopa syyttelyä vapaamatkustajuudesta.

Yhteiskuntamme velvoittaa kansalaisiaan tekemään rahaa ja laittamaan sen takaisin kiertoon, osallistumaan yhteisön rakentamiseen. Yhteiskunnassamme rahatta eläjä on poikkeuksetta riippuvainen muista ihmisistä. Kiertävät kulkurit tarvitsevat aina ympärilleen pysyviä rakenteita, yhteisöjä, joissa vierailla.

Kun yhteiskuntamme kannustaa kansalaisiaan kuluttamaan, pitämään rahan kierrossa, kuinka kotimainen “köyhäily”, tavallisen ihmisen arkinen nuukailu, käytännössä toimii? Romahtaako järjestelmä, jos varallisuuden tavoittelu vain lopetetaan? Entäs jos kukaan ei nostaisi enää asuntolainaa tai shoppailisi?

Vaikka kulutuspäätökset muotoutuisivatkin yksilön omien valintojen kautta, materialistisesta oravanpyörästä loikkaaminen voi vaatia mielenlujuutta. Yhteisömme ikään kuin vaalii tietynlaista materialismia. Ihmiset pyrkivät pukeutumaan statuksensa mukaan ja ostavat yhä uusia älypuhelimia.

Rahaa tarvitaan usein myös vapaa-ajan aktiviteetteihin: liikuntaharrastukset saattavat maksaa paljon eikä kaupunkien kahviloissa mikään kahvikupponen ole ilmainen. Liiketoiminta ja sen pyörittäminen maksaa, ja palvelut tuotetaan kuluttamista varten.

Köyhäily luo yhteisöllisyyttä

Köyhyyden määrä on aina sidoksissa näkökulmaan. Vapaaehtoinen köyhäily pitää sisällään rahankäyttöä korvaavia toimintoja: lainaamista, kierrätystä ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoa. Suuri varallisuus saa ihmisen riippumattomaksi yhteisönsä tuesta, sillä lähes kaiken pystyy hankkimaan rahalla. Samaan aikaan kun köyhäilijä turvautuu toisiin ihmisiin, varakas saattaa jäädä yksin.

Onko vapaaehtoinen köyhäily vain kritiikkiä materialistista maailmankuvaa kohtaan vai olemmeko unohtaneet, kuinka vähällä tulemmekaan toimeen? Koska maapallon kestokyky ei kasva yhtä matkaa maailmantalouden kanssa, on hyödyllistä pohtia uusia näkökulmia tapaamme elää.

Pitäisikö kulutuskuplan vain antaa puhjeta, jotta näkisimme mitä sen sisällä on? Ehkä sitten saattavat paljastua ne todelliset keinot rakentaa ja parantaa yhteisöämme.

Lähteet: Miten elää ilman rahaa (Tomi Astikainen 2015) Irti tavarasta (Kari Ojala 2013) & Elämäni nomadina (Päivi Kannisto 2012).

Juttu on ilmestynyt Globalistin numerossa 1/2016, jonka teemana on globaali köyhyys.