Kyllä se siitä!
Lähdimme viime viikonloppuna isäni kanssa maalle nostamaan purjevenettä talvisäilytykseen. Jo aamulla katselimme huolestuneina pilviä. Ensin alkoi sataa, sitten sataa vähän enemmän, ja iltapäivällä satoikin oikein kunnolla. Sadetakkia vain päälle siis.
Perillä huomasimme, että nostamisen kannalta olennainen maaramppi oli muuttunut mutarampiksi. Emme säikähtäneet sitäkään, vaan laskimme peräkärryn veteen, uitimme veneen sen päälle ja aloimme kiskoa autolla. Renkaat sutivat tyhjää, ja seuraavan tunnin virittelimme kaikenlaisia hihna- ja köysisysteemejä auttamaan vedossa. Hämärän jo tehdessä tuloaan yksi näistä kriittisistä köysistä sitten katkesi varsin ratkaisevalla hetkellä.
Itse tilanteessa ei paljon naurattanut, vaikka nyt surkeiden sattumusten sarjaa muistelee pienellä hymynkareella. Pimenevä ilta, kalsea syystuuli ja traileriltaan puoliksi pudonnut paritonninen vene laskivat huomattavasti taistelumieltä. Ei siinä sitten muuta kuin köysiä virittelemään taas, käsikäyttöinen vintturi hommiin ja milli milliltä hinaamaan mokomaa möhkälettä takaisin paikoilleen.
Seuraavat neljä tuntia olivat vuorottelua hikisen vinssaamisen ja aina uudelleen katkeavien köysien vaihtamisen välillä, uurastusta otsalampun iloisessa tuikkeessa. Pitkän aikaa tuntui siltä, ettei vene edes liiku mihinkään. Mutta jossain vaiheessa iltayötä se äkkiä liukuikin keikahduspisteen yli ja loksahti paikoilleen. Termarissa oli vielä hieman haaleaa aamukahvia, jolla juhlia.
Paluumatka kului lämpimää vuodetta odotellessa, mutta myöhemmin aloin miettiä sattunutta uudestaan. Jokainen vinssinvääntö veti venettä hieman paikoilleen: ei nähtävästi, mutta hieman kuitenkin. Yhdessä ne kaikki väännöt ja käännöt lopulta kampesivat veneen takaisin. Mutta jos sitä kampea ei olisi jaksanut vääntää silloin, kun tulos ei ollut nähtävissä, vene varmaan makaisi rantapenkereellä nytkin. Isot muutokset vaativat paljon pienempiä kavereita seurakseen.
Changemakeroidessa iskee aina silloin tällöin maailmantuska, kun tuntuu, etteivät ihmiset millään lopeta keskinäistä riitelyään, ympäristön pilaamista tai heikompiensa sortoa. Valtava määrä asioita on yhä väärin tässä maailmassa. Se ei kuitenkaan anna syytä lyödä hanskoja tiskiin ja kääntää selkää työlle, joka on vielä tekemättä: Kyllä se siitä, kun jaksaa vinssata! Pikku hiljaa mennään oikeaan suuntaan.