Osanotto Norjan tapahtumien johdosta
Perjantaina 22.heinäkuuta Oslon keskustassa räjäytetään pommi. Hetkeä myöhemmin Utøyan saarella poliisiksi pukeutunut mies alkaa ammuskella sosiaalidemokraattisten nuorten kansainvälisellä leirillä.
Norjan traagiset tapahtumat ovat hyökkäys nuoruutta kohtaan. Nuoruutta, jonka innosta toimimme tärkeinä pitämiemme arvojen puolesta, toimimme kansalaisaktiiveina, liitymme järjestöihin ja vaikutamme poliittisesti.
Utøyan ampujan teko on epätoivoinen hyökkäys myös länsimaiden peruskiveä, demokratiaa, vastaan. Politiikka, jota tekijä edustaa on ilmeisen konservatiivinen, muukalaisvihamielinen ja mustavalkoinen. Me nuoret osaamme näyttää elämän värin ja todellisen monimuotoisuuden, jota tekijä on pelännyt.
Kipu, mitä tragedia aiheuttaa kaikille nuorisotoimijoille niin Norjassa kuin kaikissa pohjoismaissa, tuntuu siltä kuin maa katoasi hetkeksi jalkojemme alta. Emme kuitenkaan saa jäädä liikaa kiinni kipuun ja suruun, vaan meidän on muistettava arvot joiden puolesta olemme tehneet yhdessä töitä. Meidän on pidettävä huolta siitä, että seisomme niiden elämän monimuotoisuutta vaalivien arvojen takana, jotka antavat toivoa parempaan huomiseen ja maailmaan, sekä kannattelevat meitä.
Syvin osanottomme Norjalle ja norjalaisille, ystäville ja sukulaisille, sekä heille joita perjantainen tragedia koskettaa. Kuljemme ajatuksissamme myös kaikkien changemakereiden kanssa, joihin tapahtumat vaikuttavat. ”Kipu on kanssanne kipua”, lainaten Norjan Changemaker-johtaja Markus Nilseniä.
Changemaker-tiimi
Norjan Changemaker-leder Markus Nilsenin kannanoton voit lukea täältä.