Välittääkö Suomi? -kampanja päättyi postituksiin ja somepostaukseen

Välittääkö Suomi?

Changemakerin 20v-juhlavuoden kampanja Välittääkö Suomi, päättyi vuodenvaihteessa. Kampanja syntyi reaktiona meneillään olevalle sisäänpäin kääntymiselle ja haastoi päättäjiä tarkastelemaan Suomen asemaa osana kansainvälistä yhteisöä. Verkoston vapaaehtoisten ja vaikuttamisryhmäläisten mielestä globaalit ja monisyiset kriisit vaativat kansainvälistä yhteistyötä ja yhteistä ongelmanratkaisua, ei sisäänpäin kääntymistä.

20v-juhlakampanjassa Changemaker nosti esiin Changemakerin vanhoja kampanjateemoja, jotka ovat edelleen ajankohtaisia ja kysyi päättäjiltä minkälainen maa Suomi haluaa olla. Vanhoista kampanjateemoista nostettiin esiin kolme edelleen ajankohtaista teemaa: ilmasto, kehitysyhteistyön rahoitus, sekä pakolaisuus.

Vuoden 2024 aikana Suomen hallitus leikkasi sekä ilmasto-, että kehitysyhteistyörahoituksesta ja asetti poikkeuslain, joka on kansainvälisten pakolaisoikeuksien kanssa räikeässä ristiriidassa. Changemaker muistutti kampanjassa turvapaikanhaun olevan perustavanlaatuinen ihmisoikeus, jota Suomen pyrkimykset loukkaavat. Lisäksi Changemaker vetosi pakolaisuuden juurisyihin puuttumisen puolesta, pakolaisten liikkuvuuden rajoittamisen sijaan.

Kampanja sisälsi postikorttikampanjan, joka toteutettiin kesän aikana, somekampanjointia, nuorten vaikuttamismahdollisuuksiin keskittyvän keskustelutilaisuuden sekä ”Nuorten teesit tulevaisuuden Suomelle” -pamfletin kokoamisen. Teesit koottiin avoimella kyselyllä, jota levitettiin nuorten ja vaikuttamisen kanssa toimiville järjestöille. Nuorten teesit lähetettiin joulukuussa kaikille kansanedustajille, jotta nämä muistaisivat nuorten haluavan Suomelta kansainvälistä vastuunkantoa.