Kulttuurierojen koukeroissa – tansanialaiseen opiskelukulttuuriin totuttelua

Nea Kosonen-Drzał kertoo juttusarjan toisessa osassa miten tansanialaisen ja suomalaisen opetusjärjestelmän eroista.

Olen ollut yliopistovaihdossa Tansanian Mwanzassa, Viktoria-järven rannalla, nyt kahden ja puolen kuukauden ajan. Kuten kaikki muukin, myös opinnot täällä ovat olleet kiinnostava kulttuurikokemus, joka on saanut pohtimaan erilaisten opetusjärjestelmien vahvuuksia ja heikkouksia sekä arvostamaan suomalaista järjestelmäämme yhä enemmän.

Ymmärtääkseen akateemista kulttuuria Tansaniassa on ensin ymmärrettävä, miten paljon täällä kunnioitetaan vanhempia ihmisiä. Tässä kulttuurin piirteessä on paljon hyvää, sillä seniorien yksinäisyys ei ole ongelma samaan tapaan kuin Suomessa – oma elämä saatetaan laittaa solmuun, jotta omista ikääntyvistä vanhemmista saadaan pidettyä huolta. Työmarkkinoillakaan eläkeikää lähestyviä ei syrjitä, vaan heidän potentiaaliinsa uskotaan vakaasti. Tältä osin pidän vanhempien ihmisten kunnioittamisen kulttuuria erittäin hienona asiana, josta Suomessakin saataisiin ottaa mallia.

Akateemisessa maailmassa vanhempien ihmisten kunnioittaminen on kuitenkin osoittautunut aikamoiseksi kulttuurishokiksi. Kaikkia opettajia puhutellaan tohtoreina tai professoreina, missä toki ei itsessään ole mitään väärää. Opettajien arvovalta näkyy kuitenkin myös arvostelun ajoittaisessa mielivaltaisuudessa, uskomuksena siitä, että heillä on valmiit ja myös erehtymättömän oikeat vastaukset kaikkeen, sekä mahdollisuutena pitää opiskelijoita luennoilla silloinkin, kun se ei yliopiston säännösten mukaan olisi periaatteessa sallittua. Opiskelijoiden mahdollisuudet kritisoida opettajiaan ovat huomattavasti pienemmät kuin Suomessa. Suuri osa opettajista vaikuttaa olevan reiluja ja mukavia, sellaisia joiden kanssa voi hyvin heittää huulta kuin kaverien kanssa ikään, mutta valitettavasti joukkoon mahtuu niitäkin, jotka käyttävät valtaansa väärin.

Monet asiat ovat täällä opetuksessa myös hyvin. Käytännöllisyyttä arvotetaan, ja opinnot tuntuvat ainakin pyrkimään tarjoamaan hyvät eväät työelämään siinä missä Suomessa monet alat ovat hyvin teoriapainotteisia. Lisäksi niillä kursseilla, joita olen käynyt, opiskelijoiden yhteishenki on ollut todella hyvä. Kuten muutenkin tässä äärimmäisen yhteisöllisessä kulttuurissa, myöskään yliopistolla kaveria ei jätetä yksin kamppailemaan haasteidensa kanssa, vaan kukin tukee toistaan parhaansa mukaan.

Teksti on osa sarjaa, joka julkaistaan kokonaisuudessaan Globalisti-lehden numerossa 2/2024