Changemakerin kannanotto kehitysrahoituksen puolesta
Ukrainan kriisi on omalta osaltaan saanut Euroopan valtiot avaamaan avustuskirstujaan, mikä on oikein. Tämä ei ole kuitenkaan ollut täysin ongelmatonta, sillä osa valtioista on allokoinut Ukrainaan ja Ukrainaista pakeneville annetun tuen suoraan valtion kehitysyhteistyörahoituksesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ukrainalaiset avuntarvitsijat on asetettu vastakkain globaalin etelän avuntarvitsijoiden kanssa, joiden hätä ei ole Ukrainan kriisistä huolimatta kadonnut mihinkään.
Toinen huolestuttava trendi on puolustusmenojen kasvu Euroopassa, mikä asettaa paineita leikata valtioiden budjettia sieltä, mistä se on helppoa. Saksassa on tehty mittavia investointeja puolustusmenoihin ja samalla leikattu kehitysyhteistyöstä. Kärjistäen sanottuna aiemmin maailman köyhimpien auttamiseen ja rauhan rakentamiseen käytettyjä varoja on siis nyt siirretty aseisiin. Myös Suomessa on paineita kasvattaa puolustusmenoja, ja hallituslähteistä on kerrottu, että kehysriihessä puolustusmäärärahoja tullaan nostamaan.
Changemaker on huolissaan näistä ilmiöistä ja muistuttaa kehitysyhteistyörahoituksen tärkeydestä. Kehitysyhteistyö on tärkeä inhimillisen turvallisuuden tekijä maailmanlaajuisesti. Monin paikoin globaalissa etelässä on kärsitty erityisesti sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamasta kuivuudesta että koronapandemian aiheuttamasta heikentyneestä ruokaturvasta. On täysin kestämätöntä, että tässä maailmantilanteessa jo valmiiksi alhaista kehitysyhteistyörahoitusta leikattaisiin entisestään tai sitä siirrettäisiin globaalista etelästä Ukrainaan. Suomi ei ole vielä koskaan yltänyt YK:n suosittelemalle kehitysyhteistyörahoituksen tasolle, joka on 0,7 % bruttokansantulosta. Suomi pystyy auttamaan sekä ukrainalaisia että globaalin etelän avuntarvitsijoita.
Changemaker vaatii, että kehysriihessä kehitysyhteistyörahoituksesta ei leikata, vaan Suomen hallitus pitäytyy hallitusohjelmaan kirjatussa linjauksessa edistää kehitysyhteistyörahoituksen nostamista kohti YK:n suosittelemaa 0,7% BKTL:sta.