Vaikuttamistoiminnan ABC-koulutukset kokosivat lähes 150 osallistujaa
Changemaker järjesti kevään 2020 aikana kolmiosaisen vaikuttamistoiminnan ABC-koulutuksen. Koulutussarjan aikana tutustuttiin vaikuttamisen eri muotoihin, tavoitteiden asettamiseen ja kampanjasuunnitteluun sekä pohdittiin omia mahdollisuuksia vaikuttaa oikeudenmukaisemman maailman puolesta.
Vaikuttamisen perusteista kampanjasuunnitteluun
A-koulutukset alkoivat helmikuussa ja niitä ehdittiin ennen koronaa toteuttaa yhteensä kuusi Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Kouluttajina suurimmassa osassa A-osista toimivat verkoston vapaaehtoiset, jotka itse olivat aiemmin suorittaneet ABC-kurssin ja osallistuneet kouluttajakoulutukseen. A-osassa aiheena olivat vaikuttamistoiminnan perusteet ja tempaukset vaikuttamisen välineenä.
Koronarajoitusten alettua maaliskuussa, vaikuttamistoiminnan koulutus päätettiin siirtää nettiin. B-koulutuksista yksi pidettiin maaliskuussa ja siitä saadun palautteen perusteella huhtikuulle lisättiin vielä kaksi A-koulutusta ja kaksi B-koulutusta lisää, jotta kaikki halukkaat pääsivät mukaan koko kurssille. B-koulutuksissa syvennyttiin viestintään vaikuttamisen välineenä ja etenkin tarinoiden käyttöön kampanjaviestinnässä.
Koulutussarja huipentui toukokuun alussa C-koulutukseen. Aiemmin kokopäivän mittaisena pidetty C-osa oli tällä kertaa jaettu kahdeksi kolmen tunnin koulutuskerraksi ja se toteutettiin niin ikään netissä. Kampanjasuunnitteluun keskittyneen C-koulutuksen aikana kuultiin innostava kampanjaesimerkki Ihmisoikeusliiton toteuttamasta Stop! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanjasta sekä harjoiteltiin kampanjasuunnittelun vaiheita ja tavoitteiden asettamista ryhmätöiden avulla. Vaikka aikaa ryhmäkeskusteluille oli rajallisesti, koulutuskertojen aikana syntyi useita erinomaisia kampanjaideoita.
Hyvä palaute ja osallistujamäärät kannustavat jatkamaan
Koulutuskerroilta kerätyissä palautteissa kiitosta saivat etenkin konkreettiset esimerkit, ajatuksia herättäneet ryhmäkeskustelut sekä itse aiheesta innostuneet kouluttajat. Suurimpia haasteita olivat etenkin parissa nettikoulutuksessa tekniset ongelmat, jotka haittasivat joiden osallistujien osallistumista.
Osallistujia Vaikuttamistoiminnan ABC-koulutukset kokosivat kevään mittaan yhteensä 146. Kouluttajina toimi kevään aikana yhteensä 7 henkilöä. Koko 10 tunnin koulutussarjan suorittaneet saivat ABC-koulutuksista osallistumistodistuksen. Koko koulutussarjan suorittaneita oli 18.
Koska vaikuttamistoiminnan koulutuksista saatiin kevään mittaan erittäin paljon positiivista palautetta, jatketaan ABC-sarjan järjestämistä myös syksyllä, jolloin koulutuksia pidetään jälleen eri puolilla Suomea sekä netissä. Kannattaa siis seurailla Changemakerin tiedotusta heti alkusyksystä ja poimia omaan kalenteriin tulevien koulutusten päivämäärät.