Changemakerin strategia 2020-2030

CHANGEMAKERIN STRATEGIA 2020-2030

Hyväksytty jäsenkokouksessa 18.4.2020

TEHTÄVÄ:

Changemaker-verkostossa nuoret oppivat vaikuttamaan globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta.

KEITÄ OLEMME JA MITÄ TEEMME?

Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto, joka toteuttaa KUA:n säännöissä säätiön tehtäväksi määriteltyjä vaikuttamistoimintaa ja globaalikasvatusta. Changemakerilla on vahva itsenäinen asema KUA:n yhteydessä ja verkoston toiminnasta päättävät nuoret itse. Olemme myös osa kansainvälistä Changemaker-yhteisöä.

Muutamme maailmaa innostavilla, konkreettisilla ja ajankohtaisilla kampanjoilla, jotka ovat nuorten suunnittelemia ja toteuttamia. Vaikuttamistoiminnassamme pureudumme epäoikeudenmukaisuutta aiheuttaviin rakenteisiin, nostamme esille globaalin etelän ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten näkökulmaa sekä Suomen roolia maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi. Innostaaksemme yhä uusia nuoria vaikuttamistoimintaan järjestämme koulutusta kehityskysymyksistä sekä vaikuttamisen keinoista.

VISIO:

Päämäärämme on, että Suomi ja suomalaiset tuntevat globaalin vastuunsa ja toimivat sen mukaisesti. Haluamme, että kestävän kehityksen tavoitteet ja oikeudenmukaisuus toteutuvat kaikkialla maailmassa.

ARVOT:

Oikeudenmukaisuus: Changemakerin toiminnan lähtökohtana ovat oikeudenmukaisuus ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Huomioimme omassa toiminnassamme yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon.

Vastuullisuus: Kannamme vastuuta muista ihmisistä ja ympäristöstä. Toimimme kohtuullisuuden ja kestävän kehityksen edistämiseksi: emme hyväksy sitä, että toiset koettelevat maailman kantokyvyn rajoja samalla kun toiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Vastuullisuuteen kuuluu myös ymmärrys siitä, miten omat teot vaikuttavat laajemmin yhteiskunnassa ja koko maailmassa.

Lähimmäisenrakkaus: Toimintamme keskiössä on jokaisen luovuttamaton ihmisarvo. Tavoitteenamme on edistää ihmisarvoisen elämän toteutumista lähellä ja kaukana.

TOIMINTAPERIAATTEET:

Avoimuus: Changemakerin työtä ohjaa elämänkatsomuksellinen avoimuus ja puoluepoliittinen sitoutumattomuus. Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki eri uskonnollisia ja poliittisia vakaumuksia edustavat nuoret, jotka haluavat toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Päätöksentekomme on demokraattista ja läpinäkyvää.

Osallisuus: Verkostossamme keskeistä on nuorten osallisuus ja vapaaehtoisuus. Toiminta on jäsenten ideoimaa ja yhdessä toteuttamaa. Huomioimme toisemme niin, että kaikilla on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua toimintaan. Changemaker on syrjinnästä vapaa alue.

Ekologisuus: Toiminnassamme huomioimme ympäristönäkökulmat laajasti ja teemme mahdollisimman kestäviä valintoja: suosimme esimerkiksi julkista liikennettä, tapahtumissamme tarjotaan vegaanista kasvisruokaa ja toimistomme toimii Green Office-periaatteiden mukaisesti.

Lain kunnioitus: Kunnioitamme Suomen lakia ja kansainvälistä lainsäädäntöä. Toimintatapamme ovat väkivallattomia.

STRATEGISET TAVOITTEET:

1. Innostava globaalikasvatus

Verkostomme kouluttaa nuoria globaaleista kehityskysymyksistä ja vaikuttamistoiminnan keinoista, jotta heillä olisi paremmat valmiudet itse toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Omien koulutustapahtumiemme lisäksi teemme vierailuja seurakuntiin ja kouluihin sekä tarjoamme globaalikasvatusmateriaaleja nuorten kanssa toimiville. Myös verkostomme julkaiseman lehden tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta kehitykseen liittyvistä teemoista ja innostaa heitä vaikuttamistoimintaan.

2. Näkyvä ja vaikuttava kampanjointi

Changemakerin toteuttama vaikuttamistoiminta on ajankohtaista ja näkyvää. Kampanjamme näkyvät eri puolilla Suomea vapaaehtoisten toteuttamissa paikallisissa tempauksissa ja muissa tapahtumissa sekä laajasti eri medioissa. Kohdistamme vaikuttamistyömme harkitusti niihin tahoihin, joilla on valtaa vaikuttaa kampanjoissa ja kannanotoissa esille nostamiimme asioihin. Seuraamme kehityskysymyksiä ja vaikuttamistavoitteidemme toteutumista pitkäjänteisesti ja pidämme niitä esillä myös kampanjoiden päätyttyä.

3. Osallistava matalan kynnyksen toiminta

Verkostomme tarjoaa nuorille paikan yhdessä tekemiseen ja oppimiseen. Mukaan voi tulla ilman ennakko-osaamista sekä osallistumaan että kehittämään ja järjestämään toimintaa. Verkostollamme on selkeästi määriteltyjä vapaaehtoistehtäviä, joista kukin voi valita heitä itseään innostavan tavan toimia.

Järjestämme verkostomme tapahtumia eri puolilla Suomea ja lisäksi tarjoamme valmiita toimintamalleja ja materiaaleja, joiden avulla vapaaehtoiset voivat järjestää toimintaa ja kampanjatempauksia omalla alueellaan.