Vientitukikampanja päättyi tomaattiterveisiin
Changemakerin vientitukikampanja päättyi tiistaina 7.12., jolloin verkoston edustajat luovuttivat vientitukien poistamista vaativan vetoomuksen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle.
Vientitukikampanjassa Changemaker on vaatinut Suomea paitsi edistämään EU:ssa vientituista luopumista myös puolustamaan kehitysmaiden oikeutta omaan ruoantuotantoon. Ministeri Anttila korosti tapaamisessa, että jokaisen maan on voitava ruokkia kansansa. Vientitukien lakkauttamista hän ei kuitenkaan pitänyt ratkaisuna, vaan vaati maailmankaupalle kokonaan uusia pelisääntöjä.
– Lännen hyvinvointi on liikaa rakennettu kehitysmaiden halvoilla raaka-aineilla: riistopolitiikasta tulisi luopua ja kehitysmaiden tulisi itse saada jalostaa raaka-aineensa. Vientituet kannattaa poistaa vasta sitten, kun niille ei enää ole Euroopan ylituotannon vuoksi tarvetta, totesi Anttila.
Verkoston vientitukikampanja on näkynyt pitkin vuotta eri puolilla Suomea järjestetyissä tomaattitempauksissa, jossa tomaateiksi pukeutuneet nuoret ovat kertoneet ohikulkijoille vientitukien ongelmallisuudesta, sekä erilaisissa tapahtumissa. Allekirjoituksia kampanjavetoomukseen kertyi yhteensä 2128.
Vetoomusten lisäksi Changemaker lahjoitti Anttilalle muistoksi tuleviin maatalouspoliittisiin neuvotteluihin pehmotomaatin, joka toimii myös stressileluna. Anttila lupasikin pitää Changemakerin terveiset mielessään, kun EU:ssa neuvotellaan maatalouspolitiikasta.
Lue myös Changemakerin tiedote Anttilan tapaamisesta.