Mukana Changemaker-tiimissä: Miksi?
Wednesday, 01 September 2010 01:03
Tiina Keinänen
On aika palauttaa tiimin blogi maailmankirjoihin kesälaitumilta, jonne se unohtui valitettavan pitkäksi ajaksi. Ryhdistäytyminen tapahtuu kyllä, se luvattakoon. Alkuun varoituksena todettakoon, että tämä postaus ei sisällä maailmantuskaähkyilyä, mutta sitäkin enemmän sentimentaalista hömpötystä.
Olen tänä vuonna neljättä kertaa mukana Changemaker-tiimissä ja jo kolmatta vuotta peräkkäin. Olen hiljaittain mennyt ihan oikeisiin aikuisten töihin, ja työ on ikävällä tavalla alkanut häiritä vapaa-aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että en ole kyennyt antamaan vapaaehtoisvastuilleni niiden ansaitsemaa huomiota. Vapaaehtoisena järjestössä toimimiseen kuuluu tyypillisesti kiire ja ajoittainen turhautuminen. Kukaan ei ole paikallaan täydellinen muutoksentekijä, vaan erilaiset realiteetit pitää ottaa ajankäytössä ja muissakin asioissa huomioon. Turhautuminen saattaa usein syntyä riittämättömyyden tunteesta.
Ajattelen kuitenkin, että erilaiset negatiiviset tunteet kuuluvat järjestötoimintaan siinä missä positiivisetkin. On hyvä muistaa, että jokainen ihminen on yksillöllinen. Jokaisella on erikokoiset voimavarat. Itseltään ei toisaalta kannata vaatia liikoja, mutta toisaalta haasteisiin kannattaa tarttua vailla liikoja pelkoja. Jos ei uskalla koskaan heittäytyä vapaaehtoisuuden ja tekemisen imuun, myös ne kaikki ihanat ja mahtavat asiat menevät itseltä sivu suun. Me ihmiset rakenamme turhan usein itsellemme raja-aitoja jo etukäteen, emme uskalla yrittää. Changemaker-tiimi ja verkoston kaikkiin muihinkin toimintapaikkoihin jokainen voi kuitenkin tulla omana itsenään.
Viime aikoina olen siis kärsinyt heikkenevästä motivaatiosta ja ajoittaisesta turhautumisesta. Ah, niin tyypillistä järjestöelämälle. Olen pyrkinyt palauttamaan intoa erilaisten positiivisten mielikuvien kautta. Olen uponnut maailmanmuuttamismuistoihin. Jälleen kerran resepti on ollut toimiva. Hiukkasen kadoksissa olleet syyt Changemakerissa toimimisen taustalla ovat löytyneet.
1. Maailma on epäoikeudenmukainen ja jopa järjetön. Asioiden synkkä tila uhkaa ajoittain vaivuttaa minut epätoivoon. Maailma kaipaa muutosta. Siksi haluan olla muutoksentekijä. Se, että olen changemaker, tuo elämääni toivoa - toivoa paremmasta maailmasta. 2. Toimiminen vapaaehtoisena Changemakerissa on ja on ollut myös uskomattoman palkitsevaa. On hämmästyttävää nähdä, kuinka joukko nuoria voi saada aikaan uskomattoman kampanjan. Vielä hämmästyttämpää on ollut nähdä, että kykenee itse sellainen koordinoimaan. Olen oppinut ja kokenut niin paljon, että jokaikinen tähän touhuun käytetty minuutti on ollut vaivan arvoinen. 3. Saan viettää jatkuvasti aikaa hämmästyttävän fiksujen, rohkeiden ja hyväsydämisten ihmisten kanssa. Changemaker-viikonloput ovat monesti olleet erilaisten kohtaamisten kohokohtia. Olen nähnyt upeita uusia paikkoja ulkomaita myöten. 4. Erityisesti kampajat ja tempaukset ovat tuoneet mukanaan uskomattomia muistoja ja hienoja tarinoita kerrottavaksi. Tempauksessa täyttä kurkkua laulaminen on huumaannuttavan voimaannuttavaa. 5. Uskon sydämestäni, että tällä tekemisellä on merkitystä. Uskon, että maailma muuttuu, kun sitä muuttaa.
Hehkutin joskus yllä kirjoitettuun tapaan Changemaker-viikonlopussa maailmanmuuttamisen ja etenkin kampanjoinnin ihanuutta. Näytin vielä muistaakseni myös kuvia ja ryvin ihanissa muistoissa. Toivoin sen olevan voimaannuttavaa ja innostavaa muille muutoksentekijöille. Sain palautetta, että hehkutus oli kliseistä ja ennalta-arvattavaa. Näin varmasti olikin. Toteaan kuitenkin: Minkä sanoin, sen sanoin ja minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Joka sana nimittäin on omasta kokemusmaailmastani käsin totta. Hyvät muistot ja menneet onnistumiset tuovat ainakin itselleni voimaa toimia.
Miksi sitten minun paikkani on ollut tiimissä? Tiimissä olen kokenut pääseväni kaikkein parhaiten toteuttamaan itseäni. Tiimiläinen toimii verkoston ytimessä ja pääsee jäsenkokouksen hänelle luovuttamaa valtaa monissa tärkeissä asioissa. Tiimiläisenä olen päässyt paitsi muuttamaan maailmaa aitiopaikalla, myös kehittämään Changemaker-verkostoa. Tiimissä saa valtavasti tietoa monista niin maailman epäoikeudenmukaisuuteen kuin kansalaisyhteiskuntaan liittyvistä asioista, joista ennen ei voinut edes uneksia. Maailma todellakin laajenee. Tiimiläisenä olen voinut myös verkostoitua monilla eri tasoilla ja eri yhteyksissä.
Olen ollut mukana Changemakerissa vuodesta 2005. Näihin vuosiin mahtuu paljon monenlaisia kokemuksia, tunteita, tapahtumia ja muistoja. On todella upeaa nähdä uusien skarppien tyyppien liittyvän mukaan muutoksentekijöiden joukkoon. Kannattaa tulla rohkeasti. Lähimmäisen rakastaminen on aika nastaa. Kannattaa myös rohkeasti hakea tiimiin. "Jos ei se mitään ota, niin ei se kyllä annakaan."
Velkatoiminta on käynnistynyt
Tuesday, 11 May 2010 21:42
Aleksi Räsänen
Velka on noussut näkyväksi teemaksi mediassa. Yhtäältä on kirjoitettu yksittäisten ihmisten velkaantumisesta. Asuntovelat ovat kasvaneet ja pikavipeistä on tullut monen vitsaus. Toisaalta on kirjoitettu valtioiden velkaantumisesta ja PIIGS-maiden ongelmista. Erityisesti Kreikan tilannetta on setvitty ja maan löperöä talouspolitiikkaa ryöpytetty.
Vaikka velka on ollut esillä, kehitysmaiden velkakriisistä on oltu hiljaa. Ainoastaan Haitin velkojen mitätöintilupauksia on käsitelty pikku-uutisissa. Ehkä hiljaiselo on johtunut vuoden 2005 Gleneaglesin G8-kokouksesta, jossa velkaongelma julistettiin ratkaistuksi. Ratkaisu oli näennäinen ja kehitysmaiden velkataakka on talouskriisin jälkeen yhä kestämättömämpi. Hiljaisuus on myös voinut johtua kehitysmaiden kaukaisuudesta ja teollisuusmaiden velkaantumisesta.
Kehitysmaiden velkataakka ei välttämättä ole suuri kansainvälisten rahoituslaitosten mielivaltaisilla velkakestävyyskriteereillä. Niillä voi olla jopa vähemmän velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin teollisuusmailla. Kehitysmaiden velka on kuitenkin iso ongelma useasta syystä. Ensiksi, monen kehitysmaan velanhoitokulut ovat suuremmat kuin niiden saama kehitysapu. Toiseksi, velkakriisin takia kehitysmaiden on usein pakko lainata rahaa kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta, jotka pitävät maiden talouspolitiikan ohjaksissaan ja priorisoivat velan takaisinmaksua. Siten kolmanneksi, monilla mailla velanhoitokulut ovat selvästi suuremmat kuin panostukset koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Toisin sanoen velkataakan takia maat eivät voi keskittyä inhimilliseen kehitykseen. Neljänneksi, kehitysmaiden asukkaat eivät ole usein hyötyneet millään tavalla otetuista lainoista, vaikka he kärsivät niiden takaisinmaksusta. Esimerkiksi: lainaajana on voinut olla diktaattori tai laina on myönnetty antajamaan teollisuuden pönkittämiseksi. Monet veloista ovatkin epäoikeutettuja eli niitä ei tarvitse eikä pitäisi maksaa takaisin.
Kehitysmaiden velkakriisin suhteen Suomi on ollut esimerkillinen – passiivisuudessa ja saamattomuudessa. Nykyisen hallitusohjelman lennokas ilmaus ”Suomi osallistuu – – kehitysmaiden velkojen anteeksianto-ohjelmiin” on toki parempi kuin tokaisu, että ei kiinnosta. Käytännössä ero tuntuu olevan pieni. Suomen onneksi velka on Changemakerin kampanjateema 2010–2011 ja uusi pysyvä teema.
Tähän mennessä Changemakerin velkatoiminta on koostunut kouluttautumisesta ja tulevan suunnittelusta. Taustamateriaali on julkaistu ja se löytyy näiden Internet-sivujen materiaalit-osiosta. Syksyllä 2010 velkaryhmä aloittaa poliitikkojen ja kansanedustajaehdokkaiden lobbaamisen. Vuoden 2011 tempauksissa kiinnitetään huomio Instrumentariumin Costa Rican toilailuihin, joka on erinomainen esimerkki epäoikeutetusta velasta.
Suomen valtio takasi kehitysyhteistyövaroista maksettavalla korkotuella Costa Rican sosiaaliturvainstituution (CCSS) ottaman lainan, jonka avulla CCSS tilasi Instrumentarium Medko Medicalilta sairaalalaitteita. Päätös tehtiin pikatahtia vuonna 2001, sillä seuraavana vuonna Costa Rica ei olisi enää ollut oikeutettu korkotukiluottoon. Jälkeenpäin ilmeni, että lainaan liittyi iso korruptiovyyhti, josta on jaettu tuomioita vuoden 2009 syksyllä. Korruptio ei kuitenkaan ollut ainoa hankintaan liittyvä epäselvyys. Sen sijaan tilatut huipputekniset laitteet osoittautuivat tarpeettomiksi ja ylihinnoitelluiksi. Tilauksen jälkeen tehdyt selvitykset tuomitsevatkin hankkeen.
Hanke kyseenalaistettiin jo ennakkoselvityksissä, mutta siitä huolimatta hanke toteutettiin väkisin. Kehitysyhteistyötavoitteiden vastaisesti hanke ei ole poistanut köyhyyttä ja edistänyt kestävää kehitystä, vaan se on lisännyt Costa Rican velkataakkaa ja hyödyttänyt suomalaista teollisuutta.
Suomi ei ole tunnustanut vastuutaan ja velkaa maksetaan edelleen takaisin. Changemaker tuleekin vaatimaan velan mitätöimistä. Tämän lisäksi haluamme herättää keskustelua epäoikeutusta velasta ja Suomen vastuusta.
Velkaryhmän toimintaan on jokainen tervetullut. Seuraavan kerran kokoonnumme Tampereen yliopiston Linna-rakennuksessa 19.5. klo 16.
Tomaattitempaus sai Hullut päivät kalpenemaan
Monday, 19 April 2010 21:36
Marjo Tuovinen
Tanssivat ja laulavat tomaatit valtasivat Kolmen Sepän aukion lauantaina 17.4. Kyse oli Changemakerin vientitukikampanjan avauksesta, Tomaattitempauksesta, jolla Changemaker otti kantaa kehitysmaiden ruokaturvan puolesta. Liityimme samalla maailmanlaajuiseen pienviljelijöiden liikehdintään oikeudenmukaisemman maailman puolesta, sillä tempaus järjestettiin Kansainvälisenä pienviljelijöiden taistelun päivänä.  Onni suosi tällä kertaa tempaajia, sillä lauantaina oli meneillään Stockan Hullut päivät, ja aukio oli täpösen täynnä väkeä. Vetoomuksen kerääjät huhkivat hiki hatussa yrittäessään pysäyttää kaahaavia ihmisiä. Vetoomuskortteihin oli kuitenkin yllättävän helppo saada nimiä; ihmiset kokivat asian tärkeäksi ja oikedenmukaiseksi. Ponnekkaat laulut ja pomppivat tomaatit keräsivät suuren määrän yleisöä, ja tempaus olikin ehkä Changemakerin historian suurin yleisömenestys! Joskus on hyvä ratkaisu lähestyä politiikan kiemuroita kevyesti ja viihteellisesti. Tempausriemun taustalla on kuitenkin vakava asia: yli miljardi ihmistä maailmassa näkee nälkää, eikä nälän perussyihin ole puututtu. Vientitukikampanjallaan Changemaker pyrkii poistamaan yhden maatalouskauppapolitiikan räikeimmistä epäkohdista, vientituet, jotka vievät kehitysmaiden pienviljelijöiltä elinkeinon. Me olemme kypsiä vientitukiin ja tyhjiin lupauksiin. Vaadimme tekoja! Tomaatit tulevat kesän aikana näkymään yllättävissä yhteyksissä ja vientitukikampanja levittäytyy paikallistasolle samalla, kun kampanjatyöryhmä aloittaa poliitikkojen ja virkamiesten lobbauksen. Syksyllä tempaistaan taas isommin. Pysy kuulolla!
Tähtiainesta
Monday, 29 March 2010 11:44
Karita
Kutakuinkin kaksi viikkoa sitten koin varsin merkityksellisen päivän. Vain muutamaa päivää tätä ennen olin saanut yllättäen uudelta verkoston koordinaattoriltamme, Leealta, puhelun. Muistan istuneeni bussissa perjantain ruuhkassa jossakin Helsingin ja Espoon välimaastossa, ja kaiken taustahälyn keskeltä erotin Leean nopeasta ritirimpsusta suurin piirtein nämä asiat: SAVOY-teatteri, palkinnonjako, Stefan Wallin, olis kiva jos ois Cm-edustusta, Iina on jo luvannut tulla, pääsitkö sä? Katsoin kalenteriani ja totesin: mikäpä siinä.
Kävellessäni Helsingin Esplanadin puiston halki sinisten valokirjainten koristamalle SAVOY-teatterille, huomasin ajattelevani joitakin vuosia sitten katsomaani Idols-ohjelmaa: täällä järjestettiin aikoinaan ensimmäisen Idols-kilpailun karsintaviikonloppu. Mietin teatterin edessä ja sen sisällä tuolloin vallinnutta tunnelmaa: suuri joukko eri-ikäisiä suomalaisia nuoria, jännittyneinä ja innokkaina, tavoittelemassa unelmaa. Kuka olisi tähtiainesta?
Olin siis tulossa tilaisuuteen, jossa jaettaisiin opetusministeriön myöntämä nuorisotyön tunnustuspalkinto 2010. Vasta astuessani teatteriin sisään ymmärsin, että kyse oli varsin mittavasta tilaisuudesta. Ympärilläni parveili ihmisiä, puheensorina ja korkokenkien kopina täytti äänimaailman. Tapasin Iinan, toisen tilaisuuteen mukaan tulleen verkoston tiimiläisen ja vapaaehtoisen, ja kysyin, onko hänellä mietittynä kaiken puhetta: kaiken varalta tällainenhan oli hyvä olla olemassa. Iina kaivoi laukustaan kauniin vihkon, johon hän oli raapustanut tekstin. Pian tapasimme Leean ja verkoston toisen työntekijän, verkostoassistenttina toimivan Sinin, ja aloimme tepsutella kohti teatterisalia.
Askeleiden mukana myös ajatus palkinnonjaosta alkoi tulla lähemmäksi. Vaikka nuorisotyön tunnustuspalkinnon saajaksi oli monen monta ehdokasta, huomasin miettiväni sitä, miten lukemattomia kertoja aina Changemakeriin ensi kertaa tutustumisesta lähtien olin ihaillut tätä kerrassaan upeista nuorista koostuvaa verkostoa. Kaikkea sitä energiaa, luovuutta ja kekseliäisyyttä, asioihin tarttumista, uskallusta ja vankkaa uskoa maailman muuttamiseen. Changemakerissä on myös jotain tavattoman ainutlaatuista ja omaperäistä, jota on sanoin jopa melko vaikea kuvata: ainoaksi todellisen sopivaksi adjektiiviksi keksin verkostossa paljon jo itsessään käytetyn sanan ”changemakerimainen”. Kun kuulin saliin johtaneissa portaissa, että yksi palkintokriteereistä oli jonkinlainen innovatiivisuus toiminnassa, ei ajatuksissani ollut epäilystäkään siitä, etteikö Changemaker tällaista palkintoa voisi saada.
Yksi verkoston tiimissä toimimisen mukavista asioista on se, että voi päästä ottamaan osaa mitä kiinnostavimpiin tapahtumiin ja antoisampiin tilaisuuksiin. Koskaan ei voi täysin tietää, mitä hauskaa nurkan takana voi odottaa! Tässä valtakunnalliset nuorisopäivät aloittavassa tapahtumassa oli hyvää ajankohtaista asiaa, mutta myös itselleni yllätyksenä tullutta upeaa kulttuuriantia. Keskellä päivää huomasin seuraavani Helsingin historiallisessa teatterissa silmiä hivelevää ammattitanssijoiden taidonnäytettä, musiikin ja liikkeen sulautumista. Nautin joka solullani.
Tästä euforisen rauhallisesta tunnetilasta siirryin aistimaan vatsassani lentelevät perhoset, kun tutut kasvot, kulttuuri- ja kulttuuriministerimme Stefan Wallin astui lavalle. Oli aika kuuluttaa nuorisotyön 2010 tunnustuspalkinnon saaja.
Seurasi alustuspuhe. Yleisö naurahtelee hauskoissa ilmaisuissa. Sitten Wallinin ääni hieman terävoityy. Hetken hiljaisuus. Nyt se tulee. Nyt se julistetaan… Ja palkinnon saaja on Changemaker! Siis me! Me! Hykerrys ja pökerrys! Taputukset raikuvat. Saamme kauniin oranssit kukat ja tunnustuspalkinnosta kertovan lasikehyksisen taulun. Iinan rauhallinen ääni kuuluu kaiuttimista. Tunnen yhtä aikaa hämmästystä, kiitollisuutta ja valtavaa riemua!
Nyt jälkikäteen en muista ollessani lavalla tunteiden valtaamana ministerin sanoista paljoakaan, mutta googlasin ne kyllä vielä samana päivänä uudelleen ja uudelleen. Tässä ne ovat:
”Perusteluissa todetaan, että Changemaker toimii oikeudenmukaisuuden edistämiseksi yhteiskunnassa sen kaikilla tasoilla. Viisivuotias Changemaker on nuorten järjestämää toimintaa nuorille. Toiminnan periaatteena on osallistujille ns. matalan kynnyksen toiminnan periaate. Changemakerin tavoitteena on vahvistaa nuorten osallisuutta sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Changemaker on tietyllä tavalla myös erillään instituutiosta ja järjestörakenteista, joissa nuorisotyön on perinteisesti ymmärretty tapahtuvan. Tämän kaltainen uusi ja innovatiivinen ajattelu on aina tervetullutta, sanoo Wallin. ”
Tapahtumasta on kulunut liki kaksi viikkoa, mutta edelleenkin Changemakerille luovutetut kukat koristavat keittiönpöytääni. Vaikka en mikään todellinen viherpeukalo olekaan, ja vaikka nämä kukat aikanaan siirtyvät palvelemaan tehtäväänsä uuden kasvumullan luomisessa, muistuttaa niiden tuoksu ja väri varmasti minua pitkään tästä upeasta ja ainutlaatuisesta hetkestä. Kukkien oranssi väri kuvastaa myös hyvin omissa mielikuvissani sitä, mitä Changemaker on: rohkea, voimaannuttava, energinen – ja jopa vallankumouksellinen.
Niin, me voimme todella muuttaa maailmaa ja tehdä unelmista totta. Tästä kiitos kuuluu jokaiselle changemakerille. Me olemme tähtiainesta!
Kansainvälisen naistenpäivän jälkitunnelmissa
Wednesday, 10 March 2010 16:08
Anna-Maria Timonen
8.3. vietettiin kansainvälistä naistenpäivää, jota on vietetty 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Vuonna 1975, jota vietettiin kansainvälisenä naisten vuotena, Yhdistyneet kansakunnat vahvisti päivän vieton, ja se sai samalla nimen Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä (engl. United Nations Day for Women's Rights and International Peace) on vietetty 8.
maaliskuuta vuodesta 1975 alkaen, joka oli samalla myös Kansainvälinen naisten vuosi. Kansainvälisen naisten päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että monissa maissa naiset ovat alistetussa tai huonossa asemassa miehiin verrattuina.
Nyt kaksi päivää kansainvälisen naistenpäivän jälkeen haluan kiinnittää huomiota siihen, että todellakin naisten oikeuksien toteutumisen kohdalla on vielä hyvin paljon ongelmia. Suomessa on omat ongelmansa aivan samalla tavalla kuin muissakin maissa ympäri maailman. On hyvä pitää mielessä esimerkiksi sellaista asiaa, että naisiin kohdistuva väkivalta, sorto, vähättely, alistaminen ja muu epäasiallinen kohtelu eivät ole riittävän radikaalisti vähentyneet.
Naisten osuus uutisoinnissa on edelleen aivan liian vähäinen. Global Media Monitoring Projectin alustavien tulosten mukaan uutisten välittämä kuva on miehinen. Uutisissa haastatelluista vajaa neljännes on naisia ja vain 16 prosenttia uutisista käsittelee naisia. Lähes puolet uutisista myös tukee perinteistä sukupuolirooliajattelua. Ei siis ole ihme, että naisten sortaminen on niin laajamittaista kun uutisissakin pidetään hyvin paljon tärkeämpänä miehisen näkökulman esiintuomista ja kaiken lisäksi lähes puolet uutisista tukee perinteistä sukupuolirooliajattelua. Naisten asema on hyvin vaikea monilla alueilla maailmassa. Ongelmallista on se, että myös naisten joukossa on paljon sellaista mentaliteettia, että mies on jollakin tavalla arvokkaampi ihminen ja sitä kautta oikeutetaan miehistä valtaa. Naiset ovat joutuneet alistumaan miehisen vallan edessä moneen otteeseen. Oleellista uudenlaisen ajattelutavan juurruttamisessa yhä laajemmalle alueelle on se, millä tavoin tulevaisuuden toivoja kasvatetaan. Millaisia aikuisia heistä toivotaan? Toivotaanko heistä aikuisia, jotka pitävät kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina, haluavat edistää oikeudenmukaisuutta, väkivallattomuutta, ihmisten yhtäläistä oikeutta esimerkiksi koulutukseen, työhön ja ylipäätään ihmisarvoiseen elämään? Vai annetaanko sellaista esikuvaa, joka ei täytä edellä mainittuja kriteerejä, jotka mielestäni kuuluvat kasvatukseen, jolla voidaan saavuttaa paljon hyvää, vaikka emme täydellisyyttä pystykään saavuttamaan. Kehitysyhteistyössä keskiöön nousevat lasten ja naisten oikeudet. Jos kasvatus toteutetaan asianmukaisella tavalla ja koulutukseen panostetaan tosissaan, erityisesti naisten ja tyttöjen, niin maailmaa voidaan ihan oikeasti muuttaa. Naisista löytyy sellaista voimaa ja viisautta sekä eettistä näkökulmaa, jota tämä maailma kipeästi tarvitsee näinä aikoina, jolloin monet asiat ovat epävarmoja ja turvattomuutta on paljon, johtuen monista syistä. Muutos lähtee yksilöstä ja siksi kehotankin miettimään mitä sinä voit tehdä maailman hyväksi eikä niin, että jäädään odottelemaan muutosta passiivisina.
Lähtökohdaksi voi ottaa esimerkiksi sen, että naisten välille kehittyisi keskinäisen tukemisen ja auttamisen ilmapiiri yhä voimakkaammin. Miesten puolella yhteisöllisyyden tunne lähtee jo päiväkoti-ikäisistä pojista, mutta tytöt ovat jo silloin individualistisempia ja valitettavasti kehitys jatkuu individualistisempana kuin poikien joukossa. Siihen kaivataan muutosta, koska yksin ei voi muuttaa maailmaa. Siihen tarvitaan ryhmä, jossa riittää solidaarisuutta ja yhteen hiileen puhaltamista sekä työn iloa tärkeän tehtävän äärellä. Muuttakaamme siis maailmaa muistaen se, että tyttöjen ja naisten voimauttaminen on aivan avainasemassa. Sorto päättyköön, muutos alkakoon!
Muutosterveisin, Anna-Maria Timonen
CM-tiimin koulutusvastaava
Taas on jäsenkokouksen aika!
Sunday, 21 February 2010 22:50
Iina Jokilaakso
Kaksi kertaa vuodessa kaikki kynnelle kykenevät Changemakerin kokoontuvat yhteen puhumaan tärkeistä asioista ja tekemään päätöksiä. Vaikka jäsenkokous voi kuulostaa puisevalta ja viralliselta kokoontumiselta, on Changemakerin kokouksissa aina rento ilmapiiri ja kaikilla mahdollisuus tuoda mielipiteensä esiin. Tältä kokoustaminen näytti Changemaker-viikonlopun yhteydessä kaksi vuotta sitten:  Tänä keväänä Changemakerin jäsenkokous kokoontuu päättämään verkoston tärkeimmistä asioista perjantaina 19.3.2010 Turkuun. Tällöin asialistalla on myös tiimin esitys uusien pysyvien vuositeemojen käyttöönotosta. Asiaa käsiteltiin jo viime syksyn jäsenkokouksessa, mutta kokoukseen osallistuneet päättivät sen vielä silloin kaipaavan hieman hiontaa ja hauduttelua. Sisarverkostollamme Norjan Changemakerillä on kahden vuositeeman sijasta viisi pysyvää teemaryhmää. Yhtä aikaa käsiteltävien teemojen ja käynnissä olevien kampanjoiden lisääminen on verkoston laajentuessa tavoittena myös meillä Suomessa. Tämä on hieno ja jännittävä muutos! Laajempi teematyöskentely tulee vaatimaan enemmän työtä, mutta se antaa verkostollemme myös upean mahdollisuuden yhä enemmän nostaa esiin ajankohtaisia asioita, jotka mielestämme kaipaavat muutosta maailmassa. Changemakerin jäsenkokouksessa kaikilla verkostomme jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miltä Changemakerin tulevaisuus tulee näyttämään. Tiimin tehtävänä on ollut aikatauluihin ja käytännön järjestelyihin liittyvän esityksen tekeminen, mutta sisällöstä päättävät jäsenet. Mihin asioihin sinun unelmiesi Changemaker pureutuu? Puuttuuko tällä hetkellä asialistaltamme jokin globaaliin oikeudenmukaisuuteen kipeästi liittyvä kysymys? Tule mukaan jäsenkokoukseen kertomaan, miltä Changemakerin pitäisi näyttää 2010-luvulla. P.S. Kiva ei tietenkään lopu jäsenkokoukseen, vaan heti sen jälkeen vietämme riemukasta Changemaker-viikonloppua perjantaista sunnuntaihin 19.-21.2. Turun lähellä Sauvossa. Paljon mukavaa ja mielenkiintoista ohjelmaa luvassa. Lisätietoa sekä viikonlopusta että jäsenkokouksesta löytyy nettisivuilta etusivun "Ajankohtaista"-kohdasta sekä tiedotuslistaltamme.
Uusia alkuja
Sunday, 07 February 2010 21:50
Tiina Keinänen
Minulla on ilo ja kunnia avata Changemakerin sivujen uutuus eli Tiimin oma blogi tällä kirjoituksella. Toivottavasti yhteinen blogimme välittäisi entistä paremmin tietoa tiimin toiminnasta jäsenille. Blogissa on tarkoitus toisaalta tiedottaa tapahtumista ja toiminnasra, mutta myös pohtia maailmantuskaa ja hölistä hulluja. Teksteistä ja niiden teemoista voit keskustella KYLÄ:ssä. Ensimmäinen kuukausi alkaneesta vuodesta on nyt kulunut. Changemaker on jo täysin palannut aktiivisena lomalta ja uusi tiimikin on hyvin sisällä tehtävissään. Vuosi on alkanut vauhdikkaasti erityisesti kampanjoinnin näkökulmasta. Sekä ruoka- että velkaryhmä ovat ehtineet kokoontua ja saada aikaan. Seuraava ruokaryhmän kokous on luvassa jo ensi lauantaina 13.2. klo 11.00 Kirkon Ulkomaanavun toimistolla. Mukana on myös Kepan Tytti Nahi, joten kokouksesta tulee varmasti mielenkiintoinen. Kampanjahuuma nousee varmasti pikkuhiljaa kevään mittaan, vaikka itselläni on vielä melkoisen kaikenantanut olo viime vuoden kampanjasta. Myös kaikki kevään ihanat rutiinit, kuten jäsenkokous ja Changemaker-viikonloppu ovat vielä edessä. Seuraavaksi lanseerataankin jo ruokakampanja. Hui ja kivaa! Myös velkatoiminta on lähtenyt vauhdikkaasti liikkelle. Changemakerin viimeisen vaihtuvan teeman taustapaperi on melkein valmis ja vaikuttamistoimintaakin on saatu jo aikaan. (Allekirjoittanut muuten odottaa jo kovasti kevään sääntömuutosta ja siirtymistä pysyviin teemoihin. Aiheesta taatusti luvassa bloggausta kevään mittaan.) Changemaker on ehtinyt yhdessä Attacin kanssa lähettää kirjeen Haitin velkojen mitätöimistä koskien. Kirjeen voit lukea kokonaisuudessaan täältä. On iloista huomata, kuinka nopeasti Changemaker reagoi ja tarttuu tärkeisiin asioihin, vaikka ne olisivatkin verkoston omalla agendalla vasta valmisteluvaiheessa. Haitin kannalta iloisia uutisia saatiin kuulla tänään, kun Kanadan valtiovarainministeri Jim Flaherty ilmoitti G7-maiden kokouksessa Pohjois-Kanadassa, että G7-maat lupaavat "antaa anteeksi" Haitin velat. Haitilla on ulkomaista velkaa kaikkiaan noin 890 miljoonaa dollaria. Maanjäristyksen jälkeisessä tilanteessa uutiset ovat Haitille erityisen tärkeitä. Jo ennen luonnonkatastrofia Haiti oli läntisen pallonpuoliskon köyhin maa. Tämän lisäksi Haiti on historiansa aikana kärsinyt diktaattorihallinnosta, joten velkojen legitiimiys olisi kyseenalaista myös ilman viime aikaisia tapahtumia. Toivottavasti tämänpäiväiset lupaukset voisivat koitua uudeksi aluksi Haitille.
Syntymäpäivän aattona
Thursday, 12 November 2009 16:54
Kaarina Määttä
Changemakerin suuri juhla lähestyy - huomenna on kauan odotettu 5-vuotispäivä!
Juhlavalmistelut ovat pitäneet sekä minut että Changemakerin verkostoassistentin Leean kiireisenä viime viikkojen aikana. Myös juhlavastaavalla Iinalla on ollut kädet täynnä tekemistä juhlailmoittautumisten ja käytännön järjestelyjen kanssa. Changemaker-tiimin jäsenet ovat kaikki toimineet juhlan onnistuneen toteutumisen eteen.
Tällä viikolla suunnitelmat alkoivat maanantaina todella konkretisoitua, kun kävimme paikan päällä juhlan tapahtumapaikalla eli Vanhalla ylioppilastalolla. Viimeksi kävimme siellä keväällä, mutta nyt tila ja tapahtuma tuntui paljon läheisemmältä ja todellisemmalta - keväällä marraskuu tuntui vielä tosi kaukaiselta ajankohdalta.
Vanhalla kävimme henkilökunnan kanssa läpi koko päivän ohjelman ja aikataulun kohta kohdalta. Tuntui hienolta tehdä yhteistyötä tahon kanssa, joka oli niin asiantunteva ja ammattitaitoinen. Meillä on juhla tilankin puolesta hyvissä käsissä!
Kaikille juhlaa valmistelleille kuuluu suuri kiitos jo nyt, juhlan aattona. Moni verkoston jäsen on tehnyt paljon työtä tämän tapahtuman eteen: kiitos teille, olette upeita! Huomenna juhlitaan!
5-vuotisjuhlasuunnittelua
Friday, 30 October 2009 17:51
Kaarina Määttä
Jo viikkoja ja kuukausia on Changemakerissa suunniteltu kahden viikon päästä toteutuvaa verkoston 5-vuotisjuhlapäivää. Idea sai alkunsa jo vuosi sitten pienellä porukalla junassa, paluumatkalla tiimin kokouksesta Tampereelta Helsinkiin. Suunnitelma sai tuulta alleen, kun villit ideat johtivat yhdestä toiseen ja kolmanteen junan kiitäessä pimenevässä syysillassa. Yhdessä todettiin, että pitäähän viisivuotista verkostoa juhlia!
Vuodenvaihteessa 2008-2009 syntymäpäivä oli jo päätetty marraskuulle. Uuden tiimin aloittaessa vuoden alussa, tiimin jäsenien vastuualueita mietittäessä päätettiin, että yhden tiimin jäsenen vastuulle on hyvä saada koko suuri synttärijuhla. Niinpä Iinasta tuli sytnymäpäivästä vastaava tiimiläinen.
Iina, minä ja verkostoassistentti Leea tapasimme syntymäpäivän suunnittelun merkeissä ensimmäisen kerran jo helmikuussa. Suurista raameista ( kuten paikka ja rahoitus) siirryttiin vähitellen yksityiskohtiin, ja samalla toteutukseen ja suunnitteluun on tullut lisää väkeä.
Viime kuukausina Iinalla ja pienellä pippurisella syntymäpäiväsuunnittelu-työryhmällä on ollut hulinaa. Päivä tarkka aikataulu on suunniteltu, seminaaria, iltajuhlaa, messua valmisteltu, kutsuja lähetty, tapahtumia mainostettu.
Järjestelyt jatkuvat vielä tiiviillä tahdilla kaksi viikkoa, ja sen jälkeen juhlitaan koko päivä! Perjantaina 13.11. on toivottavasti mukana juhlimassa myös mahdollisimman moni teistä Changemakerin jäsenistä ja toiminnasta kiinnostuneista! Jos et ole vielä ilmoittautunut mukaan, tee se hyvin pian Mimmalle,
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
, sillä tätä juhlaa et halua jättää väliin! Tervetuloa!
Demokratiaa syksyyn
Wednesday, 16 September 2009 11:24
Kaarina Määttä
Eilen 15.9. vietettiin kansainvälistä demokratiapäivää. YK:n julistamaa päivää vietettin nyt toista kertaa. Vaikka demokratia on meille tosiasia, monessa maassa sen toteutuminen on vielä utopiaa. Demokratiaa tarvitaan. Kansalaisten kaikkialla on voitava vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin, valita päätöksentekijät ja vaatia heiltä vastuuta.
Changemaker-demokratiaa toteutetaan perjantaina, kun Changemakerin jäsenistä kokoontuu jäsenkokoukseen. Joka syksy, kesäloman jälkeen, on mielenkiintoista osallistua jäsenkokoukseen, missä jäsenet linjaavat verkoston tulevaa vuotta koskevia päätöksiä ja suunnittelevat tulevaisuuden toimintaa. Samalla valitaan verkostoa ohjaava toimikunta, tiimi, eli vastuu- ja luottamushenkilöt verkostolle.
Toivottavasti demokratia toteutuu perjantaina mahdollisimman hyvin, eli mahdollisimman moni verkoston jäsen saapuisi jäsenkokoukseen paikalle! Osallistujien matkakustannukset julkisilla kulkuvälineillä korvataan, joten omia kustannuksia ei osallistumisesta tule. Ilmoittaudu pikaisesti Mimmalle (mimma.jantti(at)helsinki.fi). Saavu siis paikalle, vaikuttamaan!
|